• Poliisi toi papan kotiin ja mummo teki tulet kattilaan

    Moni huolehtii samaan aikaa omista lapsistaan ja vanhemmistaan, mutta kuka pitää niiden vanhusten puolta, joilla ei ole puolisoa tai omaisia auttamassa?
    Monella keski-ikäisellä ruuhkavuodet jatkuvat suoraan omien lasten hoidosta omien vanhempien auttamiseen.
    Monella keski-ikäisellä ruuhkavuodet jatkuvat suoraan omien lasten hoidosta omien vanhempien auttamiseen. Kuva: Stina Haaso
    Mielipide|Perhe
    28.2.202522:00
    Kolumni
    Stina Haaso

    ”Kun juuri päästiin kuopuksen vaipoista eroon, perään alkoi heti uusi vaipparalli!” Näin puhisi eräs nelikymppinen läheinen hakiessaan Tena-vaippahousuja isälleen apteekista.

    Kun yhä useampi meistä hankkii lapsia vasta yli kolmikymppisenä, ruuhkavuodet tuntuvat jatkuvan ikuisesti. Ensi hoidetaan lapset ja pahimmillaan jo samaan aikaan omat vanhemmat alkavat tarvita apua.

    Ikääntyvässä Suomessa meillä jokaisella on joku läheinen, joka hoitaa omia vanhempiaan tai muuta läheistä.

    Liian monta kertaa opit on hankittava kantapään kautta.

    Omaisen huoli on jatkuva. Pitää kunnioittaa vanhuksen tahtoa. Miettiä mitä hän haluaisi. Ja hankkia samaan aikaan kaikki mahdollinen apu. Kun vain tietäisi, mitä kaikkea pitää tietää.

    Liian monta kertaa opit on hankittava kantapään kautta.

    ”On niin karmeaa, kun huonoina hetkinä toivoi pääsevänsä hänestä eroon, kun ei jaksanut ja hermot olivat kireällä.”

    Näin kuvaa tuntojaan Markku Niskanen kirjassaan Puolisoni Alzheimer – yhäkin miettien, tuliko nyt kaikki tehtyä oikein. Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta.

    Me omaiset huokaisimme helpotuksesta, kun poliisi teki sen mihin meistä ei ollut.

    Omat isovanhempani halusivat asua kotona. Mihinkään laitokseen heitä ei saanut viedä. Se oli tyttärelle teroitettu jo vuosikymmenten aikana selväksi. Kun oli kaksi kertaa Karjalasta jouduttu lähtemään, kotoa ei enää mihinkään mentäisi muuta kuin puupalttoossa.

    Silviissiin. Sitä suorittamista sitten riittikin. Ennen kaikkea tyttärellä.

    Kenellekään ei saanut kertoa, kun poliisiauto toi papan viimeiseltä autolla ajetulta retkeltä ja otti kortin pois. Pappa oli eksynyt parin kilometrin päähän kotoa, kun ei muistanut minne oli menossa tai miten kotiin pääsi. Me omaiset huokaisimme helpotuksesta, kun poliisi teki sen, mihin meistä ei ollut.

    Joitain vuosia myöhemmin yksin kotona asunut mummo viritti tulet hellan päälle kattilaan, kun ei enää muistanut kuinka ruokaa lämmitetään. Jääkaapissa oli viisi rasiaa Oivariiniä, kun joka kerta kaupasta piti tuoda uusi.

    Kaapit olivat täynnä pestyjä viilipurkkeja. Niitä saattoi vielä tarvita, kun kevät oli tulossa ja taimia piti alkaa kasvattaa. Kun kotona ei enää lopulta mitenkään pärjännyt, hoitopaikkaa piti odottaa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Mummuja oli jo silloin osasto väärällään. Kaikki odottivat.

    Omaisilla on entistä tärkeämpi rooli ikääntyvien hoivavastuusta.
    Omaisilla on entistä tärkeämpi rooli ikääntyvien hoivavastuusta. Kuva: Stina Haaso

    Mitäs sitten niiden kanssa tehdään, joilla ei ole omaisia? Kun ei ole meitä tyttäriä ja tyttären tyttäriä, jotka toteuttavat toiveita, kuljettavat lääkäriin, hakevat apteekista lääkkeet ja kuuntelevat samat jutut uudestaan ja uudestaan.

    Kun muistisairas vanhus asuu yksin kotona, eikä olekaan ketään läheistä, joka vaatisi yhteiskunnalta apua. Tai kävisi edes kaupassa ja maksaisi laskut?

    Meihin suomalaisiin on istutettu selviytymisen tahto ja kotona asumisen eetos. Emmie apuja tarvii! Kysyttäessä kuulumisia menee aina mainiosti.

    Sitä käytetään nyt kovalla kädellä hyväksi, kun kansantaloutta halutaan laittaa kuntoon. Jos haluat apua, älä koskaan sano, että menee mainiosti ja kyllä tässä sinnitellään. Täällä on opeteltava sanomaan, että nyt tarvitaan apua.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö.
    Lisää aiheesta
    • Henkilövakuutukset päättyvät henkilön kuoltua, kun taas omaisuusvakuutukset siirtyvät kuolinpesälle. Kuvituskuva.

      Perhe | Leski on liemessä vakuutusyhtiön kanssa, jos perikunta ei hoksaa tehdä tätä yhtä asiaa

    • Muistisairaan ja huonokuntoisen ikäihmisen toiminta vaatii seuraamista omaisilta sekä kotihoidolta. Vaarapaikat löytyvät erityisesti keittiöstä.

      Koti | Vanhus teki tulet kattilaan, kun ei muistanut miten mikroa käytetään – yksin kotona asuva muistisairas on vakuutusyhtiöille riski

      Tilaajalle
    • Lahden Nastolassa metsiä omistavan Mikko Pilli-Sihvolan perheessä mietitään sukupolvenvaihdosta. Häntä huolestuttaa metsien kasvottoman omistuksen lisääntyminen.

      Kodin talous | 70 hehtaarin laskennallinen metsätulo on 130 euroa kuukaudessa – järkytys on kova, kun se korottaakin vanhuksen hoivamaksuja ja pahimmillaan tila voi olla pakko myydä

      Tilaajalle
    • Ikääntyneiden kannattaa miettiä hyvissä ajoin metsän tai vaikkapa maatilan sukupolvenvaihdoksen tekoa.

      Kodin talous | Jos aiot lahjoittaa metsän, tee se ajoissa – jos luopumisesta on kulunut vain vähän aikaa, edessä voi olla sudenkuoppa

      Tilaajalle
    • Edunvalvontavaltakirja on tärkeä asiakirja, jonka tekemistä kannattaa jokaisen aikuisen harkita.

      Kodin talous | Entä jos et kykene hoitamaan omia asioitasi? Näin varaudut ajoissa

      Tilaajalle
    • Jos isovanhempi lahjoittaa lapsenlapselle metsätilan tai nuori perii osuuden maatilasta, niistä koituvat tulot voivat yllättää opintotuen tai asumistuen saajan. Hyväntahtoisesta lahjasta voi jossain tilanteessa tulla taakka.

      Kodin talous | Pilaako vaarin hyväntahtoinen metsälahja tai perintönä saatu osuus maatilasta opiskelijan tukien saannin?

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja