• PMMP tekee paluun ensi kesänä

    Yhtye esiintyy Olympiastadionilla kesällä 2024.
    PMMP esiintyy Olympiastadionilla ensi kesänä. Kuva vuodelta 2013.
    PMMP esiintyy Olympiastadionilla ensi kesänä. Kuva vuodelta 2013. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
    Lukemisto|Musiikki
    11.9.202309:15
    STT

    Suomalainen pop-rock-yhtye PMMP palaa keikkalavalle ja esiintyy Helsingin Olympiastadionilla ensi kesänä, Warner Music Finland kertoo tiedotteessaan.

    Yhtye lopetti toimintansa kymmenen vuotta sitten, minkä jälkeen se ei ole esiintynyt julkisesti. Yhtyeen lopettamisen jälkeen laulajat Paula Vesala ja Mira Luoti ovat tehneet omia soolouriaan.

    PMMP on yksi 2000-luvun tunnetuimmista kotimaisista yhtyeistä. PMMP on julkaissut seitsemän albumia, ja se on palkittu kaikkiaan yhdeksällä Emma-palkinnolla.

    Lisää aiheesta
    • kuva: JAAKKO MARTIKAINEN Lapsenlapsen suhde isovanhempaan on paljon sallivampi kuin lapsen ja vanhemman suhde, Paula Vesala toteaa. ”Mummo voi olla erityinen.”

      Paula Vesala teki levyn mummoilleen

    • Ilkka Mattila; Jukka Haarma; Anna-Kaisa Kaplas: Popmusiikin uusi aika – Satumaa-tangosta 2080-luvulle. 424 sivua. Tammi, 2023.

      Musiikki | Missä kulkee popin ja rokin raja? Tuore tietokirja hämmästyttää tiukalla määritelmällään

    • Miikka Lommi/Tuomas Järvelä PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti aikovat pitää hauskaa ensi maanantaina Loimaan torilla, satoi tai paistoi.

      Unelmat toteutuvat Loimaan torilla

    • Ti-Ti Nalle ja Riitta Korpela ovat leikittäneet ja laulattaneet lapsia 30 vuoden ajan. Sinä aikana lastenmusiikki on hävinnyt radiosta.

      Lastenmusiikki ei soi radiossa eikä näy lehdissä, vaikka kunnianhimoista tarjontaa olisi klassisesta räppiin ja heviin

    Artikkelin aiheet
    PMMP
    paluu
    konsertti
    Helsinki
    poprock
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja