Tanja Kaarlela on asunut koko ikänsä Nivalan Järvikylässä. Kuva: Esko Keski-Vähälä
Tanja lähti häämatkalle Pellon hautausmaalle ja kaiversi hautakiviä miehensä kanssa ennen kirjailijan uraa
Tanja Kaarlela halusi olla lapsena maatilan emäntä. Haave elää kirjoissa.TilaajalleNivala
Maatilan työt ovat Tanja Kaarlelalle tuttuja lapsuudesta. Kuva: Esko Keski-VähäläNivalan Järvikylä on elävää maaseutua. Uusi kyläkoulurakennus valmistui viime vuoden joulukuussa, ja ajomatka keskeytyy asfalttitöihin.
Täällä on asunut koko ikänsä Tanja Kaarlela. Hänet tunnetaan myös kirjailijanimellä Iida Aho. Viimeksi nivalalaiselta on ilmestynyt kaksi 1970-luvun maaseudusta kertovaa suosittua romaania.
Elokuussa 50 vuotta täyttävä Kaarlela halusi irrottautua turhasta vakavuudesta. Ratkaisuksi tuli viihteellinen maalaissarja.
”Halusin tutkia, millaiseen maailmaan ja yhteiskuntaan synnyin. Muistan voikukkaseppeleet ja karhunputkista tehdyt leikkivoikirnut, pelloilla käyskentelevät lehmät ja kauppa-auton sisällä leijuvan tuoksun.”
Kaarlelan lapsuusmuistot sijoittuvat pääosin 1980-luvun alkuun. Hän kokee, että Nivalassa elettiin vielä silloin monelta osin 1970-lukua.
”Alakoulussa oli ulkohuussit, ja monessa talossa pyykki pestiin pulsaattorikoneella.”
Taustatöiden tekeminen on parasta kirjailijan hommassa. Uusimmassa Perhosten päiviä -romaanissa helsinkiläinen Ursula matkustaa Pohjois-Pohjanmaalle maatilan töihin.
Maatilan puuhat ovat Kaarlelalle tuttuja lapsuudesta. Hän oli usein serkkutytön kanssa kesäpiikana isän siskon maatilalla hoitamassa mulleja.
”Haastattelin kirjaa varten tarkkailukarjakkoa ja henkilöä, joka aloitti maitotilallisena 1970-luvulla. Lisäksi pikkusiskoni on entinen maatalouslomittaja ja hänen puolisonsa siementäjä, ja monella ystävälläni on maatiloja. Varmistin heiltä, että faktat ovat kunnossa.”
”Haaveilin lapsena maatilan emännän työstä, koska monet koulukaverini varttuivat maatilalla.”
Tanja Kaarlela kasvoi yrittäjäperheessä. Äidillä oli parturi-kampaamo, ja isä työskenteli suvun muiden miesten tapaan kiviveistämössä. Pappa toimi firman toimitusjohtajana.
”Vanhempani olivat hirveän kiireisiä, ja stressi oli kotona jatkuvasti läsnä. Haaveilin lapsena maatilan emännän työstä, koska monet koulukaverini varttuivat maatilalla. Tuntui ihanalta, kun heidän äitinsä oli aina kotona ja lämmin rieska tuoksui tuvassa.”
Isän äiti eli mummu oli Tanja Kaarlelan esikuva. Hän teki kiviveistämön miehille päivisin ruokaa ja kävi siivoamassa Nivalan Prima-marketissa iltaisin.
”Lapsena vietin paljon aikaa kiviveistämöllä, jossa kävi kylän miehiä porisemassa ja kesäisin siellä pistäytyivät muun muassa Ruotsin lomalaiset. Olen imenyt veistämöltä paljon tarinoita itseeni.”
Kaarlela tuli pikkutyttönä juttuun ikäistään vanhempien ihmisten kanssa.
”Lapsuudessani naapurustossa asui paljon vanhuksia pikkumökeissään. Suurinta hupiani oli kulkea herkkujen perässä mummojen ja pappojen luona. He keittivät mielellään maitopotut tai päiväkahvit pikkuvieraalle.”
Hänen mukaansa kotikylä muistuttaa nykyään nukkumalähiötä, sillä ihmiset käyvät muualla töissä. Järvikylässä on enää muutama iso maatila. Kyläily naapureissa on vähentynyt, koska harrastukset täyttävät vapaa-ajan.
Monien ikäistensä tavoin myös Tanja Kaarlela haaveili nuorena kaupunkiin muutosta. Elämä ankkuroitui kotiseudulle odottamattoman työpaikkaromanssin myötä.
Tanja meni 16-vuotiaana kesätöihin tutulle hautakiviveistämölle, missä hän kohtasi nykyisen puolisonsa Pasi Kaarlelan.
”Muutimme Pasin kanssa pian yhteen ja ostimme omakotitalon. Asuntolaina oli alkuvuosien paras liima, ja Mirjami-tytär syntyi, kun olin 19-vuotias. Perheen perustaminen ja yrittäjyys sitoivat meidät kotikylään.”
Pasi ja Tanja ryhtyivät tekemään hautakivien lisänimien kaiverruksia ja entisöintejä. Töitä piisasi vain sulan maan ajalle, joten talvisin isäntä teki hiekkapuhallus- ja maalaushommia.
”Meidän häämatkamme kesällä 1994 Pasin kanssa oli kaiverrusmatka Pelloon. Samoin vuonna 1995 olimme jo hautakivien kaiverrusreissulla, kun tyttäremme oli vasta muutaman viikon ikäinen. Pasin äiti hoiti silloin Mirjamia.”
Hautakivien kaivertaminen on tarkkaa puuhaa.
”Kaivertajalla pitää olla silmää. Virheitä ei saa tehdä, koska kiveen jää heti pysyvä jälki. Se oli myös ihanaa ulkohommaa, jossa sai puhutella ihmisiä hautausmailla.”
”Isä sanoi teini-iässä, että hommaa sellainen mies, jolla on paljon mehtää.”
Tanja Kaarlela on ollut viimeiset pari vuotta päätoiminen kirjailija. Kuva: Esko Keski-VähäläVuonna 2007 Pasi Kaarlela perusti raskaskonekorjaamo Haittamäki Oy:n, jossa on nykyään kaksi muutakin osakasta. Tanja julkaisi vuonna 2013 esikoisromaaninsa, mutta kirjoittamisen ohella hän toimi pitkään perheyrityksen monitoiminaisena.
”Tein Haittamäessä kaikkea laidasta laitaan. Siivosin, pesin haalareita, teippasin kaivinkoneita, laskutin ja hoidin reskontraa. Pari vuotta sitten ryhdyin päätoimiseksi kirjailijaksi, kun se oli taloudellisesti mahdollista.”
Kaarlela on iloinen siitä, että hän on voinut aina työskennellä kodin läheisyydessä. Se on tuonut joustoa arkeen.
Nuoruuden rakkaus on Kaarlelan mukaan kestänyt, koska pariskunnalla on samanlaiset arvot, kiinnostuksen kohteet ja huumorintaju. Tanja ja Pasi ovat molemmat kovia tekemään töitä lapsuuden kodin peruina, eli työ merkitsee heille elämäntapaa.
Kirjoittamisen vastapainoksi Tanja Kaarlela tekee vapaa-ajalla mieluusti ”ryskähommia”, kuten polttopuiden halkomista klapikoneella ja metsän raivausta.
Maahenkinen nainen on nuoresta asti pitänyt kotipihassa kasvi- ja pottumaata.
”Kakarana piti mennä isän kanssa metsään keräämään rankoja ja polttopuita. Isä sanoi aina teini-iässä, että hommaa sellainen mies, jolla on paljon mehtää. No oikeasti me lähdettiin ihan tyhjästä liikkeelle Pasin kanssa”, Kaarlela sanoo.
Polttopuiden tekeminen on hyvää vastapainoa kirjailijan sisätyölle. Kuva: Esko Keski-VähäläTanja Kaarlela unelmoi kirjailijan ammatista jo nuorena. 15-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Nivalan kirjaston avustuksella.
”Hävettää sanoa, mutta kirjoitin lapsena isänmaallisia kotiseuturunoja. Koulussa laulettiin maakuntalauluja ja isovanhempani olivat vanhoillislestadiolaisia, joten kuljin heidän mukanaan seuroissa. Sieltä se runojeni juhlavuus tuli.”
Myöhemmin teini-iässä runot muuttuivat synkkämielisiksi.
Kirjoittaminen jäi vuosikausiksi työ- ja perhe-elämän varjoon. Uusi innostus syntyi 2000-luvulla, kun Kaarlela kävi kirjoittajakurssin Taivalkosken Päätalo-instituutissa.
Samalla tyylilaji vaihtui runoudesta proosatekstiin. Tanja Kaarlelasta tuli isoäiti ensimmäistä kertaa jo 43-vuotiaana.
”Felixin syntymä ajoittui täydellisesti. Elämä tuntui sitä ennen raskaalta ja vakavalta. Lapsenlapsen kanssa löysin uudestaan leikin ja luovuuden. Rupesin myös kirjoittamaan viihteellistä maalaissarjaa.”
Kotiseudulle jääminen oli aikanaan oikea ratkaisu. Kaarlela pystyy auttamaan ikääntyviä vanhempiaan sekä hoitamaan lapsenlapsiaan.
”Meillä on yleensä kotona hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Kun lastenlapset Felix ja Juudit tulevat kylään, he laittavat kaiken hyrskyn myrskyn”, hän naurahtaa.
Tanja Kaarlela
Vuonna 1975 syntynyt kirjailija.
Aikaisemmin Kaarlela työskenteli pitkään perheyrityksessä raskaskonekorjaamon monitoiminaisena ja hautakivikaivertajana.
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan perustutkinto ja laitoshuoltajan ammattitutkinto. Kirjoittamisen opintoja Päätalo-instituutissa ja Oriveden opistossa.
Esikoisromaani Saara ilmestyi 2013. Kirjoittanut omalla nimellään kolme romaania aikuisille ja yhden nuorille. Kirjailijanimellä Iida Aho julkaistu kaksi kirjaa uudessa Pääskyniemi-sarjassa.
Asuu miehensä Pasi Kaarlelan kanssa Nivalan Järvikylässä. Yksi tytär ja kaksi lapsenlasta.
Vapaa-ajalla raivaa metsää ja tekee polttopuita. Pyöräilee, marjastaa ja kalastaa.
- Osaston luetuimmat
