• Keskenmenon uusi hoitosuositus painottaa empaattista kohtaamista

    Vaikeille tunteille pitää antaa tilaa, kerrotaan keskenmenon uudessa hoitosuosituksessa.
    Todetuista raskauksista noin 10–15 prosenttia päättyy keskenmenoon. Kuvassa Vantaan Honkanummen hautausmaan lasten muistolehto.
    Todetuista raskauksista noin 10–15 prosenttia päättyy keskenmenoon. Kuvassa Vantaan Honkanummen hautausmaan lasten muistolehto. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Perhe
    12.5.202609:04
    STT

    Keskenmenon hoitosuositus uudistuu, kertoo lääkäriseura Duodecim.

    Uusi hoitosuositus korostaa potilaan empaattista kohtaamista ja psyykkisen tuen tarjoamisen tärkeyttä. Lisäksi hoitosuosituksessa korostetaan riittävää kivun hoitoa ja jälkitarkastusta neuvolassa.

    Duodecimin mukaan on tavallista, että keskenmenon jälkeen koetaan surua, masennusta ja vihaa. Sen vuoksi on tärkeää, että surua ja tunteita ei hoidossa vähätellä ja vaikeillekin tunteille annetaan tilaa.

    Keskenmeno tarkoittaa Duodecimin mukaan raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikkoa. Noin 10–15 prosenttia todetuista raskauksista päättyy keskenmenoon, useimmiten ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.

    Lisää aiheesta
    • Kalenterin on koonnut ja sen kuvissa esiintyy joukko Kiuruvedellä ja sen lähikunnissa asuvia maitotilojen emäntiä.

      Maatalousyrittäjät | Maitotilojen emännät tekivät kalenterin ja lahjoittivat 5 000 euroa lapsettomien tukemiseen

    • Lempääläiselle sijaisäidille Piia Nurmelalle myönnettiin tänä vuonna Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein.

      Perhe | Piia Nurmela irtisanoutui pitkäaikaisesta työpaikastaan, jotta voisi antaa aikaa sijaislapsille – ”Tämä on yksi tapa tulla äidiksi”

    • Elina Annolan kolmas romaani liikkuu usealla aikatasolla.

      Kirjallisuus | Elina Annola kuvaa aidosti keskenmenon kokevan naisen tunnot romaanissaan

    Artikkelin aiheet
    keskenmeno
    hoitosuositus
    empaattinen kohtaaminen
    potilaan tuki
    Duodecim
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja