• Martti Syrjä kertoo, mikä on Eppu Normaalin pitkän iän salaisuus

    Eppu Normaali hyvästelee esiintymislavat tänä vuonna ja juhlii samalla 50-vuotista taivaltaan. Martti Syrjä lähtee haikein ja kiitollisin mielin vihoviimeisille keikoille.
    Tilaajalle
    Martti Syrjää haastateltiin Eppu Normaali Oy:n Akun tehtaalla, josta on tullut yksi Suomen suurimpia av-alan toimijoita. "Ensimmäiset soittokamat oli itse suunniteltuja ja rakennettuja. Ollaan oltu kotikutoisesti liikkeellä aina. Kaikki tehdään itse levynkansista lähtien."
    Martti Syrjää haastateltiin Eppu Normaali Oy:n Akun tehtaalla, josta on tullut yksi Suomen suurimpia av-alan toimijoita. "Ensimmäiset soittokamat oli itse suunniteltuja ja rakennettuja. Ollaan oltu kotikutoisesti liikkeellä aina. Kaikki tehdään itse levynkansista lähtien." Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Musiikki
    28.1.202623:00
    Jouni Hirn
    Ylöjärvi

    Eppu Normaalin Kaikki häipyy, on vain nyt -niminen jäähyväiskiertue käsittää 36 esiintymistä konserttisaleissa, festivaaleilla ja stadioneilla. Pieni kainuulaiskaupunki Kuhmo saa kunnian toimia Eppujen jäähyväisvuoden alkupisteenä.

    ”Hämmentävää kyllä, että kaukana itärajalla olevaan Kuhmoon tuli kaksi konserttisalikeikkaa ja molemmat myytiin loppuun. Se on aika hyvä kattaus alueen väestömäärästä. Meillä on hyvät muistot Kuhmosta aikaisemmalta vuoden 2017 konserttisalikiertueelta”, sanoo Martti Syrjä.

    Eppu Normaali teki lopettamispäätöksen kaksi vuotta sitten. Asia pysyi salassa viime marraskuun lehdistötilaisuuteen asti. Syrjän mukaan yhtye ei halunnut ”hiipua pois”, vaan lopettaa mieluummin nyt, kun keikat sujuvat erinomaisesti ja kaikki ovat terveinä.

    Eppu Normaali juhlii samalla 50-vuotista uraansa. Viimeinen konsertti Tampereen Ratinassa 8. elokuuta järjestetään lähes tismalleen yhtyeen perustamispäivänä.

    ”Kun päätös saatiin julkistettua, niin kyllähän se helpotus oli. Nyt tiedän, että tämä on viimeinen kerta, kun pääsee nautiskelemaan esiintymisestä hemmetin hyvän orkesterin kanssa.”

    Eppu Normaali juhlii samalla 50-vuotista uraansa. Syrjä kertoo, että viimeinen konsertti Tampereen Ratinassa 8. elokuuta järjestetään lähes tismalleen yhtyeen perustamispäivänä.

    ”Koulut olivat juuri alkaneet elokuun alkupäivinä vuonna –76, ja Saarelan Mikko oli käynyt katsomassa elokuvateatterissa edellisenä iltana Mel Brooksin elokuvan Frankenstein Junior. Hän tuli koulun pihalla luokseni ja sanoi, että mulla on bändille hyvä nimi, Eppu Normaali.”

    ”Olimme kaukaa viisaita ja aloitimme keikkataukojen pitämisen jo vuonna 1978.”

    Syrjän mukaan Eppujen pitkän iän salaisuus on hyvin yksinkertainen: säännöllinen keikkataukojen pitäminen.

    ”Olimme kaukaa viisaita ja aloitimme keikkataukojen pitämisen jo vuonna 1978. Silloinen keikkamyyjämme oli tosin sitä mieltä, että jos pidämme talvella keikkataukoa, meitä ei muista keväällä enää kukaan. Teimme levyn ja palasimme keikoille entistä suosituimpana”, Syrjä muistelee.

    Eppujen uralle on mahtunut punkin ja uuden aallon nousukaudet, perinteisten tanssipaikkojen kultavuodet kuin myös nykymuotoisen klubi- ja festivaalikulttuurin kehittyminen.

    ”Bändin pojat aina vitsailevat, että Martti se on käynyt ammattikoulussa laulaja-asentajakurssin.”

    1970 ja 1980 –luvuilla suurin osa keikoista oli maakuntien keikkalavoilla. 90-luvulla maakuntien perinteiset keikkapaikat hävisivät lähes kokonaan kartalta.

    ”90-luvulla soitettiin kapakoissa. Niihin vähän jo tympäännyttiin, koska niihin oli vaikea saada kunnon äänentoistoa. Lavat oli ahtaita ja matalia. Sitten meidän suosiomme muotoutui niin isoksi, että pääosin esiintymiset siirtyivät festivaaleille.”

    Yhtyeen lopettaminen herättää suuria tunteita. Kun Syrjä hiljattain käveli vanhaan tuttuun harjoituskämppään, hänet valtasi haikeus, että kaikki päättyy pian.

    ”Musiikin kanssa elämistä ja olemista ei varmaan kukaan meistä täysin lopeta. Se vaan, että Eppu Normaalin kanssa ei enää mennä lavalle. Nyt voin olla enää oma itseni ja tehdä asioita, jotka kiinnostavat minua. Mikään ei rajoita.”

    Syrjällä ei ole aiemmin ollut kiinnostusta laulaa muita kuin Eppujen lauluja. Nyt kun yhtye ei tule enää esiintymään, hän haluaisi kokeilla erilaisen musiikin esittämistä.

    ”Bändin pojat aina vitsailevat, että Martti se on käynyt ammattikoulussa laulaja-asentajakurssin. Meillä on omat studiot ja loistavat muusikot kavereina, niin kyllähän mä jotain teen. Se on eri asia, että mitä ja menenkö sen puitteissa esiintymään. Aika näyttää.”

    Syrjä asuu yli satavuotiaassa maalaistalossa Ylöjärvellä. Hän on viettänyt talvikuukaudet Espanjassa jo useamman vuoden ajan, mutta tämä talvi kuluu Suomessa bändikiireiden vuoksi.

    ”Joka syksy suojaan omenapuita jäniksiltä. Teen sen aina sivuttaissuuntaisessa räntäsateessa ja mahdollisimman pitkälle syksyyn venytettynä. Silloin aina muistan, miksi en halua viettää talvea Suomessa.”

    Eppu Normaalin juhlavuotta vietetään jäähyväisten merkeissä.“Tämä on ollut pitkä matka. Se on vaatinut meiltä paljon ponnisteluja, työtä ja osaamista, mutta mukana on ollut myös valtava määrä hyvää tuuria”, toteaa Martti Syrjä.
    Eppu Normaalin juhlavuotta vietetään jäähyväisten merkeissä.“Tämä on ollut pitkä matka. Se on vaatinut meiltä paljon ponnisteluja, työtä ja osaamista, mutta mukana on ollut myös valtava määrä hyvää tuuria”, toteaa Martti Syrjä.  Kuva: Rami Marjamäki

    Kotitilallaan Syrjä harjoittaa pienimuotoista kotitarveviljelyä. Suurin osa vihanneksista ja hedelmistä tulee omasta maasta.

    ”Tilalla on omenatarha, jonka routa tuhosi lähes kokonaan 80-luvulla. Istutin omenapuut takaisin yksitoista vuotta sitten ja nyt ne tuottavat hyvin satoa. Viljelen myös perunaa ja sipuleita ja kasvihuoneessa kasvaa tomaattia, kesäkurpitsoita, kurkkuja ja viinirypäleitä.”

    Eppu Normaalin musiikki on kestänyt aikaa ja tavoittanut aina uusia sukupolvia. Ikärajattomilla festivaaleilla yleisön joukossa on faneja esiteineistä seitsemänkymppisiin.

    “Uskon, että jäämme elämään biiseissämme meidän jälkeemme. Se on ihan riittävästi. Enempään ei tarvitse kenenkään edes pyrkiä.”

    “Minua on aina ilahduttanut nähdä eturivin lasten ilmeet. Kun mennään lavalle, he katsovat hämmästyneinä, että tuo bändi on oikeasti olemassa ja ne ovat todellisia.”

    Eppu Normaalin jäähyväiskiertueen nimi muistuttaa siitä, että kaikki päättyy aikanaan ja tärkein hetki on tässä ja nyt. Syrjä on jo käynyt mielessään läpi viimeisen keikkaperiodin tunnelmia.

    “On jännä nähdä yleisön reaktio ja pysyvätkö omatkaan kyyneleet poissa niillä viimeisillä keikoilla. Tunne on varmaan olemassa, koska tässä jätetään kokonaiselle elämälle ja uralle jäähyväiset. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää Eppu Normaalin kanssa hyvin mielenkiintoisen elämän.”

    “Uskon, että jäämme elämään biiseissämme meidän jälkeemme. Se on ihan riittävästi. Enempään ei tarvitse kenenkään edes pyrkiä.”

    Lisää aiheesta
    • Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen on asunut neljännesvuosisadan vanhassa maalaistalossa Ylöjärvellä.

      Musiikki | Eppujen kitaristi Juha Torvinen asuu maalaistalossa vuodelta 1901: ”Kahden vuoden kunnostuksen jälkeen minulla tippuivat hanskat”

      Tilaajalle
    • Martti Syrjä on tyytyväinen tuoreeseen Eput-elokuvaan. "Elokuva toimii draamankaarellisesti sekä elokuvana että dokumenttina. Hyvä niin, siellä tuskin meistä ihan heti tehdään uutta elokuvaa", Eppu Normaali -laulaja veistelee.

      Koti | Eppujen Martti Syrjästä tuli maatilan isäntä: ”Ottaisin kanoja ja pässejä, mutta kun ne vaativat nykyisin helvetin luvat”

    Artikkelin aiheet
    Eppu Normaali
    Martti Syrjä
    jäähyväiskiertue
    suomalainen rock
    Kantri
    Kantri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle