
Sähkölinjat ovat olennainen osa Suomen energiaverkkoa, mutta linnuille ne ovat riski: vuosittain suuri määrä lintuja törmää linjoihin. Ohuet johdot ovat vaikeita havaita ja väistää, mikä johtaa tuhansiin lintukuolemiin.
Lintu voi johtoihin törmätessään vahingoittua kahdella tavalla. Yhteen lankaan osuminen on linnulle kuin törmäys mihin tahansa esteeseen.
Sen sijaan, jos lintu osuu samanaikaisesti kahteen sähköjohtoon, se saattaa saada voimakkaan sähköiskun ja jopa syttyä palamaan. Tämä riski koskee erityisesti isokokoisia lintulajeja.
Tällaisia törmäyksiä sattuu eniten osumissa 20 kilovoltin keskijännitelinjoihin, joissa langat ovat lähekkäin.
Keskijännitelinjoja on varsinkin maaseudulla yhä paljon, vaikka maakaapelointia tehdään koko ajan.
Jos lintu on törmätessään syttynyt tuleen, saattaa se pudotessaan sytyttää maastopalon. Tänäkin keväänä tällaisia törmäyksiä on sattunut Suomessa jo useita.
Isommilta paloilta on Suomessa toistaiseksi vältytty, mutta muualla maailmassa on syttynyt suuriakin maastopaloja.
Esimerkiksi Chilessä raivosi vuonna 2014 maastopalo, joka tuhosi 2 500 kotia ja tappoi kolmetoista ihmistä. Syttymissyyksi epäillään juuri sähkölinjaan osunutta lintua.
Lintutörmäyksiä ei tapahdu tasaisesti ympäri vuoden, vaan ne painottuvat syksyn ja kevään muuttohuippuihin (heinä–lokakuu ja maalis–toukokuu).
Yleensä linnun aiheuttama sähkökatkos on lyhyt, ja verkon automatiikka palauttaa sähköt nopeasti.
Tilanne on kuitenkin sähköyhtiölle hankala, sillä katkot rasittavat sähköverkkoa ja muuntajia sekä voivat häiritä herkkien sähkölaitteiden toimintaa.
Yhtiöt seuraavat tilannetta tarkasti ja pyrkivät vähentämään riskiä lintutörmäyksiin asentamalla pylväisiin ja eristimiin lintuesteitä sekä kiinnittämällä johtimiin varoituspalloja ja -lippuja.
Lintupallot sähkölinjalla pienentävät törmäysriskiä tutkimusten mukaan 50 prosenttia, ja liikkuvat sekä välkkyvät heijastinliput vielä enemmän.
Ongelma on suurimmillaan kosteikkojen läheisyydessä, ja riskipaikkoja ovat myös peltoalueet, joille kerääntyy paljon lintuja.
Linnut liikkuvat eniten rannikkoalueilla. Mitä pohjoisemmaksi ja metsäisemmille seuduille mennään, sitä vähemmän on törmäyksiäkin.
Lintutörmäyksistä on julkaistu jonkin verran tutkimuksia. Esimerkiksi ruotsalaisessa tutkimuksessa selvitettiin vuosilta 1990-2017 sähkölinjoihin osumisen syitä ja seurauksia tutkimalla maastosta kuolleina löydettyjä rengastettuja lintuja.
Tutkimuksessa sähköiskuihin viittaavia vaurioita löytyi 51 lintulajin yksilöistä.
Eri lintulajeista petolinnuilla, pöllöillä ja joutsenilla sekä harmaahaikaralla, kurjella ja kattohaikaralla sähkölinjat aiheuttivat suhteellisesti eniten kuolleisuutta. Kappalemääräisesti eniten sähköturmia oli sattunut huuhkajille.
Viirupöllöllä jopa valtaosa kuolemista liittyi sähköiskuihin. Pöllöjen tapauksessa sähköiskun epäillään useimmiten tapahtuneen, kun lintu on istunut pylvääseen asennetun muuntajan päällä.
Kattohaikaran tiedetään Euroopassa olevan erityisen altis sähkölinjojen aiheuttamille vaaroille. Sveitsissä tehdyn arvion mukaan noin joka neljäs nuori ja joka seitsemästoista aikuinen yksilö kuolee vuosittain sähkölinjoihin. Ruotsissa seuranta-aikana kattohaikaroita oli menehtynyt sähköturmissa 6 kappaletta.
Ainakin joillain lajeilla nuoret yksilöt ovat sähkölinjojen aiheuttamille riskeille erityisen alttiita.
Maakaapelointi poistaa kokonaan lintutörmäyksien riskin. Tutkimuksessa mainitaan, että Ruotsissa maanpäällisten sähkölinjojen kokonaispituus väheni 21 prosenttia vuosina 2007–2016. Sama kehitys on tämän jälkeen jatkunut sekä Ruotsissa että Suomessa.
Vaikka sähkölinjat aiheuttavat vaaraa, ne tarjoavat myös pienemmille linnuille turvallisen lepopaikan. Moni onkin varmaan joskus ihmetellyt, miksi linjalla istuminen ei aiheuta sähköiskua.
Selitys on lopulta yksinkertainen: kun lintu koskettaa vain yhtä johtoa, sähköiskua ei voi syntyä – edes sateella.