Pelkkä syömään tai laihduttamaan patistelu auttaa harvoin, sillä ihmiskeho kantaa mukanaan monenlaista painolastia

Nykypäivänä ruokaa on saatavilla enemmän ja helpommin kuin koskaan ennen, mutta samaan aikaan yhteiskunnassa velloo monenlaisia paineita ruuan, liikkumisen ja kehon koon suhteen.

Syömishäiriöistä tulee monelle ensimmäisenä mieleen anoreksia, eli laihuushäiriö. Syömishäiriöt voivat kuitenkin ilmetä hyvin erilaisin tavoin aina hallitsemattomasta ahminnasta tiukkaan syömisen rajoittamiseen.

Syömishäiriöliiton mukaan painoindeksi tai kehon koko eivät siis kerro, onko henkilöllä syömishäiriö.

Ruoka–keho–liikunta-suhteen haasteita hoidetaan monin tavoin, ja yksi näistä Käypä hoito -suosituksissa mainituista tavoista on, ehkä hieman yllättävästi, fysioterapia.

Aiheesta Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille kertoo Tampereen ammattikorkeakoulun psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutuksen vastuuopettaja Erja Kyllönen.

Fysioterapeutit ovat nimenomaan kehollisten haasteiden ammattilaisia, Kyllönen huomauttaa, ja psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutuksen tarkoituksena on antaa fysioterapeutille kättä pidempää tilanteisiin, joissa yhdistyvät erottamattomasti kehon ja mielen haasteet.

Tunnetason asiat vaikuttavat sekä syömiseen että kehonkuvaan. Psykofyysisellä fysioterapialla pyritään ymmärtämään kehon ja mielen yhteistoimintaa esimerkiksi syömiseen liittyvissä haasteissa. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen

Syömiseen ja kehonkuvaan liittyvissä pulmissa kyse on pohjimmiltaan tunnetason asioista.

”Psykofyysisen fysioterapian tavoitteena on ymmärtää kehon ja mielen yhteistoimintaa, sillä niitä ei voi erottaa toisistaan”, Kyllönen tiivistää.

Hän kuvailee, että ihmiskehoon kertyy jatkuvasti monenlaista kuormaa muun muassa eletystä elämästä, nykyhetken stressistä ja tulevaisuuden näköalattomuudesta. Kaikki tämä saattaa purkautua psykofyysisenä oireiluna.

Kun psykofyysistä fysioterapiaa hyödynnetään syömiseen ja kehonkuvaan liittyvissä haasteissa, hoitava fysioterapeutti etsii kullekin yksilölliset toimintatavat, Kyllönen kertoo.

Samaa sapluunaa ei edes voisi käyttää kaikille, sillä potilaasta tai asiakkaasta riippuen haasteena voi olla esimerkiksi vakava anoreksia, kielteisen kehonkuvan aiheuttama laihdutuskierre tai jatkuvan näläntunteen aiheuttama ylipaino.

Syömishäiriödiagnoosin ei pitäisi olla keskiössä, vaan Kyllösen mukaan ihanteellista olisi, jos ihminen itse havahtuisi siihen, että hänen kehosuhteessaan on pulmaa.

Samaan aikaan Kyllönen soisi, että terveydenhuollon ammattilaiset perehtyisivät, millaista apua keho- ja ruokasuhteeseen on saatavilla.

”Ei auta, jos sanoo potilaalle, että diabeteksen vuoksi pitäisi pudottaa painoa, vaan samalla pitäisi kertoa, miten ja mistä siihen on saatavilla apua”, Kyllönen kuvailee.

Hän antaa esimerkkejä: kun syömistä ja ruokasuhdetta perataan oikein kunnolla, ylipainon juurisyyksi saattaa paljastua vaikka tunteiden tukahduttaminen syömällä tai etenkin vanhemmille sukupolville tyypillinen, lapsuudesta opittu toimintatapa, jossa kehon luontaiset kylläisyyssignaalit jäävät toissijaisiksi, kun lautanen pitää syödä loppuun.

Toisessa ääripäässä ei puolestaan auta sanoa syömisestä kieltäytyvälle, että rupea vain syömään. Syömishäiriöön sairastumisen taustalla piilee lähes aina psyykkistä ahdistusta, jossa ruokakin näyttäytyy uhkana, Kyllönen kuvailee.

Henkilöllä voi olla jatkuvasti olo, että hän on syönyt liikaa.

Syömishäiriöön sairastumisen taustalla piilee lähes aina psyykkistä ahdistusta, jossa ruokakin näyttäytyy uhkana, kuvailee Tampereen ammattikorkeakoulun psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutuksen vastuuopettaja Erja Kyllönen. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ruoka- ja kehosuhteiden pulmissa psykofyysisen fysioterapian tavoitteena on siis muassa muokata henkilön kokemusta ja käsitystä omasta kehostaan, Kyllönen kertoo. Tämä tapahtuu vaikkapa rentouttavien ja hyvää oloa tuottavien harjoitteiden avulla.

Kokemuksellisia ja kehollisia harjoitteita seuraa keskustelu, jossa pysähdytään tuntemusten äärelle, Kyllönen kertoo.

Jos henkilön syömishäiriöön liittyy esimerkiksi pakonomainen liikkuminen ja kaloreiden polttaminen, aivan paikallaan oleminen ei välttämättä tunnukaan yhtään rentouttavalta.

Tällöin voidaan Kyllösen mukaan esimerkiksi etsiä rentouttavaa liikettä, joka rauhoittaa, mutta joka ei käy kuntoilusta.

”Kun asiakas löytää itselleen tällaisen hyvää oloa tuottavan keinon, hän voi hyödyntää sitä esimerkiksi ruokailutilanteen yhteydessä uhan ja vaaran tunteen lievittämiseen”, Kyllönen tiivistää.