• Karhun uhkailemaksi joutunut metsätyöntekijä: ”Pelkään, että pian kohtaamme vieläkin vaarallisempia tilanteita karhujen kanssa”

    Ihmisten ja karhujen kohtaamiset ovat viime aikoina lisääntyneet huolestuttavasti Pohjois-Karjalassa. Paikalliset näkevät ne vaaran merkkeinä, mutta tutkimusprofessori tyynnyttelee pelkoja.
    Tilaajalle
    Harva törmää karhuun luonnossa, mutta jos niin käy, tilanne on aina vaarallinen.
    Harva törmää karhuun luonnossa, mutta jos niin käy, tilanne on aina vaarallinen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    8.6.202511:00
    Eija Vallinheimo

    Metsäkeskuksella työskentelevä Nina Gröhn oli toukokuun alussa metsänomistajan kanssa tarkastamassa metsäkohdetta noin kymmenen kilometrin päässä Nurmeksen keskustasta, kun he yllättäen törmäsivät karhuun.

    Gröhn mittaili koealalta runkolukua ja kolmen lähimmän puun pituutta, kun maanomistaja varoitti karhusta, jonka hän huomasi noin 15 metrin päässä kaksikosta.

    ”Sen verran ehdin kääntää päätä, että näin, kun karhu jo tuli kovaa vauhtia karjahdellen meitä kohti”, Gröhn muistelee pelottavaa tilannetta.

    Gröhnin mukaan kaikki tapahtui niin yllättäen, ettei tilanteesta ollut mahdollisuutta poistua hiljaa peruuttamalla. Maanomistajan kanssa he katsoivat parhaaksi heittäytyä maahan sikiöasentoon ja suojata käsillä niskaa.

    ”Karhu ei koskenut meihin, mutta oli aivan lähellä, sillä pystyin tuntemaan sen hengityksen”, Gröhn kertaa pelottavaa hetkeä.

    ”Ajantaju katosi, joten en osaa sanoa, kauanko tilanne kesti tarkalleen. Joka tapauksessa ehdin miettiä, että jos karhu käy kiinni, toivottavasti henki lähtee kerralla.”

    Jälkeenpäin Gröhn mietti maanomistajan kanssa, että heidän läsnäolonsa ei voinut tulla karhulle yllätyksenä, sillä he olivat olleet viereisellä metsäkuviolla jo tovin ja jutelleet koko ajan.

    ”Yleensä sanotaan, että karhu väistää ihmistä, mutta nyt karhu toimi poikkeuksellisella tavoin tulemalla suoraan meitä kohti. Onneksi olimme kahdestaan, emmekä hätääntyneet.”

    ”Ei kai ole tavoitetila, että tullaan Romanian tilanteeseen, jossa karhut tappavat ihmisiä?”

    Nina Gröhn

    Gröhn ihmettelee, miten Suomessa ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa epätavalliset kohtaamiset karhujen kanssa lisääntyvät jatkuvasti.

    ”Ei kai ole tavoitetila, että tullaan Romanian tilanteeseen, jossa karhut tappavat ihmisiä”, Gröhn kysyy.

    Hänen mielestään karhukanta kasvoi aiemmin hallitusti ilman ongelmia, mutta metsästyksen loputtua viisas eläin oppi, että ihmisestä ei ole enää vaaraa. Se on tehnyt tilanteesta kestämättömän.

    Myös Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen on Gröhnin tapaan huolissaan tilanteesta. Ihmisarkuuden väheneminen samaan aikaan, kun karhukanta on kasvanut reippaasti, on johtanut siihen, että pihoissa liikkuvia karhuja nähdään alueella päivittäin.

    ”Karhut eivät pelkää edes häkissä haukkuvia koiria, vaan ne tepastelevat pihoilla kuin aina olisivat siellä kuljeskelleet. Suurriistavirka-aputehtäviä on käytännössä päällä jatkuvasti. Parhaimmillaan Pohjois-Karjalassa on ollut voimassa neljä karkotuslupaa yhtä aikaa”, Kuivalainen sanoo.

    Kuivalainen muistuttaa, että metsässä työskentelevien ja liikkuvien pitää ehdottomasti huomioida suurpedot ja varautua kohtaamisiin.

    Myös marjastajien on hyvä ottaa karhut huomioon metsään lähtiessä.
    Myös marjastajien on hyvä ottaa karhut huomioon metsään lähtiessä.  Kuva: Viestimedian arkisto

    ”Tärkeintä on tiedostaa, että vaaratonta karhua ei ole. Vaikka karhu näyttäisi kuinka lupsakalta, voi pienikin virheliike muuttaa tilanteen vaaralliseksi.”

    ”Tärkeintä on tiedostaa, että vaaratonta karhua ei ole.”

    Antti Kuivalainen

    Myös Kuivalaisen mielestä kannanhoidollinen metsästys pitäisi saada käyntiin jo tulevana syksynä.

    ”Metsästyksen avulla ihmisarkuutta saataisiin lisättyä ja kantaa leikattua ainakin pentutuoton verran.”

    Göran Spong valittiin Luonnonvarakeskuksen suurpetojen ekologian tutkimusprofessuuriin tammikuussa.
    Göran Spong valittiin Luonnonvarakeskuksen suurpetojen ekologian tutkimusprofessuuriin tammikuussa. Kuva: Carolina Husu

    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Göran Spong puolestaan toppuuttelee pelkoja. Vain harva näkee karhun elinaikanaan, ja riski karhun kohtaamiselle luonnossa on pieni.

    ”Lisäksi karhun hyökkäykset ihmistä kohtaan ovat äärimmäisen harvinaisia metsästyksen ulkopuolella.​​ Yleensä hyökkäyksiä tekevät naaraat, jotka yrittävät suojella pentujaan”, Spong sanoo.

    ”Riski karhun kohtaamiselle luonnossa on pieni.”

    Göran Spong

    Hän kehuu Nina Gröhnin ja metsänomistajan toimintaa pelottavassa tilanteessa.

    ”Se osoittaa vaikuttavaa tilannetajua. On helpommin sanottu kuin tehty pysyä passiivisena karhun ollessa aivan lähellä. Maahan meno osoittautui erinomaiseksi valinnaksi siinä tilanteessa.”

    Jos kohtaat karhun

    Pysy rauhallisena ja vältä uhkaavia liikkeitä.

    Älä koskaan käännä karhulle selkääsi vaan peräänny rauhallisesti. Älä lähde juoksemaan, sillä se voi herättää karhun metsästysvaiston.

    Jos karhu ei pakene ihmistä, voit tiputtaa vaatekappaleen maahan ja peruuttaa samalla hitaasti pois. Kun karhu nuuhkii vaatetta ja haistaa ihmisen, se todennäköisesti poistuu paikalta.

    Jos näet karhunpennun, sinun on heti käveltävä pois siihen suuntaan, josta tulit. Pentujen emo on yleensä silloin lähellä ja voi helposti puolustaa pentujaan.

    Jos karhu hyökkää kimppuusi, sinun tulee heittäytyä maahan joko vatsallesi tai sikiöasentoon. Teeskentele kuollutta, suojaten samalla päätäsi ja kaulaasi käsilläsi.

    Artikkelin aiheet
    karhun kohtaaminen
    Pohjois-Karjala
    suurpedot
    metsätyöntekijät
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle