• Jari istutti puita mökillään punkkialueella – eräänä aamuna hän heräsi ja huomasi, ettei kuullut mitään

    Eläköitynyt arkkitehti Jari Jokivuo on kärsinyt punkinpureman jälkeen myös tinnituksesta.
    Tilaajalle
    Jari Jokivuo asuu 1920-luvun talossa vaimonsa kanssa Riihimäellä.
    Jari Jokivuo asuu 1920-luvun talossa vaimonsa kanssa Riihimäellä. Kuva: Janica Pörhönen
    Koti|Hyvinvointi
    17.4.202619:00
    Janica Pörhönen
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Eläköitynyt arkkitehti Jari Jokivuo sai loppukesällä 2024 Etelä-Virossa punkin pureman. Kuulonsa menetettyään hänelle diagnosoitiin borrelioosi puolen vuoden viiveellä. Jokivuo on saanut useita antibioottikuureja, joiden aikana kuulo parani tilapäisesti. Häntä vaivaa edelleen tinnitus. Lääkärit kiistelevät kroonisen borrelioosin hoidosta, ja viranomaiset eivät ole ryhtyneet kurinpitotoimiin pitkien antibioottikuurien määräämisen vuoksi.

    Loppukesällä 2024 Jari Jokivuo oli istuttamassa terijoensalavan taimia joutomaalla Etelä-Virossa sijaitsevalla mökillään.

    Naapuri oli varoittanut alueen punkeista. Vaalea lippalakki, pitkähihainen paita, pitkäthousut sekä kumisaappaat kuuluivat Jokivuon vakiovarusteisiin.

    Tuona päivänä lippalakki hävisi kuitenkin heinikkoon, ja hän kumartui etsimään sitä.

    Perhe ja lapsenlapset tuovat iloa eläköityneen arkkitehdin Jari Jokivuon arkeen.
    Perhe ja lapsenlapset tuovat iloa eläköityneen arkkitehdin Jari Jokivuon arkeen. Kuva: Janica Pörhönen

    Jokivuo laittoi mökkinsä talviteloille ja palasi Suomeen. Puut värjäytyivät hiljakseen syksyn hehkuun. 68-vuotias arkkitehti viettää eläkepäiviään Riihimäellä.

    ”Yhtenä aamuna heräsin enkä kuullut mitään ääniä, en edes omaa puhettani. Suhtauduin asiaan aika rauhallisesti. Ajattelin että sellainen vaiva, joka tulee äkkiä, kyllä lähteekin nopeasti.”

    Jokivuo soitti terveysasemalle, jossa hoitaja kehotti häntä kokeilemaan antihistamiinia ja nenäkannua. Lääkärikäynnillä suljettiin pois tulehdukset.

    Vasta yksityinen korvalääkäri epäili borrelioosia kuulonmenetyksen aiheuttajaksi. Puolen vuoden kuluttua keskussairaalassa otetut verikokeet näyttivät selvän borrelioosin. Jokivuon diagnoosi pääsi siis viivästymään.

    MT on nähnyt Jokivuon useita potilaskirjauksia.

    Viron Tihemetsassa sijaitsevasta 1920-luvun mökistään Jari Jokivuo on maksanut aikoinaan 6 000 euroa.
    Viron Tihemetsassa sijaitsevasta 1920-luvun mökistään Jari Jokivuo on maksanut aikoinaan 6 000 euroa. Kuva: Jari Jokivuo

    Infektiolääkäri piti mahdollisena, että Jokivuon borrelioosi-infektiolla ja kuulonalenemalla oli ainakin jonkinlainen yhteys.

    Tämän jälkeen Jokivuo on saanut kaksi doksisykliini-kuuria. Molempien antibioottikuurien aikana kuulo parantui selvästi, mutta niiden jälkeen huonokuuloisuus palasi.

    ”Kuurin aikana tuntui mukavalta kuulla esimerkiksi liikenteen ääniä ja kaupassa ihmisten puhetta.”

