

Pirjon Pakarin myymäläkahvilassa Seinäjoella vallitsee kodikas tunnelma. Tuoreen leivän tuoksu saa tarkastelemaan myytävänä olevia tuotteita.
Vuonna 1985 perustettu leipomoyritys tunnetaan käsin tehdystä uunituoreesta leivästä ja leivonnaisista. Yrityksellä on seitsemän leipomoa eri puolella Suomea, ja se työllistää 200 henkeä.
Leipurit ovat aloittaneet työnsä jo puoliltaöin. Aamukuudesta lähtien 70 leipäautoa ovat kuljettaneet tuoretta leipää satoihin leipähyllyihin eri puolella Suomea.
Pirjon Pakarin perustajan ja toimitusjohtajan Hannu Malmivaaran mukaan leipomoalalla eletään murrosvaihetta. Ruokaleivän kysyntä laskee, kun taas erilaisten välipalojen ja valmisleipien myynti kasvaa.
”Ruokaleivän menekki on vähentynyt, vaikka lautasmallin mukaan pitäisi suosia täysjyväleipää. Etenkään nuorempi polvi ei syö leipää entiseen tapaan, joten meidän tulisi panostaa nuoriin asiakkaisiin”, Malmivaara sanoo.

Hannu Malmivaaran tie leipomoyrittäjäksi on ollut vaiheikas. Hän varttui isänsä 350-vuotiaalla sukutilalla Honkajoella Pohjois-Satakunnassa.
Jo kymmenvuotiaana hän ryhtyi maatilan töihin. 15-vuotiaana hän osti naapuritilalta viiriäisiä ja alkoi myydä niiden munia.
”Viiriäisenmunista puolet meni Helsingin Stockmannille ja puolet muualle Suomeen. Sain siitä myyjän palkan verran rahaa.”
70-luvun lopulla Malmivaaran isä alkoi pitää maatalouskauppaa eikä ehtinyt enää viljellä sokerijuurikasta. Malmivaara osti isältään viisi hehtaaria sokerijuurikasta, tuotantolaitteet ja traktorin.
”Tein Lännen Tehtaille sopimuksen, jonka myötä minusta tuli 16-vuotiaana Suomen nuorin sokerijuurikkaan sopimusviljelijä. Olin varakas nuorimies, tililläni oli 100 000 markkaa”, Malmivaara naurahtaa.
”Kun Honkajoella tuli leipomo myyntiin, päätimme ostaa sen.”
Lukion jälkeen hän opiskeli maatalouskoulussa ja hän tapasi tulevan vaimonsa Pirjon.
”Pirjo oli kotitalousopistossa, ja häntä kiinnosti leipomoala. Kun Honkajoella tuli leipomo myyntiin, päätimme ostaa sen.”
”Tarkoituksena oli, että Pirjo pitää leipomoa ja minä jatkan maatalousalalla. Sukupolvenvaihdos kotitilalla ei ollut kuitenkaan mahdollinen, koska isä oli vasta 40-vuotias.”
Malmivaara jätti maatalouden ja ryhtyi vaimonsa kanssa pitämään Honkajoella leipomoa ja kyläkauppaa. Pieni leipomotila oli kaupan takahuoneessa ja työllisti yhden leipurin.
Malmivaara ei tiennyt kaupan pidosta ja leipomoalasta mitään.
”Olin siihen mennessä ajanut traktoria ja tehnyt viiriäiskauppaa. Yhtäkkiä minun piti pyörittää leipomoa, siivuttaa lauantaimakkaraa ja leikata vannesahalla kyljyksiä.”
Leipomo saavutti Honkajoella 50 prosentin markkinaosuuden, mutta yrittäjäpari suuntasi katseensa kauemmaksi.
”Ostin Hiacen ja rupesin ajamaan leipää Kankaanpään kauppoihin. Siihen aikaan leipomoita oli joka kylässä, joten laajentuminen oli hidasta. Oli turhauttavaa, kun aina piti odottaa ja säästää seuraavaa hankintaa varten.”
Malmivaaran mukaan hänen kokemattomuutensa oli hyödyksi. Hän pyrki aktiivisesti löytämään uudenlaisia ratkaisuja eikä halunnut noudattaa vakiintuneita toimintatapoja.
”Ihmettelin, miksi raskasta taikinaa ei saa kipattua pöydälle. Leikkautin traktorin takakuormaajan paikallisella kyläsepällä ja laitatin siihen taikinapadan kokoiset kiinnikeosat. Tällä keksinnöllä taikinaa sai liikuteltua kätevästi”, Malmivaara kertoo.
Myöhemmin Malmivaara tuskastui siihen, että leipomopöytä oli täynnä leipiä ja niitä piti siirrellä jatkuvasti. Ongelma ratkesi, kun hän teki rehunkuljettimesta leipäkuljettiminen.
”Lopulta meillä oli maailman ainoa kone, jolla pystyi tekemään limppua, reikäleipää ja sämpylöitä, eikä sen rakentaminen tullut kalliiksi.”
80-luvun lopussa rahoitusmarkkinat vapautuivat ja pankkilainaa sai helpommin. Yrittäjäpari otti valuuttalainaa ja rakennutti uuden liikekeskuksen Honkajoen keskustaan.
90-luvun alun lama nosti korkokuluja niin, että ne ylittivät seitsemän työntekijän palkkamenot. Pirjon Pakari oli lähellä konkurssia.
”Suomen liittyminen EU:hun pelasti meidät konkurssilta. Sen myötä korot ja hinnat laskivat. Leivoimme viiden markan jauhosta, ja yhdessä yössä kilohinta oli alle kahden markan”, Malmivaara kertoo.
Vuonna 2004 Malmivaarat ostivat tontin Seinäjoelta ja rakensivat käteisvaroin pienen ja vaatimattoman peltihallin leipomoa varten. Myöhemmin rakennusta on laajennettu useaan otteeseen, ja leipomon ohessa toimii leipomomyymälä ja kahvila.
Yrittämisen sivussa Hannu Malmivaara on kokenut avioeron, jonka myötä yritykset menivät jakoon.
Hänen viidestä lapsestaan kolme on mukana Pirjon Pakarin toiminnassa. Parhaillaan yrityksessä on käynnissä sukupolvenvaihdos, joka on vaikea toteuttaa perintöverojen vuoksi ja joka vaatii erikoisjärjestelyjä.
”Halusimme olla lähileipomo ja nähdä, mitä paikalliset ostavat.”
Pirjon Pakarilla on leipomoja seitsemällä paikkakunnalla. Viimeksi yritys osti Kauhajoelta Koiviston Korpputehtaan, joka muutettiin täysin gluteenittomaksi leipomoksi.
Yritys tekee jatkuvaa tuotekehittelyä gluteenittomissa tuotteissa. Sen myydyimpiin tuotteisiin kuuluvat gluteeniton kauraleipä ja ruisleivän makuinen tattarileipä.
”Kauraleivät ovat olleet suosittuja pitkään ja ohraleipä on jäänyt niiden varjoon, vaikka se on yhtä terveellinen kuin kauraleipä”, Malmivaara puntaroi.
Pirjon Pakarin strategia on osoittautunut toimivaksi. Valtakunnallisen leipomon sijasta yritys on perustanut pienempiä leipomoja eri puolelle maata.
”Emme keskittäneet yhteen jättileipomoon ja alkaneet kuljettaa leipää rekka-autoilla ympäri Suomea. Halusimme olla alueellinen toimija ja lähileipomo. Näin näemme, miten markkinat kehittyvät ja mitä paikalliset ostavat.”
Malmivaara kokeilee jatkuvasti ideoitaan. Menestysresepti on kuitenkin yksinkertainen.
”Olen helposti lähestyttävä ja luotettava. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Ehkä siksi moni on halunnut tehdä yhteistyötä kanssani.”

Malmivaara toteaa, että yli neljä vuosikymmentä leipomoyrittäjänä on kulunut nopeasti. Hän jatkaa uusien ideoiden kehittämistä muttei enää ryhdy suoraa päätä suurisuuntaisiin hankkeisiin.
”Kun katson taaksepäin, niin sattuma on vienyt ja kaikki on ollut pienestä kiinni. Jos entinen vaimoni olisi harrastanut huonekalujen tekemistä, ehkä olisin päätynyt huonekalualalle”, yrittäjä aprikoi.
Malmivaara ei ole ollut päivääkään vieraalla töissä. Yrittäminen on hänelle elämäntapa. Hän aikoo jatkaa leipomon parissa, kunnes jälkipolvi ottaa vastuun yrityksestä.
”Olen ennustanut maailmaa peruutuspelistä, joten en osaa sanoa, mitä teemme tulevaisuudessa. Joka tapauksessa seuraavan polven on keksittävä jotain uutta.”
”Ehkä viemme ihmisille tuoretta leipää drooneilla”, leipomokeisari innostuu.
Kauhajoella vuonna 1962 syntynyt yrittäjä. Kasvoi Honkajoella.
Vuonna 1985 aloittaneen Pirjon Pakari -lähileipomoketjun perustaja ja toimitusjohtaja.
Yrityksellä on leipomoja Seinäjoella, Ylivieskassa, Kauhajoella, Ylöjärvellä, Raisiossa, Honkajoella ja Nurmijärvellä.
Perheeseen kuuluu viisi lasta ja kolme lastenlasta.
Harrastaa hiihtoa ja jääkiekkoa.