Näyttelijä Matti Onnismaasta piti tulla rekkakuski, mutta rasvaiset jutut saivat etsimään elämässä jotain muuta

Karukasvoinen Matti Onnismaa, 65, yksi tiheimmin nähtyjä näyttelijöitämme. Elokuvatietokanta IMDb:n mukaan hän on esiintynyt 235 elokuvassa ja televisiosarjassa. Viimeisimpiä ovat Harjunpään ja Ivalon uudet tuotantokaudet sekä Jussi-palkittu Omenavarkaat -elokuva.

Onnismaa myöntää, että hänen on vaikea pysyä kärryillä kaikista tekemisistään.

”Ehkä hommia on tarjottu naaman ja karisman mukaan. Olen tehnyt paljon tappajan ja roiston rooleja, mutta viime aikoina olen saanut näytellä useammin poliisia eli hyvää ihmistä”, Onnismaa perkaa uraansa.

Helsingissä vuosikymmeniä asunut Onnismaa syntyi Nokialla. Äiti työskenteli psykologina ja isä askarteluohjaajana Pitkänniemen mielisairaalassa, jonka kupeessa perhe asui.

Onnismaa oli kaksivuotias, kun perhe muutti Sipoon Nikkilään, jossa toimi siihen aikaan Pohjoismaiden suurin b-mielisairaala.

Perheen työsuhdeasunto sijaitsi sairaala-alueella. Sairaalaympäristö vehreine metsineen ja peltoineen oli virikkeinen ja turvallinen asuinpaikka lapselle. Kaikki tunsivat toisensa.

Mielisairaala-alueella eletty lapsuus jätti pysyvän tunnejäljen. Onnismaa ymmärsi jo lapsena, että elämä ei aina kohtele meitä tasapuolisesti.

”Se oli pelastava miljöö näin jälkeenpäin ajateltuna. Maailmankuvani laajeni huomattavasti, kun sain asua ympäristössä, missä ihmiset ovat vähän rikkinäisiä. Oma toleranssini ihmisyyttä kohtaan kasvoi”, Onnismaa toteaa.

Tumman pilven lapsuuteen heitti vanhempien avioero ja isän muutto Helsinkiin. Onnismaa jäi asumaan äitinsä kanssa Nikkilään.

Koulunkäynti ei kiinnostanut nuorukaista. Keskiarvo oli peruskoulun jälkeen 5,9. Onnismaa muutti Helsinkiin ja siirtyi suoraan työelämään.

Hän työskenteli lähettinä. Heti kortin saatuaan hän ryhtyi autonkuljettajaksi.

”Aloin 15-vuotiaana tienata elantoni. Se koulutti nöyräksi, koska piti tulla toimeen omillaan”, Onnismaa muistelee.

Onnismaan nuoruusvuodet menivät ajelehtien ja omaa tietä etsien. Alkoholia kului reippaanlaisesti ja ystäväpiirissä oli pikkurikollisia. Hän itse pysyi kaidalla tiellä.

”Kunnollinen perhetausta auttoi minua. Olin se nöösipoika, joka ei uskaltanut tehdä mitään. En syyllistynyt itse rikoksiin.”

Onnismaa oli haaveillut pienestä pitäen rekkakuskin ammatista. Hän päätyi työvoimatoimiston kautta yhdistelmäajoneuvokurssille.

Rahtarin ammatti ei vastannut nuorukaisen odotuksia. Hän koki itsensä ulkopuoliseksi autokuskien porukoissa, jossa vallitsi usein epäsuvaitsevainen ilmapiiri rasvaisine vitseineen.

Vuonna 1982 Onnismaa näki Helsingin Sanomissa lehti-ilmoituksen, jossa Ohjelma-avustajat ry. haki avustajia.

Hän laittoi hakemuksen vetämään. Samoihin aikoihin Kansallisteatterin Vaaleanpunainen kolmio -näytelmään etsittiin avustajia esittämään keskitysleirillä olevia juutalaisia.

Onnismaa oli valittujen joukossa. Pian hän seisoi Kansallisteatterin näyttämöllä juutalaisvangin puvussa loppuunmyydyn salin edessä. Ensi-ilta oli järisyttävä ja avartava kokemus.

”Olin ihan pyörryksissä ja koin jonkinlaisen valaistumisen siellä lavalla. Tajusin, että juuri tällaista olen kaivannut elämääni. Ilman tuota lehti-ilmoitusta emme istuisi tässä ja olisin ehkä jo haudassa”, Onnismaa toteaa.

Elokuussa Matti Onnismaa nähdään rikosylikomisario Tikkasen roolissa Mies joka kuoli -tv-sarjan toisella kaudella. Kuva: Jarno Mela

Kansallisteatterin avoin ilmapiiri vei mennessään. Onnismaa alkoi määrätietoisesti hakea töitä teatteri- ja elokuva-alalta. Hän otti vastaan kaiken mahdollisen työn näyttelemisestä lavasteiden rakentamiseen.

”En ollut käynyt teatterikouluja, ja olin täysin tuntematon tyyppi koko alalla. Ainoa vaihtoehto oli soittaa ohjaajalle ja kysyä, että pääsisinkö tekemään jotain kuvauksiin. Se oli kovaa yrittämistä. Palo oli ihan kauhea”, Onnismaa muistelee.

Työ opetti ja tutustutti alan ihmisiin. Onnismaa sai mainetta luotettavana avustajana ja sivuroolien jykevänä kasvona.

Unelma-ammatti antoi odottaa vuosia. Ohessa hän teki päivätöitä.

”Yhteen aikaan olin töissä kalakuskina ja Kellariteatterissa. Harjoittelimme usein iltamyöhälle saakka ja seuraavana aamuna menin neljäksi töihin kalatukkuun. Mätin silakkaa laatikkoon ja sen jälkeen kuljetin sitä ympäri maakuntaa.”

Hänen ratkaiseva käännekohtansa oli päästä Lahden kansanopiston näyttelijälinjalle. Sieltä hän meni Kokkolan kaupunginteatteriin näyttelijäharjoittelijaksi. Vuonna 1986 hän sai vakituisen kiinnityksen, ja on siitä lähtien tienannut elantonsa näyttelijänä.

Toinen merkittävä käänne tapahtui vuonna 1988, kun hän sai roolin Talvisota-elokuvasta. Onnismaan esittämä alikersantti Väinö Korpelan hahmo on elokuvassa alusta loppuun. Kuukausia kestäneet kuvaukset olivat ikimuistoinen kokemus.

”Eräässä kohtauksessa kyttäsimme vihollista joen rannalla. Eläydyin niin voimakkaasti sodankäyntiin, että rupesin ihan oikeasti pelkäämään, että sieltä se vihollinen tulee.”

Talvisodan ohjaaja Pekka Parikka pani merkille tulokkaan kyvyt. Elokuvassa alikersantti Korpela syttyy palamaan liekinheitintankin hyökkäyksessä, mutta selviää siitä.

”Roolihahmoni taputtelee liekit sammuksiin ja nauraa. Kohtauksen jälkeen Parikka kiitteli ja kehui nauruani. Jostain syystä tuo kohtaus oli hänelle erityisen tärkeä.”

Ensimmäisen pääroolinsa Onnismaa teki vuonna 2017 Armomurhaaja-elokuvassa. Rooli autokorjaajana, joka sivutyökseen lopettaa lemmikkieläimiä, jäi lähtemättömästi mieleen ja poiki kutsuja ulkomaisille elokuvafestivaaleille.

Karukasvoinen näyttelijä Matti Onnismaa tunnetaan kovanaamojen rooleista, mutta viime vuosina hän on päässyt näyttelemään myös hyviä ihmisiä. Kuva: Jarno Mela

Onnismaa on itseoppinut näyttelijä. Hän haki kymmenen kertaa Teatterikorkeakouluun, mutta ei tullut valituksi. Se häntä kaduttaa, ettei hän aikoinaan opetellut kieliä.

”Jos englannin kielen taitoni olisi parempi, olisin saattanut päästä näyttelemään ulkomaille. Toisaalta luonteeni on sellainen, että en jää jossittelemaan. Elämä on ollut juuri näin parasta.”

Introvertiksi tunnustautuva mies ei viihdy vapaa-ajallaan parrasvalloissa. Julkisuus tuntuu hänestä ahdistavalta.

”Karumainen olemukseni suojelee ja saan kulkea aika rauhassa. Perusilmeeni on ankaranoloinen. Monesti sanotaan, että näytän vihaiselta, vaikka olen luonteeltani lempeä ihminen”, Onnismaa naurahtaa.

Onnismaa jäi hiljattain eläkkeelle. Sen myötä paine töiden saamisesta on väistynyt ja elämä on vapaampaa. Näyttelemistä hän jatkaa niin kauan kuin kykenee.

”Olen arkipäivän rakastaja. Minulla on hyvä perhe ja elämä on muutenkin mallillaan. En kaipaa elämääni rönsyilyjä.”

Hän katsoo tähänastista uraansa hämmästellen ja onnellisena.

”Odotukset eivät olleet korkealla silloin, kun olin käynyt peruskoulun alle kuuden keskiarvolla. Elämä on sujunut siihen nähden hyvin. On ollut mieletön onni ja autuus, että olen saanut näytellä ammatikseni näin pitkään.”