• Hyödynnä syksyn alennusmyynnit ja uudista puutarhaa

    Nyt on hyvä aika hankkia tarvikkeita puutarhaan.
    Ilmaston lämmetessä syksystä tulee yhä pidempi.
    Ilmaston lämmetessä syksystä tulee yhä pidempi.  Kuva: Ritva Tuomi
    Koti|Piha ja puutarha
    2.10.202519:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Puutarhan suunnittelu ja uusien istutusalueiden perustaminen tuntuu yleensä ajankohtaiselta uuden kasvukauden alkaessa. Syksy olisi kuitenkin molemmille jopa otollisempi ajankohta.

    Puutarhan suunnittelussa on syksyllä helpompaa ottaa huomioon jo siellä kasvavat kasvit. Kesän muistikuvat ovat vielä tuoreina mielessä. Lisäksi esimerkiksi pensaiden varjostusta on helpompi arvioida, kun se on vielä lehdessä.

    Muistin tueksi kannattaa ottaa valokuvia eri istutusryhmistä myös kevään, alkukesän ja keskikesän aikana. Esimerkiksi monet sipulikukat voivat kesän edetessä unohtua, eikä niitä muista uusia istutuksia tehdessä enää ottaa huomioon.

    Alennusmyynnit kannattaa hyödyntää, jos tarvikkeille riittää säilytystilaa.

    Keväällä maan sulamista voi joutua odottelemaan pitkäänkin. Syksyllä maa jäähtyy hitaasti ja kosteutta riittää.

    Monivuotisten kasvien istuttaminen syksyllä tarjoaa niille mahdollisuuden juurtua kunnolla ennen kesän kuivia kausia. Lisäksi taimia saatetaan syksyllä myydä roimilla alennuksilla, jopa aivan pilkkahintaan, kun puutarhamyymälät tyhjentävät varastojaan talveaan vasten.

    Kun kasvin juurelle kasaa lehtiä, jäätyy maa sitä hitaammin kuin muualta.

    Taimien suojaus myyriltä, jäniksiltä, peuroilta ja jopa hirviltä on syytä hoitaa samaan aikaan.

    Myös erilaisia puutarhan tarvikkeita, kuten lavakauluksia, lannoitteita tai multaa, saattaa saada syksyllä hyvin edullisesti. Alennusmyynnit kannattaa hyödyntää, jos tarvikkeille riittää säilytystilaa.

    Lavakaulukset voi myös pohjustaa esimerkiksi pahvilla ja täyttää mullalla valmiiksi. Kukkasipuleiden ja talvivalkosipuleiden lisäksi niihin voi tehdä kylvöjä, sillä monet kasvit hyötyvät talven kylmäkäsittelystä.

    Uusia kasveja voi syksyllä saada myös perennoja jakamalla. Jos perennan kukinta jäi tänä kesänä vaisuksi, syynä voi olla, että kasvusto on jo liian tiheä. Silloin perennaa kannattaa jakaa.

    Lisää aiheesta
    • Tuula Kärnä esittelee lavakauluksessa kasvanutta palsternakkaa.

      Piha ja puutarha | ”Kaikkea kokeillaan”: Yhteinen puutarha toi kyläläiset saman pöydän ääreen Sotkamossa

      Tilaajalle
    • Sannaliina Mononen ja Maiju Koskela tilaavat kaikki kukkasipulinsa Hollannista.

      Piha ja puutarha | Näin valitset parhaat kukkasipulit, istutat ne oikeaan aikaan ja suojaat tuholaisilta

    • Puolivalmis komposti sopii katteeksi keväällä ja kesällä.

      Piha ja puutarha | Malttia kompostin tyhjentämiseen: Väärä paikka voi palelluttaa kasvin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutarhan suunnittelu
    syksyn istutukset
    alennusmyynnit
    monivuotiset kasvit
    taimien suojaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle