Otso Huitu on Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore suurpetoekologian tutkimusprofessori. Kuva: Rami MarjamäkiTampereOtso Huitulle etunimi saattoi olla enne – myyrätutkimus vaihtuu nyt karhuihin ja muihin suurpetoihin
Luonnonvarakeskuksen tuore suurpetoprofessori Otso Huitu ei tyrmää suurpetojen metsästystä, mutta muistuttaa, että pohjaksi tarvitaan tieteellistä tietoa.TilaajalleLuonnonvarakeskuksen (Luke) suurpetoekologian tutkimusprofessorina aloitti toukokuussa FT, dosentti Otso Huitu. Hän on työskennellyt aiemmin Lukessa Riistaekologia-ryhmän ryhmäpäällikkönä ja johtavana tutkijana.
Huitu on tutkinut suurimman osan urastaan eläinten populaatio- ja yhteisöekologiaa. Hän on keskittynyt ekosysteemin eri ravintoketjujen tasojen vuorovaikutukseen ja siihen, mikä säätelee esimerkiksi myyrien populaatioita ja kannanvaihteluja. Myyrät ja muut pikkunisäkkäät ovat tärkeitä lajeja pohjoisissa eliöyhteisöissä.
”Suurin osa pienistä ja keskisuurista petonisäkkäistä ja -linnuista on lisääntymisensä suhteen hyvin riippuvaisia myyrien runsaudesta. Myyrien kannanvaihtelut heijastuvatkin usein muihin eläinlajeihin”, Huitu selittää.
Huitu on tuottanut yhteiskunnalle vuosittain tietoa siitä, mikä on myyrien määrä ja mikä vaikutusta sillä on myyräkuume- tai taimituhonäkymiin. Seuranta auttaa ennakoimaan muun muassa myyräkuumeen riskiä eri alueilla. Nyt myyrät vaihtuvat suurpetoihin.
”Minulle opetettiin aikanaan, että tutkijan olisi hyvä vaihtaa mallilajiaan tai tutkimuskohdettaan kahdesta kolmeen kertaa uransa aikana. Nyt aika tuntui oikealta”, Huitu kertoo.
Otso on yksi suomen kielen vanhimmista ja alkuperäisimmistä karhun nimityksistä. Kuva: Markku VuorikariOtso on yksi suomen kielen vanhimmista ja alkuperäisimmistä karhun nimityksistä. Huitun ristimänimi saattoikin olla jonkinlainen enne, sillä suurpedot ovat vilahtaneet hänen urallaan jo aikaisemmin.
”Minulla oli tiettyjä haaveita suurpetotutkimuksesta jo aikaisemmin. Tein graduni suden ravinnonkäytöstä edeltäjäni Ilpo Kojolan ohjauksessa ja tarkoitukseni oli jatkaa aiheesta väitöskirjan muodossa sen jälkeen. Susista oli kuitenkin aineistoa vielä silloin melko vähän. Totesimme, että olisi mennyt ikä ja terveys ennen kuin väitöskirja-aineistoa olisi saatu tarpeeksi kasaan, joten lähdin tekemään väitöskirjaani muiden aiheiden parissa.”
Vaikka Huitu seuraakin nyt vuosikymmeniä myöhemmin Kojolaa suurpetoprofessorin tehtävässä, Huitu sanoo, että ei aio astua Kojolan saappaisiin.
Huitu teki gradunsa suden ravinnonkäytöstä edeltäjänsä Ilpo Kojolan ohjauksessa. Kuva: Rami Marjamäki”Kojola saa pitää omat saappaansa ja minä jatkan työn tekoa omin jalkinein. Olen kuitenkin keskustellut Kojolan kanssa paljon suurpedoista, ja olen tietysti nähnyt, mitä työ voi olla kurjimmillaan. Palaute on välillä ollut hurjaa. Pitää vain muistaa pitää pää kylmänä ja pitää selkeänä sen, että tiede ja tutkimustulokset ovat se, mihin minä keskityn.”
Huitu kuitenkin löytää asiasta myös myönteisiä puolia.
”Silloin, kun aihe herättää paljon keskustelua, se kertoo oikeastaan samalla siitä, että suurpetojen kanta-arvioita ja tutkimusta tarvitaan. Tämä on työtä, jolle on tilausta ja joka on merkityksellistä.”
Suurpetoprofessuurin täyttäminen ei ole ollut helppoa Luonnonvarakeskukselle. Ensimmäisellä hakukierroksella riittävän päteviä halukkaita ei löytynyt tarpeeksi. Viime keväänä Luke ehti tiedottaa valinneensa suurpetoprofessorin virkaan ruotsalaisen Göran Spongin.
Spong kuitenkin irtisanoutui tehtävästä melko nopeasti, eikä julkisuudessa kerrottu tähän erityistä syytä. Samalla kulisseissa alkoi kolmas hakukierros, joka päättyi tämän vuoden toukokuussa Huitun valintaan.
Otso Huitun työpiste löytyy Tampereelta. Kuva: Rami Marjamäki”Toimin jo aiemmin esihenkilötehtävissä Luken riistantutkimuksessa ryhmäpäällikkönä, joten sikäli tämä on luonnollista jatkumoa työuralleni.”
Suupetoprofessorin nimitys ei ole kovin yksinkertainen prosessi, sillä kansainväliset arvioijat arvioivat jokaisen hakijan meriittien lisäksi hakijan ajatuksia toimeen liittyen. Suurpetoprofessoriksi hakiessaan Huitun pitikin tehdä arvioitavaksi sekä oma tutkimussuunnitelma että esitellä näkemyksiään seuraavalle 5-vuotiskaudelle.
”Suurpetotutkimuksen resurssit on menneet pitkälti viranomaistoimintaan.”
”Suurpetotutkimuksen resurssit on menneet pitkälti viranomaistoimintaan, joka on vienyt paljon aikaa ja rahaa. Samalla ekologinen tutkimus on jäänyt sen jalkoihin. Mielestäni olisi tärkeää pystyä selvittämään enemmän esimerkiksi sitä, miksi suurpetojen kannat vaihtelevat, millaisia vuorovaikutuksia suurpedoilla on muiden eläinlajien ja elinympäristöjen kanssa sekä siihen, miten konflikteja voitaisiin estää.”
Vaikka mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä on paljon, tutkimustoimintaa rajoittaa nykyisin paljon se, millaisia rahoitushakuja tutkimukselle on tarjolla.
”Rahoitusta myönnetään yleensä tiettyjen kysymysten ratkaisemiseen, eikä niinkään tiettyjen lajien tutkimiseen. Suurpetoja on tutkittu maailmalla paljon, joten on haastavaa löytää sellaista kulmaa, joka vakuuttaisi rahoittajat”, Huitu huokaa.
Suuri osa tutkimusprofessorin työajasta menee tutkimushankkeiden rahoituksen hankinnassa. Kuva: Rami MarjamäkiHuitu sanoo, että tällä hetkellä esimerkiksi karhuihin liittyy paljon kysymyksiä, jotka vaatisivat kipeästi tutkimusta. Onko karhujen käyttäytymisessä tapahtunut muutoksia karhukannan kasvaessa, miten konflikteja, vahinkoja ja esimerkiksi karhujen roskisdyykkausta voitaisiin estää, Huitu listaa.
”Tilanne on erilainen kuin 20 vuotta sitten, joten olisi tärkeää saada karhuja taas pannoitettua. Pannoitustieto on korvaamatonta, sillä sitä voidaan helposti kytkeä muuhun kerättyyn tietoon.”
Huitun mukaan esimerkiksi poronhoitoalueella suurpetovahingot ovat nousseet hurjasti, mutta suurpetohavaintoja alueelta saadaan vähän. Havaintojen avulla saataisiin parempaa tietoa siitä, miten pedot käyttäytyvät ja miten eri petolajit saalistavat eri aikoina.
Otso Huitu kritisoi myös sitä, ettei ole peräänkuulutettu kattavaa tutkimusta siitä, mitkä olivat viime syksynä toteutetun sudenmetsästyksen todelliset vaikutukset. Hänen mukaansa ei oikeastaan tiedetä, miten menestyksekäs susijahti oli muilta osin kuin saalismäärän osalta.
Hän pohtii, toteutuivatko metsästykselle asetetut tavoitteet turvallisuuden, laumadynamiikan, kotieläinvahinkojen, kannan genetiikan tai metsäpeuran vasatuoton parantumisen osalta.
”Tähän pitäisi olla resursseja ja sitä pitäisi tutkia ennen kuin metsästystä jatketaan, jotta kiintiötä ja sen alueellista jakautumista voidaan jatkossa arvioida. Tekemistä olisi paljon, rahaa ei”, Huitu kiteyttää.
Tänä keväänä tapetilla olevaa karhun metsästystä Huitu ei suoralta kädeltä tyrmää.
”Hyvin suunniteltu ja kontrolloitu metsästys on perusteltua.”
”Hyvin suunniteltu ja kontrolloitu metsästys on perusteltua. Tilanne on se, että karhutiheys on Itä-Suomessa korkea. Tapahtuneet vahingot ja karhujen liikkuminen asutusten lähellä ovat riskejä sille, että jossain voi syntyä terveyttä uhkaavia tilanteita.”
”Metsästyksen on kuitenkin tapahduttava niin, että ongelmallisimpia yksilöitä poistetaan ongelmallisimmilta alueilta. Metsästys ei voi olla yleistä hupia, vaan metsästyksen tulee olla huolellisesti suunniteltua ja sen tulee nojautua tuoreeseen tutkimukseen”, Huitu linjaa.
Otso Huitu
Syntynyt 1974 Säkylässä, asuu nykyään Tampereella. Kahden tyttären isä.
Opiskellut Jyväskylän yliopistossa ekologiaa ja ympäristönhoitoa. Väitteli tohtoriksi vuonna 2003 Turun yliopistosta ekologian alalta.
Aloitti tutkimustehtävissä Metsäntutkimuslaitoksessa vuonna 2006 ja on ollut Lukessa sen alusta alkaen. Toukokuusta alusta lähtien toiminut Luonnonvarakeskuksen suurpetoekologian tutkimusprofessorina.
Harrastaa pitkän matkan pyöräilyä, jossa ajomatkat venyvät satoihin kilometreihin. Pyöräilyn lisäksi vapaa-aika kuluu lintuja tarkkaillen ja retkeillen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
