• Armeija loppui ja rehunteko alkoi heti: Sitten lammastilalla rakennettiin jättiuima-allas paaleista

    Lammastilalla keksittiin rakentaa paaleista uima-allas, jotta päästäisiin uimaan.
    Tilaajalle
    Uima-allas tehtiin 34 rehupaalista ja aumamuovista. Vettä siinä on 20 kuutiota.
    Uima-allas tehtiin 34 rehupaalista ja aumamuovista. Vettä siinä on 20 kuutiota. Kuva: Viola Kohonen
    Koti|Harrastukset
    16.7.202622:00
    Ulrika Eerola Hovio

    Satu Kumpulaisen lammastilalla on tehty kotieläintilallisille tutuista materiaaleista uima-allas, jotta on mahdollista päästä uimaan lämpiminä kesäpäivinä. Lähistöllä ei ole juurikaan uimapaikkoja.

    ”Pääorganisaattorina siinä on ollut meidän poika, Konsta, joka pääsi armeijasta juuri ennen juhannusta. Hänestä tuntui, että täytyy keksiä jotain hauskaa, kun joutui heti töihin tekemään rehua ja on ollut juuri vuoden armeijassa”, kertoo Satu Kumpulainen.

    Idea uima-altaalle löytyi ulkomailta sosiaalisesta mediasta. Kumpulainen kertoo, että nuoret suunnittelivat uima-altaan keskenään. He muun muassa päättivät koon ja laskivat, kuinka paljon vettä ja aumamuovia tarvitaan.

    ”Me sanottiin, että olkaa hyvä, saa käyttää paaleja ja saa käyttää traktoria. Sovittiin, että kahden lohkon paalit voi ajaa pihalle, jossa oli semmoinen joutotila.”

    Altaan materiaalit ovat kotieläintilallisille tutut: rehupaaleja ja aumamuovia. Uima-altaan reunat on tehty paaleista, ja aumamuovi pitää veden altaassa. Paalit on pyritty laittamaan niin, että väleihin ei jää koloja, joihin aumamuovi venyisi.

    Aumamuovi jätettiin myös tarpeeksi löysäksi, jotta veden paine ei saa sitä repeämään. Paalit on kiristetty kuormaliinalla yhteen ja niitä on myös muovin päällä, jotta se ei lähde lentoon.

    Uima-altaan rakennuksessa ei säästytty ilman kömmähdyksiä. Aluksi aumamuoviin tuli reikä ja allasta jouduttiin purkamaan.

    ”Nyt siinä on vesi pysynyt. Ja ulkosauna on siinä vieressä, niin kyllä se on ollut aktiivisesti käytössä”, Kumpulainen kertoo.

    Altaan täyttäminen oli hidas projekti, sillä altaassa on vettä 20 kuutiota. Aluksi vesi oli kylmää, mutta se ei uimareita haitannut. Nyt vesi on lämmennyt.

    Uima-allas tehtiin saunan viereen.
    Uima-allas tehtiin saunan viereen. Kuva: Viola Kohonen

    Allasta on tarkoitus pitää niin kauan kuin mahdollista. Siitä on jo siivottu irtoroskaa ja itikoita pois. Myös suodattimen ja puhdistuskapselin tarvetta on selvitetty. Toistaiseksi vesi on pysynyt puhtaana.

    Kun uima-allas puretaan, siinä oleva vesi pyritään hyötykäyttämään.

    ”Ei voi kerralla päästää tuommoista määrää vettä maahan.”

    Lisää aiheesta
    • Ajokin muotoilemiseen tarvittiin moottorisahaa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Joonas rakensi myrskypuista itselleen hauskan ajokin: ”Menee nyt jo liiankin lujaa”

      Tilaajalle
    • Telttasauna lämpenee yhdellä pesällisellä löylykuntoon. Luukku ja aukon kaulus ovat mehumaijasta peräisin.

      Retkeily | Pekka teki telttasaunaan kiukaan kirpparilöydöistä – paisuntasäiliö ja mehumaija tapasivat toisensa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lammastila
    uima-allas
    rehupaali
    aumamuovi
    rehunteko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin