• Tuleeko vasaroista ja nauloista katoava kansanperinne?

    Vasara ja nauloja ei enää käytetä suomalaiskodeissa entiseen tapaan. Rakentamisen tavat muuttuvat, työkalut sähköistyvät ja samalla hiipuu myös taito, jota pidettiin pitkään jokaisen perusosaamisena.
    Suomalaiset käyttävät akkuporakonetta ja ruuveja mieluummin kuin vasaraa ja nauloja. Kuvituskuva.
    Suomalaiset käyttävät akkuporakonetta ja ruuveja mieluummin kuin vasaraa ja nauloja. Kuvituskuva. Kuva: Susanna Uusitalo
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    23.7.202623:00
    Aida Salminen

    K-Raudoissa myydään vuosittain puolet vähemmän vasaroita kuin kymmenen vuotta sitten, kerrotaan K-Raudan tiedotteessa. Myös naulojen myynti on vähentynyt.

    ”Kuluttajat tuskin ostavat enää kovin montaa sorkkapäistä vasaraa 10 vuoden päästä”, K-Raudan tuotepäällikkö Juho Laurila arvelee. ”Kun 50-luvulla rakennetut talot olivat vielä täynnä käsin lyötäviä nauloja, ovat konenaulat tänä päivänä syrjäyttäneet ne. Terassiruuvit taas ovat syrjäyttäneet naulat esimerkiksi terassirakentamisessa.”

    Perinteiset vasara ja naulat ovat pitkään kuuluneet suomalaisen kodin perusvarustukseen, mutta niiden merkitys on vähenemässä. Remontointitapojen muutos näkyy siinä, mitä kuluttajat ostavat rautakaupoista.

    K-Raudan Näin Suomi remontoi -tutkimuksessa kävi vuoden alussa ilmi, että yksi neljäsosa suomalaisista kokee itsensä uusavuttomaksi kodinhuoltotöissä.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuosina kodin ja vapaa-ajan asunnon remontteja on saatettu lykätä heikomman taloustilanteen vuoksi. Talouden piristyttyä rahaa halutaan taas satsata esimerkiksi remontointiin. Kuvituskuva.

      Kodin talous | Kysely: Suomalaiset haaveilevat kesälomalla remontoinnista ja hyvinvoinnista − näin asiantuntija selittää tulosta

    • Loisteputki on jokaiselle tuttu, mutta nyt myydään viimeisiä.

      Energia | Vessoissa ja keittiöissä tavalliset loisteputket on kohta myyty loppuun, eikä uusia tule – onko valaisin nyt uusittava?

      Tilaajalle
    • Puurakennus voi seisoa paikallaan monen ihmissukupolven ajan.

      Rakentaminen | Puurakennus voi elää pitkään – 200 vuoden kuluttua joku saattaa katsoa hirsiä ja miettiä, millaisessa maailmassa puut kasvoivat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vasara
    naula
    rakentaminen
    remontointi
    K-Rauta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle