
Ympäristöministeriön asettamat uudet arvot rauhoitetuille lajeille astuivat voimaan kesäkuun alusta lähtien, ja siinä kyyn hinnaksi on määritelty 70 euroa. Kyse on niin sanotusta menettämisseuraamuksesta, joka usein sekoitetaan sakkoon.
Menettämisseuraamuksen lisäksi luonnonsuojelurikoksista voidaan määrätä myös muita rangaistuksia, kuten sakkoa tai jopa vankeutta, riippuen teon vakavuudesta ja tahallisuudesta.
”Sakon suuruuden määrittelee tuomioistuin riippuen siitä, millainen teko on luonteeltaan”, toteaa ympäristöneuvos Esko Hyvärinen ympäristöministeriöstä.
Kyyn osalta laki antaa mahdollisuuden tappaa vaaraa aiheuttava käärme omassa pihapiirissä, jos käärmeen siirtäminen ei ole mahdollista. Milloin niin voisi olla?
Ympäristöneuvos Hyvärinen itse näkisi sellaiseksi tilanteen, jossa käytössä ei ole siirtämiseen sopivia välineitä ja pihalla vaikkapa lapset tai lemmikkieläimet ovat vaarassa saada pureman.
Jos tontilla on jostain syystä erityisen runsaasti kyitä, voi etsiskellä myös käärmeen siirtämiseen erikoistuneita yrittäjiä. Näitä on kuitenkin harvassa, joten apua voi löytää esimerkiksi paikallisesta eläinsuojeluyhdistyksestä.
Käärme ei yleensä jää siirtoa odottamaan, joten käytännössä palvelulle voi olla tilausta, jos tontilla on jostain syystä paljon käärmeitä.
Kyy on Suomessa varsin yleinen, mikä näkyy myös korvausarvoissa. Rantakäärme arvotetaan 156 euron ja käärmeeltä näyttävä lisko vaskitsa 120 euron arvoisiksi. Rahallisesti arvokkain matelija on rupilisko, jonka menettämisseuraamus on 1 740 euroa.
Kalleimmaksi kävisi kuitenkin erittäin harvinaisen naalin tappaminen, sillä sen uusi korvausarvo on 17 656 euroa.