• Mullasta voi saada pahan taudin – tartunnat yleistyvät, eikä syytä tiedetä

    Viime vuonna legionelloositapauksia oli yli 80, kun aiempina vuosina tapauksia on todettu vuosittain noin 50.
    Legionellabakteereita esiintyy luonnostaan vähäisinä määrinä makeissa vesissä ja maaperässä. Lisäksi niitä voi löytyä multa- ja kompostituotteista.
    Legionellabakteereita esiintyy luonnostaan vähäisinä määrinä makeissa vesissä ja maaperässä. Lisäksi niitä voi löytyä multa- ja kompostituotteista. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Piha ja puutarha
    18.3.202608:52
    STT

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä.

    Viime vuonna Suomessa todettiin ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Legionelloositapauksia oli yli 80, ja sairastuneista noin puolet kertoi sairastumista edeltäneestä multa- tai maaperäkontaktista. Kahtena edellisenä vuonna tapauksia on ollut noin 50 vuodessa.

    ”Multaan liittyvien tartuntojen nousua on viime vuosina nähty Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa. Toistaiseksi syytä multaan liittyvien tapausmäärien nousulle ei tiedetä”, THL:n asiantuntija Riikka Ruotsalainen sanoo tiedotteessa.

    Hänen mukaansa osa tartuntojen lisääntymisestä voi selittyä taudin aiempaa aktiivisemmalla testaamisella.

    Legionellabakteereita esiintyy luonnostaan vähäisinä määrinä makeissa vesissä ja maaperässä. Lisäksi niitä voi löytyä multa- ja kompostituotteista.

    Kuivia multa- ja kompostituotteita ei kannata pöllyttää hengitysilmaan. Jos bakteeri pääsee keuhkoihin, se voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen.

    Sairastumisriski on suurin ikääntyneillä ja ihmisillä, joilla on heikentynyt vastustuskyky. Suurin osa terveistä ihmisistä ei sairastu altistumisesta huolimatta.

    Lisää aiheesta
    • Huonekasvien mullanvaihtoaika on käsillä ja kotipuutarhurit iskevät pian kätensä kylvömultaan.

      Koti | Mullanvaihtaja, tee nämä – legionella sairastutti viime vuonna ennätysmäärän ihmisiä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    legionelloosi
    multatuotteet
    THL
    Ruokavirasto
    keuhkokuume
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle