
Kaviokonstaapelit, eli Helsingin poliisihevosten ratsut pääsivät juhannuksen jälkeen kesälaitumille. Laidunpaikka on jo useamman vuoden sijainnut Haltialan Tilan yhteydessä Helsingissä.
Ratsupoliisi Juha Paanasen mukaan kokeneempien kaviokonstaapelien joukossa oli aistittavissa levottomuutta laidunpaikkaa lähestyttäessä.
”Kun ne sinne pääsee, niin näyttäis olevan se vuoden kohokohta. Kyllä ne kokeneet konkarit, ketkä siellä aikaisemmin on kesiä viettänyt tietää mihin tullaan, kun lähestytään tätä paikkaa”, Paananen kiteyttää.
Viimeinen kymmenestä ratsusta saapui laitumelle maanantaina 23.6. Hevosten laidunaika kestää kesällä kolmesta neljään viikkoa.
Tehtäville lähtö tapahtuu kesällä melkein suoraan laitumelta käsin. Ennen töitä hevoset tuodaan kuitenkin talliin puunattaviksi.
”Edellisenä päivänä käydään hakemassa ja tuodaan sitten talliin totuttautumaan taas kaupunkielämään”, Paananen kertoo.
Vaikka hevoset pääsevätkin juoksemaan kesällä vapaasti, ei niiltä unohdu, kuinka ihmisten ilmoilla käyttäydytään. Laitumelta ne eivät kuitenkaan mielellään poistuisi.

Paanasen mukaan osa laiduntamiseen tottuneista kaviokonstaapelista suhtautuu viheriölle tulijoihin jopa hieman epäluuloisesti. Ratsupoliisin mielestä hevosten pelkona saattaakin olla se, että laitumelta joutuisi lähtemään pois.
”Tietysti jotkut on sellaisia, että ne tulee lähelle siellä (laitumella), mutta ei välttämättä anna heti ottaa kiinni”, Paananen kuvailee.
Toistaiseksi hevoset ovat kuitenkin antaneet ”ottaa kiinni” ilman sen suurempia ponnisteluja.
Paananen uskoo, että osa kaviokonstaapeleista viihtyisi laitumella aina ensipakkasiin saakka.
Kaviokonstaapelit muodostavat monenkirjavan joukkion. Laumassa on ainakin Viron ja Latvian urheiluhevosta sekä Torinhevosta.
Kesälaitumille pääsystä on hyötyä myös hevosten oman ryhmäytymisen kannalta: Viheriöllä ne voivat rauhassa selvittää nokkimisjärjestyksensä, kuitenkin niin, että päähuomio säilyy syötävässä nurmessa.
Tarhaolosuhteissa hevosten totuttaminen laumaan olisi Paanasen mielestä riskialttiimpaa ja todennäköisyys erilaisille vammoille suurempi. Ratsupoliisin mukaan uusiin tulokkaisiin tottuminen käykin ”jouhevammin” laitumelta käsin.
Kaviokonstaapelien yhteishengestä pidetään hyvää huolta, sillä vahva laumaidentiteetti helpottaa myös työtehtävistä selviämistä. Esimerkiksi arastelua helpottaa, jos tuttu laumatoveri lähtee tehtävälle mukaan.
Paanasen mukaan hevosille varatuissa lohkoissa pitäisi riittää heinää lauman tarpeisiin koko kesäksi. Hevoset totutetaan tuoreeseen nurmeen ennen laidunkautta työtehtävien lomassa.
”Yhtenä kesänä sinne on pitänyt viedä kuivaheinää, koska oli vaan niin kuiva kesä, ettei heinä kasvanut”, Paananen kertoo.
Kaviokonstaapelien ihastelu on sallittua ja ”suotavaakin”, kunhan ei mene aitauksen sisäpuolelle saakka. Paanasen mukaan laiduntarkastuksen yhteydessä laitumen ympärillä onkin usein innokkaita hevosten kesän vieton seuraajia.