• Punkit voivat aiheuttaa yllättäen liha-allergiaakin

    Punkkien aiheuttama liha-allergia on saanut viime aikoina paljon julkisuutta. Tutkimustieto antaa olettaa, että myös kotimaan punkit voisivat välittää sitä.
    Tilaajalle
    Punkkien määrä on puhuttanut viime vuosina paljon, samoin kuin niiden välittämät taudit.
    Punkkien määrä on puhuttanut viime vuosina paljon, samoin kuin niiden välittämät taudit. Kuva: Jutta Mykrä
    Lukemisto|Terveydenhuolto
    20.8.202318:30
    Heikki Arvilommi

    Puutiainen eli punkki, kenties Suomen vaarallisin eläin, on tänä kesänäkin saanut julkisuutta, kun ihmiset ovat ilmoittaneet tutkijoille löytämistään punkeista.

    Niiden levittämä bakteeritauti, borrelioosi, on entistä yleisempää ja viruksen aiheuttamaa punkkienkefaliittia eli aivokuumettakin sairastetaan.

    Aivan omituinen ongelma, jota jotkin punkit välittävät, on liha-allergia. Yhdysvaltain tautikeskus CDC on vastikään ilmaissut huolensa näiden tapausten jyrkästä lisääntymisestä Atlantin takana.

    Tämä yliherkkyys lihalle voi joskus olla jopa kuolemaksi, jos se aiheuttaa anafylaktisen eli äkillisen monioireisen yliherkkyysreaktion.

    Punkin puremiin liitetty liha-allergia eli alfa-gal allergia johtuu siitä, että joidenkin punkkien syljessä on galaktoosi-alfa-1,3-galaktoosi -yhdistettä, yhdenlaista sokeria.

    Samaa alfa-galia on etenkin punaisessa lihassa, mutta myös maidossa tai gelatiinissa. Ihmisissä sitä ei kuitenkaan ole. Kun punkki puree, varsinkin toistuvasti, ihminen herkistyy alfa-galille.

    Allergiaoireita tulee, kun myöhemmin nautitaan punaista lihaa tai muita alfa-galia sisältäviä tuotteita. Yhdysvalloissa etenkin lone star -punkin (nimi tulee selässä olevasta vaaleasta täplästä) on todettu levittävän liha-allergiaa.

    Tosin muiltakin punkeilta se näyttää onnistuvan. Myös Australiassa on todettu sikäläisen punkin aiheuttamaa liha-allergiaa.

    Suomessa Duodecim-lehdessä kaksi vuotta sitten julkaistu artikkeli käsitteli anafylaksiaa ja sitä laukaisevia allergeeneja. Sen mukaan meillä oli tavattu vain muutamia tapauksia alfa-gal allergiaa, mutta naapurimaassa Ruotsissa oli jo satoja potilaita.

    Siitä voisi vetää johtopäätöksen, että meidänkin punkkimme voivat liha-allergiaa välittää.

    Taudin toteaminen on hankalaa, koska oireet voivat olla hyvin moninaiset. Yliherkkyyksille tyypillisen ihottuman lisäksi voi ilmaantua pahoinvointia, vatsakipuja, ripulia, yskää ja hengenahdistusta.

    Oireet näyttävät myös vaihtelevan potilaasta toiseen. Lisäksi ne saattavat ilmaantua vaihtelevalla viiveellä lihan syönnin jälkeen. Liha-allergiaepäilyn herätessä verinäytteen vasta-ainetesti voi johtaa diagnoosiin.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Ihmiset sietävät aurinkoa eri tavoin. Joka neljännellä suomalaisella iho ruskettuu vain vähän mutta palaa usein.

      Hyvinvointi | UV-säteily heikentää vastustuskykyäsi – tämä viheliäs virustauti vaanii auringonpalvojia

    • Republikaanien kriittisempi suhtautumisen rokotteisiin tai jopa rokotekielteisyys voivat vaikuttaa puolueen kannattajien verrattain korkeaan koronakuolleisuuteen. Suomessakin poliittiset mielipiteet näyttävät kärjistyvän, mutta tiedossa ei taida olla rokotekielteisyyden selvää kytköstä minkään puolueen kannattajiin.

      Hyvinvointi | Altistaako poliittinen kanta koronakuolemille ja rokotevastaisuudelle? Tutkimus paljasti yllättävän tuloksen

      Tilaajalle
    • Sairaalaklovnien toiminta on yksi tapa soveltaa naurua lääketieteellisesti.

      Hyvinvointi | Naurun terveellisyys ei ole pelkkä myytti: Nauraminen laskee stressihormonin pitoisuuksia ja pidentää jopa ikää

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle