Pekka Tammilehdon eli suomalaisten paremmin tunteman Topi Sorsakosken kuolemasta tuli elokuussa kuluneeksi 15 vuotta.
Hannu Ignatiuksen tietokirja On muisto vain... – Topi Sorsakoski on julkaistu nyt Aviadorin kustantamana.
Kitaristina uransa aloittaneesta Tammilehdosta tuli 1980-luvun puolivälissä suomalaisten rakastama Topi Sorsakoski. Hän siirtyi 1990-luvun puolivälissä soolouralle.
Sorsakoski esiintyi eri kokoonpanojen solistina ja nautti suurta suosiota tanssikansan keskuudessa. Hänen hieman resuinen kulkurityylinen olemuksensa, olavivirtamainen äänensä ja ystävällinen kansanmiehen luonteensa menivät suoraan suomalaisten sydämiin.
Tamperelainen Hannu Ignatius on koonnut suomalaisten muistot On muisto vain... – Topi Sorsakoski-kirjaksi. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet kohtaamisista Tapio Rautavaaran kanssa kertova Tapsa – koko kansan reissumies (2020) ja Olavi Virtaan liittyviä muistoja kokoava Muistojen Virta (2022).
Kirjan julkkareita juhlistetaan Ähtärin ClubB52:ssa lauantaina 26. syyskuuta. Illan aikana haastatellaan kirjailijaa ja kirjaan muistoja lähettäneitä sekä Topin tunteneita henkilöitä.
Musiikkia tapahtumassa esittää paikallinen Sorsakoskenkin kanssa esiintynyt Free Shake -bändi.