Halli rakennettiin ”timberframe”-tekniikalla. Suurimmat yksittäiset kahdeksantuumaiset puupalkit ovat seitsemän metriä pitkiä. Kuva: Hanna Koikkalainen
600 neliön halli valmistui tilan omasta puusta ikivanhalla tekniikalla – vastaavia tehdään Suomessa enää harvoin
Osaavat rakentajat Tyynelän hallille löytyivät Joensuuhun asettuneen ranskalaisyrittäjän firmasta.TilaajalleLappeenranta
Mansardikattoisen hallin kehä tehtiin massiivipuusta pilaripalkkirakenteella. Tapa on yleisesti käytetty maatalousrakentamisessa esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Kuva: Hanna KoikkalainenSiinä se seisoo nyt, ja toivottavasti vielä satoja vuosia.
”Samoja tekniikoita on käytetty muun muassa Pariisin Notre Damen kirkossa”, kertoo luomuviljelijä Juuso Joona tyytyväisenä hallin kattoon osoittaen.
Hän halusi rakentaa tilansa hallin materiaalista, josta on kokemusta pitkältä ajalta. Niinpä huolella suunniteltu halli valmistui tilan omien metsien puusta, runkona massiivipuinen pilaripalkkirakenne.
Kuuset hallia varten kaadettiin noin kaksi vuotta sitten jatkuvan kasvatuksen hakkuina, jota tila muutenkin suosii metsänhoidossa.
”Moton automatiikka pystyttiin käyttämään hyväksi. Sinne tehtiin listaus, miten monta tukkia missäkin koossa tarvitaan ja optimoimaan saanto. Metsurityönä sopivia runkoja olisi ollut paljon hankalampi löytää.”
Suurimmat yksittäiset kahdeksantuumaiset puupalkit ovat seitsemän metriä pitkiä. Sellaisen sahaamiseen tarvitaan tukki, jonka tyviläpimitta on noin 45 senttiä.
”Onneksi oli juuri sopiva leimikko, josta löytyi parikymmentä sopivaa puuta.”
Puut sahattiin tuoreina paikallisen kenttäsahurin kanssa. Pohjana oli selkeä lista, mitä mistäkin rungosta tehdään. Sivutuotteena syntyivät lähes kaikki kattoruodelaudat, joita rakennukseen meni kaikkiaan kahdeksan kilometrin verran.
Tuoreet puut taapeloitiin kuivumaan. Suurimmat parrut olivat alimmaisina, jotta ne kuivuisivat suoraan. Niput sidottiin tiukoiksi liinoilla ja puiden päät käsiteltiin vahalla, jotta ne eivät kuivuisi liian nopeasti ja lähtisi halkeamaan. Puiden kuivuessa ensimmäisen kesän ajan tehtiin rakennuksen pohjatöitä.
Suunnitelmat rakennukseen teki arkkitehti Jaakko Pöytäniemi, Joonan mukaan yksi harvoista Suomessa, joka pystyi ottamaan haasteen vastaan.
”Massiivipuun käsittely tässä mittakaavassa alkaa olla Suomessa vierasta.”
Rakentaminen omasta puusta oli Juuso Joonalle arvovalinta. Hän toivoo, että rakennus seisoo paikallaan vielä satojen vuosien kuluttua. Kuva: Hanna KoikkalainenIdeoita rakennusmalliin Joona on saanut ulkomailta ja lopulta rakentajiksikin valikoitui suomalaisranskalainen yritys, Vivaret oy, joka toimii Pohjois-Karjalassa.
Ranskalaiset rakensivat hallin kehän massiivipuusta pilaripalkkirakenteella. Tapa on yleisesti käytetty maatalousrakentamisessa esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa.
Kehikon liitokset olisi voinut tehdä puutapeilla, mutta pystyyn noston suuren rasituksen vuoksi siihen käytettiin pultteja.
Kehät tehtiin Joensuussa, koska yrityksellä oli sopivat tilat siihen. Paikan päällä ne koottiin maassa ja nostettiin nosturilla. Runko kohosi kahdeksassa päivässä.
”Massiivipuun käsittely tässä mittakaavassa alkaa olla Suomessa vierasta.”
Rakennuksen pohja on betonia, jonka päälle rakennettiin luonnonkivijalka vanhoista rautatien alikulkusillan kivistä.
”Se sujui yllättävän hyvin, kun mitattiin tarkasti ja kiilattiin kivet paikoilleen ennen valamista”, Joona kertoo.
Ulkoseinät ovat naapurikylän metsänomistajalta ostetusta kirjanpainajakuusesta tuppeensahattua lautaa. ”Kirjanpainajapuu käy hyvin vuorilaudaksi.”
Malli on lomalaudoitus, jota käytetään esimerkiksi Norjassa paljon. Se tuo eloa laajaan ulkopintaan. Pinta on viimeistelty tervan ja vernissan sekoituksella, tervalasuurilla, joka jättää puun syyt esiin.
Päädyissä on heksagoni-ikkunat. Päätykoristeet tehtiin ylijäämäpuusta. Kuva: Hanna KoikkalainenHallin kokonaisala on 600 neliötä. Ovet ovat 4,5-metrisiä taitto-ovia, joista esimerkiksi puimurin mahtuu ajamaan sisään. Taitto-ovia siksi, että ne eivät syö korkeasta mansardirakennuksesta ilmatilaa.
Peltojen puoleinen pääty on kylmää huoltotilaa, jonne voi ajaa koneilla. Oven suussa on valettu pesulaatta koneiden puhdistusta varten.
”Ennen koneiden suojaan saamisessa oli valtava tetris ja paljon on tehty taivasalla. Tämä mahdollistaa myös enemmän omaa huoltotyötä.”
Keskiosaan tulee 120 neliön puolilämmin osio, ja toiseen päähän hallia siistimpi osa esimerkiksi tuotteiden pakkaamista, jalostusta ja mahdollisia tapahtumia varten. Koko rakennus on tehty hiiri- ja lintutiiviiksi verkottamalla myös tuuletusraot.
Hallin ulkoseinät ovat naapurikylän metsänomistajalta ostetusta kirjanpainajakuusesta tuppeensahattua lautaa. Juuso Joona näyttää kuoriaisten tekemiä jälkiä. Kuva: Terhi TorikkaProjektissa ei ole pidetty kiirettä. Sitä on edistetty omien sekä rakentajien muiden aikataulujen joutoajalla.
Lähtökohta oli ensin teräshalli, mutta se ei sopinut Joonan ajatusmaailmaan.
”Puun käytöstä rakentamisessa on ainakin tuhannen vuoden kokemus. Tämä hallikin voi kestää satoja vuosia”, Joona visioi.
”Tämän on tarkoitus olla kaunis sekä kestävä kaikissa sanan merkityksissä.”
Heikoin lenkki hallissa on Joonan mukaan perustuksien betoni, josta on kokemusta selvästi muita materiaaleja lyhemmältä ajalta.
Ylhäältä rakennusta suojaa konesaumapeltikatto.
”Tämän on tarkoitus olla kaunis sekä kestävä kaikissa sanan merkityksissä.”
Sisätyöt jatkuvat vielä jonkin aikaa. Välipohjan rakentamista odottaa erä kierrätettyjä liimapuupalkkeja, jotka tulevat hallin lämpimään osaan.
Rakentaminen vaati Joonalta paljon opiskelua, mutta se ei häntä haitannut.
”Näinkin voi tehdä. Tämä on ollut hauskaa ja mielekästä.”
Hän on halunnut olla tiivisti mukana töiden etenemisessä ja vastaamassa tekijöiden kysymyksiin. Monia asioita on ratkottava töiden edetessä, kaikkea ei voi suunnitella ennakkoon. ”Niihin tarvitaan käsityötaitoa siinä hetkessä.”
Läheisyysperiaate on kantanut läpi projektin. Tekijät ja tarvikkeet on hankittu mahdollisimman läheltä.
”Se on minulle tärkeä arvokysymys. Paikallisen suosiminen tulee itselle takaisin montaa kautta. Kannattaa myös muistaa, että halvin ei ole aina oikeasti halvin ja sujuvuudellakin on arvonsa.”
Rakennukseen sopivat perinneikkunat löytyivät Kouvolasta. Kuva: Hanna KoikkalainenRakennuksen ohjekustannus oli 260 000 euroa. Joona sai siihen investointiavustusta 25 prosenttia ja korkotukilainaa 50 prosenttia.
Lopulliset kustannukset eivät ole vielä selvillä, mutta selvää on, että ohjekustannus ylittyy merkittävästi.
”Tämä on arvovalinta. Ajan mieluummin vanhalla traktorilla tai puimurilla muutaman kymmenen vuotta tietäen, että tämä rakennus voi olla suvussa satoja vuosia.”
Lisäkuluja tuli etenkin henkilötyöstä, mutta sekään ei harmita.
”On paljon mielekkäämpää maksaa paikallisille työstä, kuin maksaa jostain teollisesta möhkäleestä. Kirvesmiesten kanssa on mukava työskennellä, heillä on vielä perinteistä ammattiylpeyttä.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