    ”Vaimokin hermostuu, kun en kuule mitään. Se on ihan luonnollista.”

    Jari Jokivuo
    ”On toki mahdollista, että saatoin saada punkin myös Helga-kissalta”, Jari Jokivuo sanoo.
    ”On toki mahdollista, että saatoin saada punkin myös Helga-kissalta”, Jari Jokivuo sanoo. Kuva: Janica Pörhönen

    Jokivuo asuu vaimonsa kanssa 1920-luvun puutalossa. Haastattelun aikana mies joutuu usein kysymään, että mitä. Hänelle pitää puhua korotetulla äänellä ja selkeästi, vaikka oikeaan korvaan asennettiin hiljattain kuulolaite.

    ”Vaimokin hermostuu, kun en kuule mitään. Se on ihan luonnollista.”

    Kuulonaleneman lisäksi Jokivuota vaivaa tinnitus.

    ”Se häiritsee ihan hirveästi. Ei pysty aina illalla nukahtamaan.”

    Jari Jokivuolle on kertynyt nipullinen potilaspapereita punkin pureman jälkeen.
    Jari Jokivuolle on kertynyt nipullinen potilaspapereita punkin pureman jälkeen. Kuva: Janica Pörhönen

    Jokivuo kokee, että kukaan ei ota vastuuta hänen hoidostaan. Mies kertoo mielialansa laskeneen huonokuuloisuuden vuoksi.

    ”On ollut ihan toivoton ja masentunut olo, että elämä oli nyt tässä.”

    ”Kun vain löytyisi joku lääkäri, joka ymmärtäisi borrelioosia. Vasta-aineet ovat yhä koholla ja oireita on, mutta niille ei tehdä mitään”, Jari Jokivuo sanoo.
    ”Kun vain löytyisi joku lääkäri, joka ymmärtäisi borrelioosia. Vasta-aineet ovat yhä koholla ja oireita on, mutta niille ei tehdä mitään”, Jari Jokivuo sanoo. Kuva: Jari Jokivuo

    Lääketiede ei tunne sanaa krooninen borrelioosi. Lääkärit kiistelevät sekä sen diagnostiikasta että hoidosta.

    Vaikka itse borrelioosi olisi hoidettu antibiooteilla, tutkimusten mukaan osalle potilaista jää lääkekuurin jälkeen silti oireita. Tätä kutsutaan Post-Lyme-oireyhtymäksi (PTLDS). Kyse on samanlaisesta ilmiöstä kuin esimerkiksi koronassa, jonka jälkeen osalle jää pitkäkestoisia oireita.

    Punkin aiheuttamat sairaudet, borrelioosi ja puutiaisaivokuume, ovat yleistyneet Suomessa etenkin viime vuosikymmenen aikana.

    Vuonna 2025 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 2 712 tapausta. Todellinen määrä on tätä suurempi, koska kaikki eivät esimerkiksi huomaa rengasmaista ihottumaa, sitä ei tule tai hoitoon hakeutuminen viivästyy.

    Borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen oireet ja hoito menevät ihmisillä usein sekaisin. Moni luulee punaisen ihottumarenkaan tulevan puutiaisaivokuumeesta, vaikka todellisuudessa ihomuutos liittyy punkkien levittämään borrelioosiin.

    Lääkehoitoa puutiaisaivotulehdukseen ei ole, vaan potilasta hoidetaan oireenmukaisesti. Tauti on viruksen aiheuttama, joten antibioottihoidosta ei ole apua toisin kuin borrelioosissa. Puutiaisaivotulehdukseen on kuitenkin rokote.

    MT kysyi Lupa- ja valvontavirastolta eli entiseltä Valviralta, onko se vuosien 2015–2025 aikana ryhtynyt kurinpito- ja turvaamistoimenpiteisiin lääkäreiden kohdalla, jotka ovat hoitaneet kroonisen borrelioosin potilaita hoitosuositusten vastaisesti.

    Kurinpito- ja turvaamistoimenpiteet tarkoittavat varoitusten antamista, ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamista tai pahimmillaan poistamista.

    Hoitosuositusten noudattamatta jättäminen tarkoittaisi esimerkiksi pitkien tai ylimääräisten antibioottikuurien määräämistä. Suomessa borrelioosi hoidetaan yleensä vain yhdellä antibioottikuurilla. Jos oireet jatkuvat, voidaan tapauskohtaisesti harkita toista antibioottikuuria.

    Maailmalla osa lääkäreistä on määrännyt pitkiä, jopa vuoden kestäviä antibioottikuureja.

    Tietojen mukaan Lupa- ja valvontavirasto ei ole ryhtynyt kroonista borrelioosia hoitaneiden lääkäreiden kohdalla kurinpito- tai turvaamistoimenpiteisiin.

    Lupa- ja valvontavirastosta korostetaan kuitenkin, ettei voida varmasti sanoa, onko Valvira tai avi käsitellyt yhden potilaan hoitoa koskevia asioita.

    Jos Lupa- ja valvontavirasto saisi tietoonsa lääkärin, joka määräisi potilaille pitkiä antibioottikuureja kroonisesti oireileville borrelioosipotilaille, se ratkaisee jokaisen lääkärin tapauksen yksilökohtaisesti.

    Kurinpito- ja turvaamistoimenpiteistä päättää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunta. Lautakunta toimi 31.12.2025 saakka Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa (Valvira), ja se on jatkanut toimintaansa 1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontavirastossa.

    Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Lymen tauti eli borrelioosi on lisääntynyt sekä Suomessa että maailmalla. Kuvassa Jari Jokivuo Bertta-kissansa kanssa.
    Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Lymen tauti eli borrelioosi on lisääntynyt sekä Suomessa että maailmalla. Kuvassa Jari Jokivuo Bertta-kissansa kanssa. Kuva: Janica Pörhönen

    Tammikuussa 2026 Jari Jokivuo sai infektiolääkäriltä vielä uuden antibioottikuurin borrelioosiin. Miehen huoli oli syy, jonka vuoksi lääkäri päätti uusia reseptin. Borreliabakteerin vasta-aineet olivat myös yhä koholla.

    Tällä hetkellä Jokivuo on vain audionomin seurannassa kuulolaitteen vuoksi.

    Jokivuo kertoo saaneensa apua terveysasemalta muihin sairauksiinsa kuten diabetekseen, mutta punkin aiheuttamaan sairauteen ei ole apua tullut.

    ”Hyvä, kun pääsee pääsee edes hoitajalta lääkärille”, hän huokaa.

    Jari Jokivuo avaa haastattelun lopuksi ulko-oven ja päästää Bertta-kissan ulos. Kevät puskee maasta ja taivaasta. Keväällä on luvassa puutarhatöitä.

    ”En pelkää luontoon menemistä kuitenkaan. Pakkohan sinne on mennä.”

    Tietoja juttua varten antoi Lupa- ja valvontaviraston sosiaali- ja terveysalan osaston juristi Rebecca Kadoch ja ryhmäpäällikkö Mervi Koivuniemi.
    Lisää aiheesta
    • Joonas Berghäll peri talon äidiltään. Sen pihapiirissä ja lähistöllä riittää puhdetöitä, jotka antavat hyvää vastapainoa elokuvien teolle.

      Koti | Punkki vei työkyvyn, ja hoidot ovat maksaneet jo 92 000 euroa ‒ ”Korvauksia en ole saanut euroakaan”

    • Punkit levittävät erilaisia tauteja, joista tunnetuimmat ovat borrelioosi ja puutiaisaivokuume.

      Eläimet ja kasvit | Jos löydät punkin, voit postittaa sen Turkuun

    • Punkkien määrä on puhuttanut viime vuosina paljon, samoin kuin niiden välittämät taudit.

      Terveydenhuolto | Punkit voivat aiheuttaa yllättäen liha-allergiaakin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    borrelioosi
    kuulonalenema
    tinnitus
    punkinpurema
    Jari Jokivuo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa