• Vanhus teki tulet kattilaan, kun ei muistanut miten mikroa käytetään – yksin kotona asuva muistisairas on vakuutusyhtiöille riski

    Mielikuva avuttomista ja toheloivista vanhuksista on vääristynyt, kerrotaan vakuutusyhtiöstä.
    Tilaajalle
    Muistisairaan ja huonokuntoisen ikäihmisen toiminta vaatii seuraamista omaisilta sekä kotihoidolta. Vaarapaikat löytyvät erityisesti keittiöstä.
    Muistisairaan ja huonokuntoisen ikäihmisen toiminta vaatii seuraamista omaisilta sekä kotihoidolta. Vaarapaikat löytyvät erityisesti keittiöstä. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto|Koti
    5.11.202405:00
    Jussi Vehkala

    Vanhus ei muistanut kuinka mikroa tai hellaa käytetään. Oli nälkä. Hän otti kattilan ja teki sanomalehdestä ja hammastikuista kattilaan tulet. Kun kotihoito tuli hetken kuluttua paikalle, vanhus ei enää muistanut mitä oli tekemässä. Tuli oli onneksi kärventänyt vain kattilan ja savuvahingoista selvittiin tuulettamalla.

    MT:n tiedossa on tapauksia, joissa kotona yksin elänyt muistisairas vanhus on aiheuttanut kotona vahinkoja. Osa isompia ja osa pienempiä.

    Toisessa tapauksessa henkilö oli avannut tiskikoneen useamman kerran sen ollessa käynnissä. Lopputuloksena olivat mittavat vesivahingot lattian rakenteissa.

    MT kysyi vakuutusyhtiöiltä mitä kaikkea kodeissa tapahtuu, kun vanhuksia ja muistisairaita hoidetaan kotona mahdollisimman pitkään. Vakuutusyhtiöt kertovat, ettei niillä ole tietoa asiakkaidensa mahdollisesta muisti- tai muusta sairaudesta kotivakuutuksen osalta. Tämän vuoksi kerättyä tietoa muistisairaiden vanhusten aikaansaamista yleisimmistä vahingoistakaan ei ole.

    Kotivakuutusta varten selvitetään kodin ja irtaimiston arvo, asiakkaan ikä ja paikkakunta. Nämä vaikuttavat vakuutuksen hintaan.

    Lähi-Tapiolan kotivakuutuksen kehityspäällikkö Timo Ekholm toteaa, että vaikka tilastointia ei ole, muistisairaat ovat riskiryhmä kodin omaisuusvahingoille.

    ”Jos on muistisairautta niin on varsin luonnollista, että kaikenlaista voi sattua ja riskit ovat korkeammat”, Ekholm sanoo.

    Hän kertoo tavallisimpien vakavien vahinkojen painottuvan keittiöön. Tyypillisessä tapauksessa liedelle unohtunut ruoka on johtanut savu- tai palovahinkoon.

    ”Muistisairaiden osalta kyse voi olla myös siitä, että esimerkiksi pientä vesivuotoa ei kyetä huomaamaan ajoissa, ja tämä johtaakin ajan myötä mittaviin vahinkoihin.”

    Vakuutusyhtiöt If, Lähi-Tapiola ja Fennia kertovat, että ikäihmiset eivät korostu näiden kotivakuutuksen vahinkotilastoissa.

    ”Tilastojemme perusteella ei ole nähtävissä, että ikäihmisten omaisuusvahingot olisivat nousseet viime vuosina. Asiaan voi tulla muutosta, kun suuret ikäluokat vanhenevat ja muistisairaita on enemmän kotona.” Timo Ekholm

    Lähi-Tapiolan Ekholm kertoo, että vanhuksille sattuu suhteellisesti vähemmän vahinkoja kuin nuorille. Korkeampi ikä laskee kotivakuutuksen hintaa, jos muut muuttujat pysyvät samana.

    Vanhemmissa ikäluokissa pienistä vahingoista, kuten kodinkoneen tai puhelimen rikkoutumisesta, ilmoitetaan myös harvemmin. Kyseessä voi olla sukupolvikysymys — pienet vahingot otetaan omalle kontolle, eikä niistä valiteta.

    ”Tilastojemme perusteella ei ole nähtävissä, että ikäihmisten omaisuusvahingot olisivat nousseet viime vuosina. Asiaan voi tulla muutosta, kun suuret ikäluokat vanhenevat ja muistisairaita on enemmän kotona.”

    ”On siis mahdollista, että jos alentuneella toimintakyvyllä ollaan pidempään kotona, vahinkojen määrä saattaa nousta. Toistaiseksi tällaisesta ei ole kuitenkaan viitteitä”, Ekholm selittää.

    Mikro on yleisesti ottaen turvallisempi vaihtoehto ruuan lämmittämiselle kuin liesi.
    Mikro on yleisesti ottaen turvallisempi vaihtoehto ruuan lämmittämiselle kuin liesi. Kuva: Päivi Karjalainen

    Fyysisen kunnon heikentyminen ei Ekholmin mukaan näytä lisäävän riskiä omaisuusvahingoille.

    Uutisista saa lukea usein varoituksia vanhuksilta varastelevista kauppiaista. Kuva avuttomista vanhuksista voi olla osittain vääristynyt, sillä varkauksiakin sattuu heille Lähi-Tapiolan tilastojen mukaan muita ikäryhmiä vähemmän.

    ”Osataan olla varovaisempia, kun näistä asioista ollaan varoitettu ja kirjoitettu.”

    Muistisairaan vanhuksen vahinkojen ehkäisemiseksi on monia yksinkertaisia konsteja.

    ”Käytössä olevaa liettä ja uunia on valvottava jatkuvasti. Jos laitteen käyttäjän muisti on alkanut heikentyä, tulisi lieteen tai uuniin asentaa palovaaraa ennalta ehkäisevä tekninen turvajärjestelmä”, kertoo Fennian tuotepäälikkö Noora Nurkka.

    Astianpesukonetta, pyykinpesukonetta ja kuivauskoneita ei tulisi jättää käyntiin, jos poistuu kotoa. Ylipäänsä muistisairaan ei tulisi koskea kodinkoneisiin, jos ei pysty niitä enää turvallisesti käyttämään.

    Kynttilöiden ja avotulen käyttöön tulisi kiinnittää erityistä huomiota, Nurkka muistuttaa. Muistisairaiden tulisi välttää avotulen tekemistä täysin.

    ”Jos laitteen käyttäjän muisti on alkanut heikentyä, tulisi lieteen tai uuniin asentaa palovaaraa ennalta ehkäisevä tekninen turvajärjestelmä” Noora Nurkka

    Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonnan päällikkö Jukka Laakso korostaa myös lieden ja tulipesien vaarallisuutta.

    ”Puulämmittämisessä vaara ei ole ainoastaan tulen kanssa pelaamisessa vaan myös siinä, kun puita kannetaan pihan perältä liiteristä.”

    Riskejä piilee myös sähkölaitteissa, joita muistisairas ei tajua vaarallisiksi tai ei osaa käyttää oikein.

    ”Paljon on vanhoja sähköasennuksia ja vanhoja laitteita, jotka eivät välttämättä ole enää turvallisia”, Laakso kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Teemu Kulmala epäilee palon levinneen välikattoon pihatossa olleista vanhoista poistoilmapuhaltimista.

      Maatalousyrittäjät | Navetan ja kymmeniä sonneja palossa menettänyt maajussi-Teemu katsoo jo tulevaan: ”Ei passaa voivottelemaan jäädä”

    •  Maaseutumaisissa kunnissa 66 prosenttia kertoi pelkäävänsä, ettei saa ihmisarvoista vanhustenhoitoa.

      Politiikka | MT-kysely: Valtaosa suomalaisista pelkää, ettei saa ihmisarvoista vanhustenhoitoa – tutkija: Huoli on aiheellinen

      Tilaajalle
    • ”Onneksi maaseudulla naapureista on apua”, sanoo Sirkka Seppänen Enonkoskelta.

      Politiikka | Vanhustenhoidon tilanne huolettaa Enonkoskella asuvaa Sirkka Seppästä: ”Pelkään, saanko apua, kun asun maaseudulla”

    • Sote-järjestöt tarjoavat ratkaisevan tärkeitä palveluita, jotka täydentävät julkista sektoria, kirjoittaja muistuttaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat askel väärään suuntaan

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen