• Makeutusaineet voivat tehdä hallaa muistille

    Makeutusaineiden haitallisia terveysvaikutuksia on tutkittu Brasiliassa. Viitteitä riskeistä sydäntaudeille sekä lihomiselle raportoitiin.
    Sokerin korvaavilla makeutusaineilla on merkitystä diabeetikoille. Ksylitoli on myös hyväksi hampaiden terveydelle.
    Sokerin korvaavilla makeutusaineilla on merkitystä diabeetikoille. Ksylitoli on myös hyväksi hampaiden terveydelle.  Kuva: Timo Filpus
    Koti|Hyvinvointi
    5.10.202513:30
    Heikki Arvilommi

    Makeutusaineet ovat ruokaan tai lääkevalmisteisiin lisättäviä makealta maistuvia aineita. Ne korvaavat runsaasti energiaa sisältävän sokerin.

    Tosin makeutusaineina käytettävät sokerialkoholit, esimerkiksi ksylitoli ja sorbitoli luovuttavat vähän energiaa elimistöön toisin kuin täysin energiattomat makeuttajat.

    Makeutusaineiden haitallisia terveysvaikutuksia on tutkittu. Viitteitä haitoista suolen mikrobistolle tai riskeistä muun muassa sydäntaudeille sekä yllättäen lihomiselle on raportoitu.

    São Paulon yliopiston tutkijat Brasiliassa huomasivat, ettei makeutusaineiden vaikutuksista kognitioon ole tietoja. Muistin virkistämiseksi: kognitio on aivojen tiedonkäsittelyä, havaitsemista, muistamista, ajattelua ja päättelykykyä.

    Tutkijat toteuttivat tutkimuksen, jossa kohteena oli melkein 13 000 yli 35-vuotiasta virkamiestä. Heitä seurattiin kahden vuoden jaksoissa kolmesti vuosien 2008 ja 2019 välillä.

    Ravintokyselyillä selvitettiin yhteensä seitsemän makeutusaineen käyttö. Näitä olivat: aspartaami, sakariini, asesulfaami k, erytritoli, ksylitoli, sorbitoli ja tagatoosi. Vaikutuksia kognitioon testattiin kuudella eri testillä.

    Voisi olla järkevää totuttautua vähemmän makeaan, suunnilleen hedelmien tarjoamaan makeustasoon pienestä pitäen.

    Brasilialaiset virkamiehet nauttivat keskimäärin 90 milligrammaa makeuttajia päivässä. Vaihtelu oli melkoista. Yläkolmannes kulutti 190 mg ja kolmannes kulutuksen alapäässä 20 mg päivässä.

    Eniten ja vähiten makeutusaineita kuluttavien kognitiota verrattaessa todettiin runsaasti käyttävillä sanallisen ilmaisun ja yleensä kognition alentuneen.

    Yllättäen kytkös kävi ilmi vain alle 60-vuotiailla, ei vanhemmilla. Tutkijat arvioivat heillä ajattelun ja muistin alenevan 60 prosenttia nopeammin kuin verrokeilla, mitä tuo luku sitten merkitseekään. Tutkijat havainnollistavat vaikutusta myös kertomalla sen nopeuttavan vanhenemista 1,6 vuodella.

    Kytkös koski kaikkia muita tutkittuja makeuttajia paitsi tagatoosia. Tagatoosi on luonnossa esiintyvä sokeri, jonka myös EU on hyväksynyt käyttöön elintarvikkeissa.

    Sokerin korvaavilla makeutusaineilla on merkitystä diabeetikoille. Samoin esimerkiksi ksylitoli on hyväksi hampaiden terveydelle.

    Valtaosa makeuttajista nautitaan varmaan juomissa kaloreiden välttämiseksi. Niiden pitää maistua makealta. Voisi olla järkevää totuttautua vähemmän makeaan, suunnilleen hedelmien tarjoamaan makeustasoon pienestä pitäen.

    Lähde: Neurology-tiedelehti

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    Lisää aiheesta
    • Vissy eroaa hiilihapotetusta kivennäisvedestä siten, että siinä on muiden kivennäisaineiden ohella natriumia.

      Ruoka | Soodavesi vai vissy? Kuplivilla vesillä on eroja, ja pikku lisäyksellä niistä saa vaikka limonadia

    • Makeutusainella ei pötkitä pitkälle, jos aikoo laihduttaa.

      Ruoka | Tutkimusten yllätystulos: Makeutusaineet eivät laihduta eivätkä ehkäise kansantauteja

    • Monia on mietityttänyt, onko makeutusaineilla haittavaikutuksia.

      Elintarviketeollisuus | Onko makeutusaine terveellisempää kuin aito sokeri? Kevytjuoma voi jopa lihottaa

    Artikkelin aiheet
    makeutusaineet
    muisti
    brasilia
    terveystutkimus
    ravitsemus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa