Vanhuus ja sairastaminen ei ole parisuhteen kannalta aina helppoa. Roolit puolisoina voivat muuttua hoitajaksi ja potilaaksi.
Joka vuosi noin 23 000 suomalaista saa diagnoosin muistisairaudesta.
Kun päätetään kulkea yhteistä elämänpolkua, tuskin ajatellaan, että jonain päivänä saatamme joutua työntämään puolisoa pyörätuolissa, pyykkäämään hänen vaatteitaan monta kertaa päivässä tai tekemään kaikki kotityöt itse.
Emme ehkä miettineet, että saatamme joutua kuuntelemaan joka päivä puolison samoja kysymyksiä ja toistamaan tutut vastaukset, yhä uudestaan. Toisinaan puolison käyttäytyminen voi muuttua merkittävästi aiempaan verrattuna.
Voi tuntua raskaalta, että silloinkin meidän pitäisi tahtoa ja jaksaa, vaikka puoliso tuntuisi muuttuneen kuin toiseksi ihmiseksi.
Rovasti, paripsykoterapeutti Liisa Välilä Kirkkohallituksesta on työskennellyt omaishoitajien kanssa ja kuullut usein kysymyksen: ”Mistä saan voimavaroja suhteeseen, joka muuttuu hoitosuhteeksi?”
Välilän mukaan molempien puolisoiden hyvinvoinnista ja parisuhteesta on tärkeää pitää huolta. On hyvä jutella hyvissä ajoin jo ennen ikääntymistä siitä, millaiset ovat puolisoiden toiveet loppuelämälle, halutaanko asua kotona ja toivotaanko kumppanista omaishoitajaa.
”Omaishoitajalle on erityisen tärkeää, että hän saa ladata akkuja, jotta jaksaa hoitaa puolisoaan”, Välilä muistuttaa.
Kun sairastunut puoliso tuntuu raskaalta, on hyvä muistaa, ettei hän tee sitä pahuuttaan. Tuskin hän olisi sinut puolisoksi valitessaan halunnut, että jaksamisesi joutuu koetukselle.
Kun omat voimat meinaavat parisuhteessa loppua ja kun intohimo on ehkä himmentynyt, uskon, että Raamatun kultainen sääntö auttaa jaksamaan hetki kerrallaan. Sen mukaan meidän tulisi kohdella toista niin kuin haluaisimme itseä kohdeltavan.