Suomen hiihtomaajoukkueen valmennustiimissä mukana oleva Reijo Jylhä vertaa vauhdin lisääntymistä ladulla yhteiskunnan muihinkin muutoksiin. Kuva: Suomen Hiihtoliitto
Näin kävisi, jos Iivo Niskanen ja Veikko Hakulinen hiihtäisivät kilpaa
Vaikka kilometrinopeudet ovat tuplaantuneet, menneet mestarit saattoivat olla kestävämpiä. Latujen muuttuminen antoi hiihdolle uuden luonteen.Tilaajalle
Iivo Niskanen on Suomen ykköstykki laduilla, mutta Veikko Hakulista monet pitävät kaikkien aikojen mestarina. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva, Lahden museot/HiihtomuseoJos Iivo Niskanen vietäisiin aikakoneella hiihdon ensimmäisiin MM-kilpailuihin Lahteen 1926, hän olisi aseeton sen ajan välineillä ja laduilla. Samoin kävisi menneen ajan mestarille, vaikkapa Veikko Hakuliselle tämän päivän laduilla uusin suksin ja sauvoin.
Hiihdon päävalmentajana toiminut Reijo Jylhä toteaa, että menneet ja nykyiset mestarit eivät pärjäisi toisilleen. Laji on muuttunut niin paljon, ettei edes Johannes Kläbo ehtisi oppia uusille tavoille säädyllisessä ajassa.
Näin on siitä huolimatta, että vauhdit ovat tuplaantuneet murtomaahiihdon alkuvuosista.
Vuoden 1926 hiihdon MM-kisoissa Lahdessa 50 kilometriä voitettiin ajalla 4.18.18. Lähes sata vuotta myöhemmin Kanadan Alex Harvey voitti MM-kisoissa vapaalla hiihtotavalla 50 kilometriä aikaan 1.46.28,9, ja neljä vuotta myöhemmin Norjan Emil Iversen nappasi MM-kultaa perinteisellä tyylillä aikaan 2.10.52,9.
Osattiin ennenkin mennä hetkittäin rivakasti, Jylhä muistuttaa. Kilpailuja järjestettiin myös meren jäällä ja vaikkapa autojen urissa. Silloin vauhdit nousivat ja hiihtotekniikka muistutti aika ajoin jopa nykypäivien tasatyöntöä ja luisteluhiihtoa.
”Sen sijaan murtomaahiihto metsissä oli hidasta. Tasatyöntöä ei voinut hiihtää lainkaan, ja muhkuraisella ladulla joutui koko ajan miettimään, mistä kohtaa pystyi ponnistamaan.”
Niinpä ainut käyttökelpoinen hiihtotapa oli vuorohiihto, joka on hitain tapa edetä ”pertsalla”. Parhaan nopeuden antaa tasatyöntö ja heti sen jälkeen yksipotkuinen tasatyöntö.
”Kuitenkin vielä Lake Placidin olympialaisissa 1980 Juha Mieto ja Thomas Wassberg hiihtivät loppusuoralla vuorohiihtoa.”
Välineiden vallankumous oli tuolloin jo käynnissä, sillä molemmilla oli lasikuitua alla.
Mietaa oli oppinut läksynsä Falunin MM-kisoissa 1974, jossa hän hävisi puusuksillaan Thomas Magnussonin lasikuitusuksille.
Moottorikelkka ja latuhöylä käynnistivät suuren muutoksen.
Ladut muuttuivat 1970-luvulle tultaessa. Muhkuraiset luonnonladut jäivät historiaan, kun ensin moottorikelkka ja sitten latuhöylä alkoivat tehdä tasaisia latuja. Välineet kehittyivät niiden myötä.
Puusuksissa pitovoide levitettiin suksen koko pohjaan. Fischer ja Kneissl kehittivät ensimmäisinä lasikuitusuksia, jossa pito laitettiin vain hieman monoa suuremmalle alueelle. Jäykkyys mitoitettiin hiihtäjän painon mukaan niin, että keskikohdan pitoalue otti lumeen painon ollessa ainoastaan toisella jalalla, siis potkaistaessa.
Uusi materiaali ja pitovoitelu pesivät puusuksen täysin etenkin märillä keleillä. Samalla tiellä ollaan yhä.
1960-luvulta tuttu rottinkisauva vaihtui 70-luvulla metallisauvaan. Se ei kuitenkaan kestänyt nykyisen kaltaista tasatyöntöä menemättä kasaan, joten 70-luvun lopulla keksittiin jäykkä mutta kevyt hiilikuitusauva. Silläkin tiellä ollaan yhä.
Tasatyöntö yleistyi ja sauvat pitenivät. Oman mausteensa toivat luisteluhiihdon läpimurto ja monojen kehitys kärkisiteineen.
Nyt alettiin mennä tosi kovaa.
Jylhä peilaa hiihdon nopeuksien muuttumista laajemmin yhteiskunnan tekniseen kehitykseen.
”Ennen autoja oli vähän ja ihmiset liikkuivat pääasiassa jalkaisin tai polkupyörillä. Kengät olivat raskaita eivätkä vaatteetkaan kovin kevyitä. Moni urheilija teki fyysistä työtä ja hyödynsi sitä harjoittelussa. Tarve hiihtää kovaa ei ollut yhtä keskeistä kuin nyt, vaan kestävyydellä oli nykyistä suurempi rooli.”
Entisaikojen mestari oli varmasti kestävämpi kuin nykyhiihtäjä. Hiihdon muuttuminen korosti harjoittelussa nopeusominaisuuksia.
”Ladulla vietetään nyt vähemmän aikaa, koska sama matka hiihdetään nopeammin”, Jylhä toteaa.
Vielä yksi asia, joka monilta jää huomaamatta. Aikaisemmin hiihtokilpailuissa sivakoitiin metsän kätköihin ja palattiin lopuksi maalialueelle. Nyt kilpailut hiihdetään lyhyinä lenkkeinä lähellä lähtö- ja maalipaikkaa paljon loivemmilla latuprofiileilla kuin ennen.
Vanhoista ajoista muistuttavat harvat kilpailut kuten Inarissa viime vuosina hiihdetyt SM-kisat. Niissä mennään metsässä mäkiä ylös ja alas niin, että maalissa Iivokin tietää hiihtäneensä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
