• Kysely: Näin moni herkuttelee jäätelöllä useita kertoja viikossa

    Osa nauttii jäätelöä ympäri vuoden, mutta osa tarttuu herkkuun vain lämpimillä keleillä.
    Vaniljajäätelö on yksi suosituimpia jäätelömakuja. Kuvituskuvassa Aapo Nieminen.
    Vaniljajäätelö on yksi suosituimpia jäätelömakuja. Kuvituskuvassa Aapo Nieminen. Kuva: Lari Lievonen
    Koti|Ruoka
    27.6.202611:00
    Janica Pörhönen

    Ingmanin tuoreen kyselytutkimuksen 30 prosenttia vastaajista sanoo herkuttelevansa jäätelöllä kesäkuukausina kerran viikossa. Noin joka neljäs ilmoittaa syövänsä jäätelöä 2–3 kertaa viikossa.

    Terveystalon ravitsemusterapeutti Katja Nissinen kertoi MT:n jutussa (6.6.2025), että jäätelöä voi sinällään syödä huoletta joka päivä kesällä, jos mieli tekee. Nälkään hän ei suosittele kuitenkaan jäätelöä syötävän, vaan syömisen on oltava monipuolista, riittävää ja säännöllistä.

    Nissisen mukaan kermapohjaisissa jäätelöissä hyviä ravintoaineita ovat esimerkiksi kalsium. Kovat rasvat ja runsas sokeri huonontavat kuitenkin tilannetta.

    ”Pelkästään jäätelöllä ei voi elää”, hän muistuttaa.

    Ingmanin kyselyn mukaan vain reilu viidennes vastaajista kertoo odottavansa lämpimää säätä ennen kuin syö jäätelöä. 11 prosenttia odottaa puolestaan yli 20 asteen lukemia ennen jäätelön nauttimista.

    ”Usein ajatellaan, että jäätelön syöminen vaatii hellettä, mutta se ei ole koko totuus. Suomalaiset ovat tottuneet nopeasti muuttuviin kesäsäihin, ja ehkä juuri siksi jäätelö yhdistetään yhtä lailla tunteeseen kuin lämpötilaan”, kertoo Ingmanin markkinointipäällikkö Laura Hopeasaari tiedotteessa.

    Tuhat suomalaista -tutkimuksen toteutti IRO Research, joka keräsi vastaukset 14.–22.4.2026 välisenä aikana. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on enintään 3,2 prosenttiyksikköä.

    Lisää aiheesta
    • MT:n toimitus testasi markettien myydyimpiä kotipakkauksissa olevia vaniljajäätelöitä.

      Ruoka | Maistelimme kauppojen suosituimpia vaniljajäätelöitä – tämä edullinen markettijäätelö lumosi

      Tilaajalle
    • Paljon jäätelöä syövän kannattaa ravitsemusterapeutin mukaan ensimmäisenä annoskokoa, jos jälkiruuan terveellisyys huolettaa. Kuvituskuva.

      Ruoka | Voiko jäätelöä syödä päivittäin? Ravitsemusterapeutti vastaa

    • Hieman kohmeinen kääretorttu sopii erinomaisesti kesään.

      Reseptit | Tästä ei kääretorttu parane: Jäätelötäyte tekee siitä erityisen herkullista

    Artikkelin aiheet
    jäätelö
    kysely
    Ingman
    ravitsemus
    kulutustottumukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle