Voiko muistisairas ihminen oppia uutta, innostua ja saada aikaan jotakin unohtumatonta? Kyllä voi, esimerkiksi musiikin voimalla.
Ilmiötä todistaa Yle TV1:n kuusiosainen ohjelmasarja Unohtumattomat – muistikuoron matka, joka seuraa 15 muistisairaan matkaa kuoron ensimmäisistä treeneistä loppukonserttiin asti.
Kuoron on koonnut Lotta-Sofia Saahko. Hän tuli laajalti tunnetuksi korona-aikana Lottana, kun hän esitti pappansa Jorma Saahkon kanssa tämän lempilauluja sosiaalisessa mediassa. Sittemmin Lotta on julkaissut kirjoja, jotka kertovat esimerkiksi papan elämästä karjalaisen evakkoperheen lapsena.
”Haluan, että kaikki näkevät, kuinka positiivinen vaikutus musiikilla voi olla muistisairaisiin.”
Kaksikko kertoi papan muistisairaudesta julkisuuteen neljä vuotta sitten. Luonnollisesti pappa on yksi kuoron jäsenistä.
”Haluan koota tämän kuoron, koska olen nähnyt, kuinka paljon laulaminen on auttanut pappaa. Ja haluan, että kaikki näkevät, kuinka positiivinen vaikutus musiikilla voi olla muistisairaisiin”, Lotta-Sofia Saahko kertoo ohjelman tiedotteessa.
Kuoron johtajana toimii ammattimuusikko Kalle Lindroth ja pianosäestäjänä Lasse Piirainen. Lotan juonnot punovat eri tilanteissa kuvatut katkelmat kokoon. Treeneissä hän asettuu taka-alalle muiden omaisten joukkoon seuraamaan harjoituksia ja auttamaan tarvittaessa.
Kuorolaisten lisäksi omaiset ovat paljon ohjelmassa esillä, ja Lotta vierailee myös joidenkin laulajien kotona.
Osallistujiin tutustuminen tekee ohjelmasta erityisen koskettavan. Esille tulevat paitsi erilaiset persoonat myös muistisairauden eri vaiheet.
Esimerkiksi entinen ammattinyrkkeilijä Joni Nyman sairastui jo 50-vuotiaana 12 vuotta sitten. Vaikka puhuminen on välillä kankeaa, laulujen sanat ja melodiat löytyvät helpolla.
Pidemmälle edenneen sairauden kanssa saattaa unohtaa käyneensä edellisissä harjoituksissa ollenkaan.
Lievemmän muistisairauden kanssa elävä pohtii identiteettiään: leimaantuuko sitä aivan huru-ukoksi, jos tällaiseen kuoroon lähtee mukaan?
Suomessa on 150 000 muistisairasta ja määrä kasvaa vuoteen 2050 mennessä jopa puoleen miljoonaan kansalaiseen.
Muistin hapertuminen voi olla kenen tahansa terveen, toimintakykyisen aikuisen tulevaisuuden arkea.
Sairauteen liittyy paljon pelkoa, surua ja häpeää, jota tämän ohjelmasarjan kaltaiset teokset toivottavasti helpottavat.
Katsoja saa voimakkaan todistuksen siitä, että sairauden kanssa voi elää pitkään hyvää elämää ja saada aivan uusia kokemuksia.
Muistisairaan omaisellekin tämä on tärkeä muistutus: myönteiset elämykset ja voimakkaat tunteet ovat muistisairaillekin aitoja, vaikka muistijälkeä ei välttämättä jää.
Katsoja saa voimakkaan todistuksen siitä, että sairauden kanssa voi elää pitkään hyvää elämää.
Kuten monet aivan tavallisetkin kuorot, myös Unohtumattomat hakee sopivaa tasapainoa kunnianhimoisen ohjelmiston ja sen välillä, että kaikki pysyvät kyydissä ja että kokemus olisi jokaiselle myönteinen.
Mukaan treeneihin ja esitykseen tuovat vauhtia ja hohtoa myös tunnetut tähdet. Ohjelmassa nähdään Diandra, Tuure Kilpeläinen ja Portion Boys.
Lisäksi taustalla apua antavat muistisairaiden parissa työskennelleet ammattilaiset, kuten Metropolia-ammattikorkeakoulun lehtori Minna Lamppu, joka on itsekin vetänyt muistisairaiden kuoroa.
Kuoroa tukemassa on myös Metropolian musiikkipedagogiopiskelijoita.
Ohjelma perustuu BBC:n Our Dementia Choir -formaattiin ja sen on tuottanut Banijay Finland oy.