Video: Tee helposti A4-paperiarkilla suksien jäykkyystesti – se kertoo heti, onko sinulla toimivat perinteisen tyylin sukset

Sain ensimmäiset modernit sukset 1970-luvun lopulla joulupukin paketista. Muistan vieläkin Karhu-merkkisten suksien sinivalkoisen värin ja uudenkarhean tuoksun.

Kävin ulkoeteisessä hivelemässä niiden luistavaa pintaa ja ihmettelemässä pohjan vahamaista suojakerrosta

Isäni työkaveri harrasti hiihtoa, ja hän lupasi laittaa sukset hiihtokuntoon.

Mies kuuli suksien olevan ostettu summamutikassa paikallisen K-kaupan vähistä valikoimista ja kysyi, tehtiinkö ”paperitestiä”. Pyörittelin silmiä ja sanoin ”ei”. Hän tokaisi, että laitetaan vain kuntoon, mutta et sinä näillä mitään tee.

Hän teki minulle paperitestin, joka on tänä päivänäkin täysin pätevä.

Hämmästys oli suuri, kun summamutikassa ostetut sukset olivat täydelliset minulle.

Sinä päivänä minulle selvisi, miten perinteinen suksi toimii. Sellaisen sinäkin voit tehdä kotona omille suksillesi testataksesi, ovatko ne sinulle toimivat.

Tarvitset A4-kokoisen paperin, apulaisen ja tasaisen paikan.

Ota tukea seinästä ja asetu suksien päälle paino tasaisesti molemmilla jaloilla. Apulaisesi ottaa paperin ja vie sen suksien alle. Paperin pitäisi liikkua kantapään alla sekä suksen kärkeen päin vietynä noin ainakin 15–20 senttiä monon kärjistä eteenpäin.

Sitten laitat painon toiselle jalalle. Sen jälkeen paperi saisi liikkua suksen alla lainkaan.

Jos näin on, voit onnitella itseäsi.

Laita sen jälkeen paino molemmille jaloille, ja apurisi merkitsee vedenpitävällä tussilla suksen reunoille alueen, jolla paperi liikkuu. Tälle alueelle laitat pitovoiteen.

Pito voidaan valita monella tavalla. Se voi olla perinteiseen tapaan purkkivoidetta tai liisteriä tai vaikka pitoteippiä. Tuolla alueella on myös pitopohjasuksien (zerojen) pitoalue ja karvapohjat.

Tavallinen kuntohiihtäjä pohtii sitten tykönään, laittaako voideltaviin suksiin noin 10 euroa maksavan pitoteipin ja uusii sen kerran vuodessa tai käyttääkö pari minuuttia purkkipitovoiteluun ennen lenkille lähtöä – vai hankkiiko ehkä karvapohjasukset ja uusii muutaman kympin maksavat karvat kerran kahdessa vuodessa. Lopputuloksessa ei juuri eroa ole.

Testi paljastaa, onko suksen jäykkyys hiihtäjälle oikea. Jäykkyys on kaikki kaikessa ja se suksen varsinainen salaisuus.

Hiihdettäessä paino on molemmilla jaloilla liu’ussa potkaisun jälkeen tai kun laskee alamäessä. Silloin pitoalue ei ota kiinni latuun.

Kun paino on yhdellä jalalla jalan potkaistessa vuorohiihdossa, pitokohta ottaa kiinni latuun ja estää lipsahtamisen.

Jäykkyyden merkityksen ymmärtäminen on vaikeaa, sillä sitä ei voi nähdä samaan tapaan kuin vaikkapa suksen pituuden. Silti se on perinteisen suksen tärkein ominaisuus. Liian jäykillä suksilla ei saa pitoa millään ilveellä, ja liian löysillä suksi laahaa pitokohdastaan ladulla eikä suksi luista.

Vääränlaiset sukset voi yrittää myydä tai heittää niillä vesilintua. Hiihtää niillä ei voi.

Melkein kaikkia siteitä voi nykyään helposti siirrellä ja näin pitoa hieman hienosäätää: jos lipsuu, siirrä sidettä eteenpäin – jos tökkii, taaksepäin.

Siirtomahdollisuuden varaan ei voi kuitenkaan tuudittautua. Jos jäykkyys on pielessä, siteillä sitä ei korjaa.

Kahta kertaa en nuorena poikana saanut lottovoittoa.

Joululahjaksi saamani suksi hajosi siteestään ensimmäisenä talvena, ja isäni kävi marketista hakemassa toiset tilalle. Tällä kertaa ne olivat äärimmäisen löysät, joten niihin ollut mahdollista saada yhtä aikaa luistoa ja pitoa.

Eräässä koulun hiihtokilpailussa tulin tosin keksineeksi vahingossa luisteluhiihdon. Tiesin, että pitoa ja luistoa en onnettomilla suksillani saa yhtä aikaa, joten valitsin luiston.

Puolet hiihtokilpailun hiihtoreitistä sattui kulkemaan jäisen autotien vieressä ja umpiväsyneenä menin sinne luistelemaan heti kun mahdollista. Huomasin, että tieosuudella nousin yllättäen kärkikahinoihin ja ladulle joutuessani tipahdin taas.

Paria vuotta myöhemmin Bill Kochia juhlittiin luisteluhiihdon isänä. Oikeasti se olin minä.