Maatalouden tuotantorakennusten investoinnit lähtivät viime vuonna hienoiseen kasvuun, kertoi Ruokaviraston tiedote tammikuun puolivälin jälkeen. Tiedotteen mukaan vaikuttaa siltä, että vuosien 2021-2023 notkahdus tuotantorakennuksiin investoimisessa on ohi. Valon merkki on myös se, että Sarkamessujen osastot loppuivat jopa kesken. Odotettavissa on varmasti jälleen laadukas, maaseudun henkeä nostattava tapahtuma Seinäjoella.
Uutinen rakennusinvestointien piristymisestä ilahdutti, mutta ei yllättänyt. Kohteita lehden rakennusteemaan oli tällä kertaa huomattavasti helpompi löytää kuin aiempina vuosina. Investointeja on tehty monenlaisilla tiloilla ja monilla eri tavoilla. Osalle sopii vanhojen tilojen remontointi ja laajentaminen, osa taas investoi uusiin ja merkittävästi aiempaa suurempiin tuotantotiloihin. Kaikessa yhtä olennaista on suunnitella hyvin, ja tehdä sellaista, joka sopii itselle ja oman tilan tavoitteisiin. Ja kaikki vie alaa eteenpäin.
Ilahduttavasti sijaa rakentamisessa saavat myös vanhat perinteet ja materiaalit. Traktoritallin voi muurata myös tiilistä, ja konehallin koota massiivipuusta. Tyynelän tilan konehallin ja savonlinnalaisen omakotitalon päärakennusmateriaalit tulevat omistajiensa metsistä. Valmiit rakennukset sitovat hiiltä jopa satoja vuosia. Ehkä joku katselee jykevien puiden syitä vuonna 2226 ja miettii näitä erikoisia aikoja, joita rakennuksiin päätyneet puut ovat eläneet.
Tuskin koskaan kyllästyn katselemaan nykyisen kotini hirsiä. Niistä ainakin osa on kasattu nykyiselle paikalleen vuonna 1888. Numero on piirretty muistiin erään oven pieleen ja paljastui sieltä remontissa. Silloin Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta, Viiltäjä-Jack riehui Lontoossa, Brasilia lakkautti orjuuden, norjalainen naparetkeilijä hiihti halki Grönlannin ja Berta Bez ajoi ensimmäisen pitkän automatkan, 64 kilometriä. Lisäksi tuolloin kuvattiin maailman ensimmäinen elokuva, pituudeltaan kaksi sekuntia. Sekä julkaistiin Kalevalan ensimmäinen englanninkielinen painos. 138 vuotta myöhemmin paljon on toisin, mutta samat hirret yhä paikoillaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
