• Dallapé täyttää 100 vuotta – yhtyessä ovat soittaneet suurnimet Georg Malmsténista Olavi Virtaan

    Vuonna 1925 perustettu Dallapé juhlistaa merkkivuotta uudella albumilla ja konserteilla.
    Juhlavuoden aikana Juha Hostikka & Dallapé vie kuulijat aikamatkalle suomalaisen musiikin historiaan.
    Juhlavuoden aikana Juha Hostikka & Dallapé vie kuulijat aikamatkalle suomalaisen musiikin historiaan.  Kuva: Marek Sagobal
    Lukemisto|Musiikki
    24.10.202420:00
    Juho Mäkelä

    Euroopan pitkäaikaisin viihdeorkesteri Dallapé täyttää ensi vuonna kunnioitettavat sata vuotta. Merkkivuotta juhlistetaan monipuolisella ohjelmalla, johon kuuluu näyttäviä juhlakonsertteja sekä uuden albumin julkaisu, tiedotteessa kerrotaan.

    Vuonna 1925 perustettu Dallapé on tehnyt monista suomalaisten lauluntekijöiden kappaleita ikivihreitä ja tuonut kansainväliset huippuhitit kotimaisen yleisön kuultaviksi.

    Suomalaisen orkesteriviihteen suurnimet Bruno Laakosta Georg Malmsténiin ja Kauko Käyhköstä Rauno Lehtiseen ovat olleet Dallapén kantavia voimia, puhumattakaan Olavi Virrasta, joka toimi orkesterin kitaristina ja laulusolistina.

    Vuonna 2010 orkesterin johtoon ja laulusolistiksi astui laulua Sibelius-Akatemiassa ja saksofonin soittoa Oulunkylän Pop/Jazz-opistossa opiskellut Juha Hostikka.

    Huippuunsa viritetty 11-henkinen orkesteri valmistautuu 100-vuotisjuhlavuoden viettoon. Juhlakonsertit alkavat Espoon Tapiola-salista lauantaina 8. maaliskuuta.

    Toistaiseksi Espoon konsertin lisäksi on julkistettu esiintymiset Tampere-talossa lauantaina 22. maaliskuuta ja Kuopion Musiikkikeskuksessa perjantaina 25. huhtikuuta.

    Suomalaisen orkesteriviihteen suurnimet Bruno Laakosta Georg Malmsténiin ja Kauko Käyhköstä Rauno Lehtiseen ovat olleet Dallapén kantavia voimia.

    Juhlavuoden aikana Juha Hostikka & Dallapé vie kuulijat aikamatkalle suomalaisen musiikin historiaan. Yhtye tuo lavalle rakastettuja iskelmäsävelmiä orkesterin koko taipaleen varrelta.

    Mukana on monia ikivihreitä suosikkeja kuten Ikkunaprinsessa, Angelique, Muistan sua Elaine, Äänisen aallot sekä Jälleen soittaa Dallapé. Huolella tehdyt viihdeorkesterisovitukset ja svengaava soitto kuuluvat yhtyeen tavaramerkkeihin.

    Juhlakonserttien lisäksi orkesteri ilahduttaa yleisöään julkaisemalla uuden albumin. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto Matkalla Timbuktuun julkaistiin vuonna 2013.

    Helmi–maaliskuussa ilmestyvä Go Go -levy kuvastaa orkesterin 100-vuotista historiaa sisältäen uuden levytyksen ansaitsevia sekä kotimaisia että ulkomaisia viihdemusiikin helmiä ja yhden aivan uuden kappaleen. Albumin ensimmäinen single ilmestyy loppuvuodesta 2024.

    Lisää aiheesta
    • Harmonikkataiteilija Timo Jauhiainen on esiintynyt seitsemänvuotiaasta saakka ja säestänyt muun muassa Tapsa Rautavaaraa. Pari vuotta sitten hän perusti Keravalle harmonikkakeskuksen, jossa on tarjolla sekä harmonikan korjausta että opetusta.

      Tapio Rautavaara esiintyi mielellään lasten kanssa, mutta piti kulisseissa etäisyyttä – katso videolta legendaa säestäneen harmonikkamestarin taidonnäyte

    • Muusikko Sakari Kukon tenorisaksofoni on valmistettu toisessa maailmansodassa käytettyjen kranaattien hylsyistä.

      Musiikki | Maailmaa kiertänyt muusikko Sakari Kukko löysi oman paratiisinsa Kainuun korpimetsistä − ”Koko maailma on läsnä täälläkin”

      Tilaajalle
    • Kalevi Hartin ura ei jäänyt teini-idolin asteelle mutta loppui silti liian varhain.

      Kulttuuri | Muistatko tämän Suomisen Ollin luottokaverin? Hänestä kasvoi kotimaisen elokuvamusiikin legenda, kunnes elämä päättyi onnettomasti jo 37-vuotiaana

    • Heinäkuun harvinainen tallenne on julkaistu osana Arkistojen aarteita Vol. 2 – Äänitteitä vuosilta 1947–1964 kokoelmaa.

      Musiikki | Olavi Virralta julkaistiin harvinaisia äänitteitä – tämän yllättävän sattuman ansiosta laulut löydettiin

    • Lauri Tilkanen näyttelee Olavi Virtaa laulajatähdestä kertovassa elokuvassa.

      Arvio: Elokuva laulajalegendasta jättää lohduttomaksi

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten