

Terveystalon ravitsemusterapeutti Katja Nissisen mukaan mikään yksittäinen ruoka ei ole yksiselitteisesti joko terveellistä tai epäterveellistä.
”Terveyttä tukeva ruokavalio on säännöllistä, riittävää ja monipuolista syömistä”, Nissinen kuvaa.
Yhden suurimmista kesäherkuista eli jäätelön hän kuvaa kuuluvan ruokakolmion kärkeen eli ”sattumien” joukkoon.
”Pelkästään jäätelöllä ei voi elää.”
”Jälkiruokana jäätelö on erinomainen, jota voi välillä syödä isommankin annoksen.”
Nissinen kertoo, että kermapohjaisissa jäätelöissä hyviä ravintoaineita on esimerkiksi kalsium, mutta puolestaan maidon kovat rasvat ja runsas sokeri huonontavat tilannetta.
”Mehujäässä ei ole rasvaa, kun taas sokeria on reippaasti”, hän vertaa.
Markkinoille on viime vuosina tullut runsaasti myös vegaanisia jäätelöitä, mutta Nissinen kuvaa niissä olevan yleensä kookosrasvaa, joka on kerman rasvojen tavoin kovaa eli tyydyttynyttä rasvaa.
”Jäätelön kuohkea rakenne vaatii rasvaa ja vispaamista.”
”Sydänmerkkiä ei ole juurikaan kuin muutamissa mehujäissä. Niiden sokerin määrä on alhaisempi”, hän jatkaa.
Nissisen mielestä jäätelöä voi syödä sinällään huoletta joka päivä kesällä, kunhan sitä ei syö yleensä nälkään ja muu syöminen on pääosin säännöllistä, riittävää ja monipuolista.
”Jälkiruokana jäätelö on erinomainen, jota voi välillä syödä isommankin annoksen”, hän toteaa.

Ikä ei ”jäätelösuositukseen” Nissisen mukaan vaikuta, vaan henkilön energiantarve on avainasemassa. Pikkulapsenkin ruokakolmioon jäätelö mahtuu.
”Pienempi lapsi tarvitsee vähemmän ruokaa, kuten myös jäätelöä. Pieni määrä sitä mahtuu erinomaisesti ruokavalioon.”
Nissinen ei lähde arvottamaan eri kesäherkkuja keskenään, vaan korostaa ruokakolmion kärjen pinta-alan ja kokonaisuuden ratkaisevan.
”Vuositasolla pienet ja lyhyet syömisen muutokset eivät venettä kaada. Onko loma kuitenkaan syy pilata täysin omat ruokailutavat? Syömisen tulisi olla joustavaa läpi vuoden”, hän sanoo.
Nissisen mukaan kauppojen jäätelöhyllyillä riittää runsaasti vaihtoehtoja. Jäätelön kohdalla ravitsemusterapeutti ei lähtisi ensimmäisenä miettimään ravintosisältöjä.
”Kyseessä on kuitenkin jälkiruoka, joten maun tulee ratkaista”, hän kiteyttää.
Jos syö jäätelöä joka päivä, niin Nissinen pohtisi enemmän annoskokoa. Kerran kuussa syövälle yksittäisen annoksen koko ei sen sijaan juurikaan merkitse mitään.
”Kohonneesta kolesterolista kärsivän kannattaa välillä suosia mehujäitä kerma- ja vegaanijäätelöiden kovien rasvojen takia.”
Nissisen oma lempijäätelö riippuu tilanteesta.
”Välillä kuumana kesäpäivänä mehujää menee maukkaana jälkiruokana. Jäätelökioskilla perheen kanssa puolestaan pistaasipallo on parasta”, hän summaa.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.6.2024