Näitä arkisia töksäytyksiä kannattaa välttää ruokapöydässä – kirja syömishäiriöstä saa pohtimaan ruokarauhan tärkeyttä

Tampereen yliopistossa suomen kieltä opiskelevan Ida Jauhiaisen esikoisromaani ”Ehkä tää tästä” meinasi jäädä minulta kesken.

Päiväkirjamuotoinen kirja kertoo omakohtaisen tarinan nuoren naisen kamppailusta syömishäiriötä vastaan.

Tarina alkaa ylioppilaskeväästä. Matka kestää puolitoista vuotta.

Se on pitkä aika päiväkirjamuotoisessa kirjassa. Tekstin junnaaminen paikallaan ehkä korostaa pitkää toipumisprosessia, jossa edistymistä seuraavat takapakit, mutta yritettävä on.

Kertoja pelkää syömistä ja syödessään oksentamista. Lukija, jolla ei ole kokemusta syömishäiriöistä, ei oikein saa kiinni, miksi näin on.

Moni asia jää ilmaan. Miksi kertojaa tukevia läheisiä välillä kehutaan maasta taivaisiin, välillä heille raivotaan?

Päiväkirjan lyhyet parin virkkeen merkinnät välittävät havaintoja ja tunnetiloja, mutta jäävät irrallisiksi, kun en ymmärrä, mistä esimerkiksi raivo johtuu. Tuntuu, että olisin tarvinnut pohjatietoa syömishäiriöistä ymmärtääkseni tekstiä.

Olisin lukenut mielelläni lisää esimerkiksi syistä kertojan yksinäisyyden taustalla.

Oma lukunsa on lukujen puute. Kertojan painoa tai painoindeksiä ei kerrota, mutta välillä annetaan lukuja sen putoamisesta ja siitä, millä painoindeksin alueella kertoja on. Lenkillä kilometrimäärät annetaan muodossa x,xx.

Asiaa perustellaan sillä, että luvut voivat pompata syömishäiriötä sairastavan silmiin. Kirjoittaja kehottaa välttämään vertailua omaan tilanteeseensa.

Lukujen salaaminen on ymmärrettävä valinta mutta romaanin kerronta hieman kärsii epämääräisyydestä. On eri asia käydä 15 kilometrin kuin 2 kilometrin lenkillä.

Syömishäiriön maailma alkaa avautua ja kerronta notkistua kirjan edetessä pidemmälle.

Sanoilla on paljon valtaa. Ihmisten painoon ja kokoon liittyvät huomautukset jäävät kertojan korviin soimaan, kun syömishäiriö on vallalla.

Läheisten ajattelemattomat töksäytykset syömisestä ja ruuasta osuvat kertojaan kipeästi. Loppupuolella kirjaa huomaan jo toivovani, että kertojan isä miettisi sanojaan tarkemmin.

Toipumisen edetessä kommentitkin alkavat mennä kertojan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kirja antaa ajattelemisen aihetta. Ruokarauha kuuluu kaikille.

”Ruokailuhetkeen kuuluu ilo ja läsnäolo – ei syyllistäminen, selittely eikä annoskoon tai aterian ravintoainesisällön arvostelu”, Syömishäiriöliitto kiteytti Ruokarauhan julistuksessaan.