Tunnetko manteli- ja vyörypilven?

Pilvet kiehtovat mielikuvitusta ja tuovat maisemaan kerroksellisuutta. Vaikka pilvetön sinitaivas on kaunis, on se omalla tavallaan myös hieman ilmeetön ja persoonaton.

Kun siniselle taustalle ajelehtivat koko ajan muotoaan muuttavat pilvenpallerot, alkaa taivaalla tapahtua ja pian kauniissa kevätpäivässä seikkailevat lampaat, höyhenet, valaat, hylkeet ja muut kiehtovat hahmot.

Taivas on kuin alati elävä teatterinäytös, jossa pilvet tanssivat ja muuttavat muotoaan tuulen ja lämpötilanvaihtelujen mukana. Yhtäkkiä tuuli venyttää valaalle kärsän ja taivaankannella lipuukin villaselkäinen mammutti.

Jokainen hetki taivaalla on ainutlaatuinen: lempeän pehmeän pumpulimaiset kumpupilvet saattavat vaihtua äkkiä synkkiin ja uhkaavan oloisin ukkospilviin, jotka muistuttavat luonnon voimasta ja kauneudesta.

Auringonlasku ja -nousu tarjoavat usein upeita ruskonäytelmiä, kun pilvet saavat ylleen punaisen, keltaisen ja oranssin sävyjä. Kuvassa untuvapilviä. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Palleropilvi on kumpumaisista palleroista koostuva, valkoinen tai läpikuultava yläpilvi. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Valkoiset kumpupilvet sinitaivaalla ovat kesän odotetuin näky. Cumulus- eli kumpupilvi on klassinen mielikuvien, taideteosten ja piirustusten pyöreästi kumpuileva pilvi, jonka muodot innoittavat ja inspiroivat haaveilijoita.

Pilvien katselu muuttuu kiinnostavammaksi, kun oppii tunnistamaan myös muita pilvityyppejä ja sen myötä tulkitsemaan pilvien tarjoamaa tietoa taivaan tapahtumista ja tulevasta säästä.

Pilvien synty on melko yksinkertainen prosessi. Yleisen mielikuvan mukaan pilvet ovat taivaalla leijuvaa vesihöyryä.

Ihan niin yksikertainen asia ei kuitenkaan ole. Vesihöyry on näkymätön kaasu, jota on kaikkialla ympärillämme ja joka vasta tiivistyessään muodostuu näkyviksi pilviksi.

Kumpupilvi on kesäpäivien kaunis alapilvi. Pienimmät kumpupilvet ovat vitivalkeita hattaroita ja suuret tummanharmaita möykkyjä. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Pilvien muodostuminen käynnistyy, kun vesi alkaa haihtua maankamaran vesistöistä ja maaperästä. Vesihöyryn tiivistymisen määrittää kastepistelämpötila eli lämpötila, jossa haihtuminen ja tiivistyminen ovat tasapainossa.

Kun lämpötila laskee kastepisteen alle, ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy jäähtymisen seurauksena pisaroiksi, jotka alkavat muodostaa taivaalle pilviä.

Vesihöyryn tiivistyessä jo maan pinnalla syntyy sumua. Tiivistymisen ollessa voimakasta pilven sisälle syntyy vesipisaroita, jotka riittävästi massaa kerättyään putoavat maahan sateena.

Mantelipilvet ovat pyöreälinjaisia ja lautasmaisia pilviä, joissa voi olla useita erilevyisiä kerroksia. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Pilvet luokitellaan kymmeneen pilvisukuun niiden esiintymiskorkeuden ja muodon mukaan. Jokaiseen pilvisukuun kuuluu lisäksi useita alalajeja ja niiden muunnoksia.

Luokittelun nimet ovat monimutkaisia kuten eläinten ja kasvien tieteelliset nimet ja suvut, kuten Cirrocumulus, Nimbostratus, Stratus, Cumulus ja Stratocumulus.

Pilvisukujen tieteelliset nimet ovat tuttuja vain meteorologeille ja pitkän linjan pilviharrastajille.

Tavalliselle pilvien katselijalle tutumpia nimiä ovat esimerkiksi sumu-, kuuro-, kumpu-, verho-, hahtuva-, untuva-, harso- ja palleropilvet.

Yleisimpiä taivaalla näkyviä pilviä ovat harmaanvalkoiset, epätasaisen väriset kumpukerrospilvet.

Sadekuuropilven yllä näkyy ukkospilvelle tyypillinen alasinmainen rakenne. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kuuropilviä ja lähestyvä ukkosmyrsky. Kun taivas alkaa näyttää tältä, on syytä hakeutua suojaan. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Pilvet sijaitsevat ilmakehän alimmassa kerroksessa eli troposfäärissä. Sen paksuus vaihtelee ilmakerroksen lämpötilan mukaan eri osissa maapalloa. Suomessa troposfääri on ohuin talvisin ja paksuin kesäisin.

Pilviä kutsutaan yläpilviksi, keskipilviksi tai alapilviksi riippuen siitä, missä troposfäärin osassa ne esiintyvät.

Karkean ja suuntaa antavan asteikon mukaan alapilvet sijaitsevat noin 0–2 kilometrin, keskipilvet noin 2–6 kilometrin ja yläpilvet noin 3–18 kilometrin korkeudessa maanpinnasta.

Alin mahdollinen pilvi on puiden latvatkin peittävä sumu, joka on käytännössä maanpinnassa kiinni oleva pilvi.

Myös kumpupilvet ja kuuropilvet ovat alapilviä. Komeat ja korkeat kuuropilvet tosin rikkovat luokittelun rajoja, sillä niiden pohja voi olla noin kilometrin korkeudella, ja huippu ulottua reilusti yli 10 kilometrin korkeuteen.

Keskipilvistä tunnetuin on pilvisenä päivänä taivaan umpiharmaaksi vetävä ja maisemaa pimentävä verhopilvi, joka sijaitsee noin 2–5 kilometrin korkeudessa.

Korkeimmalla sijaitsevat untuva-, harso-, ja palleropilvet. Esimerkiksi ohuen kuitumaiset untuvapilvet muodostuvat jääkiteistä, joten katsellessaan untuvapilven kalanruotomaista rakennetta katsoo käytännössä yläilmoissa, vähintään 5–9 kilometrin korkeudessa tapahtuvaa lumimyräkkää.

Pilvien sijainti eri kerroksissa selittää myös usein ihmetystä aiheuttavan havainnon: miten pilvet voivat liikkua eri suuntaan kuin tuuli, ikään kuin lipuen vastatuuleen?

Selitys on yllättävän yksinkertainen, sillä ilma virtaa eri suuntiin eri korkeuksissa ja tämän vuoksi myös pilvet voivat liikkua eri suuntiin, riippuen siitä missä ilmakerroksessa ne ovat.

Myös ennen ukkosta tuulee usein ukkospilveen päin, mikä johtuu ukkospilven nousuvirtauksen imusta pilven etureunalla.

Tiivistymisvana on lentokoneen perään syntyvä untuvapilvi. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Rinnettä pitkin nouseva ja korkeuden mukaan viilenevä ilma synnyttää tuntureiden laelle ja rinteille orografisia pilviä. Sisältä katsottuna pilvi on maiseman peittävää sumua. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Tummanpuhuvan ukkosrintaman lähestyminen on yksi luonnon voimakkaimmista ja jännittävimmistä hetkistä.

Kun tummat pilvet kerääntyvät horisonttiin, ­taivaalla alkaa tapahtua muutoksia, jotka herättävät meissä sekä kunnioitusta että jännitystä, jopa pelkoa.

Tummat ja raskaat pilvet peittävät auringon valon ja luovat maiseman ylle synkän tunnelman, jota korostaa lähestyvä ukkosen jyrähtely. Linnut hiljenevät ja tuntuu, kuin koko luonto pidättäisi henkeään ennen myrskyn alkua.

Ukkospilvi on käytännössä kumpupilven pidemmälle kehittynyt muoto. Kesäpäivänä ukkosrintaman kehittyminen alkaa yksittäisen kumpupilven kasvamisesta lämpimässä säässä.

Ukkospilvi vaatii syntyäkseen riittävän määrän kosteutta sekä voimakkaita ilmakehän pystysuuntaisia lämpötilaeroja. Suomessa ukkoskausi onkin aktiivisimmillaan kesä–elokuussa.

Verhopilvi muodostaa lähes piirteettömän pilvilautan, joka peittää usein koko taivaan. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Halo syntyy auringonvalon heijastuessa ilmassa leijuvista jääkiteistä. Kuvassa se näkyy harsopilvien lävitse. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Pilvet ovat maapallon sateiden lähteitä, ne kuljettavat lämpöä ja suojaavat maanpintaa ja sen elämää haitalliselta avaruussäteilyltä, kuten ultraviolettisäteilyltä.

Pilvet myös heijastavat osan auringon säteilystä takaisin avaruuteen ja siten suojelevat maapalloa liialta kuumenemiselta.

Toisaalta pilvet suojaavat maapalloa myös kylmenemiseltä, sillä pilvet estävät maanpinnan lämpöä karkaamasta takaisin avaruuteen.

Tämän voi todeta helposti eri vuodenaikoina. Kesällä, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, on päivä usein tukalan kuuma ja ulkona vietetyn päivän päätteeksi suojaamaton iho palanut helakan punaiseksi.

Talvisin taas pakkanen on kireimmillään selkeällä säällä, kun pilvet eivät ole hidastamassa lämmön karkaamista.

Vyörypilvi syntyy ukkospilveen liittyvän puuskarintaman etu­reunassa maanpinnan lähellä. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Toisinaan taivaalla näkee myös erikoisempia pilviä, jotka eivät tunnu sopivan perinteisiin pilvityyppeihin.

Tällaisia ovat esimerkiksi rajuilmoihin liittyvät vyöry- ja utarepilvet, reikäpilvet, helmiäispilvet, valaisevat yöpilvet sekä lentokoneiden tiivistymisvanoista syntynsä saaneet untuvapilvien soirot.

Auringonlaskun aikaan pilvet saavat uusia, lumoavia sävyjä, kun päivän kirkkaus alkaa väistyä yön hämärään syleilyyn.

Parhaina iltoina taivas elää ja muuttuu kuin valtava taideteos, jossa keltaiset, oranssit, purppurat ja kultaiset sävyt luovat upeita kontrasteja tummuvaa ja kuulakasta taivasta vasten.

Pilvet muuttuvat pehmeäksi ja lempeäksi väripaletiksi auringon viimeisten säteiden valossa. Hetkessä yhdistyy luonnon kauneus ja sen uskomaton voima, jota ihaillessa sydän pakahtuu ihastuksesta.

Pilviä katsellessa voi tuntea konkreettisesti miten luonto hengittää, ja ihminen saa mahdollisuuden olla osa tätä ihmeellistä näytöstä – prosessia, joka mahdollistaa kaiken elämän maan pinnalla.