• AL: Hämeenkyröläinen Kati tyrmistyi tämän vuoden kiinteistöverosta – sama yllätys voi muhia muillakin

    Hämeenkyröläiset ovat saaneet yllättäviä kiinteistöveropäätöksiä, joiden taustalla on kunnan ostama kiinteistöverokartoitus.
    Hämeenkyrön ostama kiinteistöverokartoitus on aiheuttanut virheitä. Kuvituskuva.
    Hämeenkyrön ostama kiinteistöverokartoitus on aiheuttanut virheitä. Kuvituskuva. Kuva: Stiina Hovi
    Koti|Kodin talous
    15.3.202610:30
    Piia Lehojärvi

    Hämeenkyröläinen Kati Hämäläinen-Myllymäki sai kiinteistöverotuspäätöksen, jossa hänen talonsa oli kasvanut 154 neliömetrillä. Asiasta kirjoittaa Aamulehti.

    Hämeenkyrössä on lehden mukaan tehty kartoitusta kiinteistöverotusta varten suurimmalle osalle kiinteistöistä.

    Perheen kaksikerroksisen kodin rakentamaton yläkerta oli tulkittu uudessa kiinteistöveropäätöksessä rakennetuksi tilaksi. Lisäksi tontilla on ”puoliksi kumoon kellahtaneita” varastorakennuksia, joita ei aiemmin ollut verotettu, mutta nyt verotettiin.

    Hämeenkyrön ostama kiinteistöverokartoitus on aiheuttanut virheitä, ja joidenkin asukkaiden päätöksissä on jopa rakennuksia, joita ei ole olemassa, lehti kirjoittaa. Kunta on ostanut kartoituksen FCG Finnish Consulting Group oy:ltä. Kiinteistöverokartoitus alkoi Hämeenkyrössä vuonna 2022.

    Kunta kehottaa olemaan yhteydessä Hämeenkyrön kunnan toimistopäällikkö Sari Hietala-Karlssoniin, jos kiinteistöverotuksessa on virheitä. Tarvittaessa kunnasta jalkaudutaan kiinteistölle tekemään uusintamittauksia.

    Aamulehti: Asukasta ei naurattanut, kun päätös kiinteistöverosta tuli – Talo oli ”laajentunut” yli 150 neliömetriä

    Lisää aiheesta
    • Vanhasta tilakeskuksesta voi tulla paljon kiinteistöveroa maksettavaksi, vaikka rakennukset olisivat purkukuntoisia.

      Koti | Asunnon kiinteistöveron voi välttää kokonaan yhdellä tavalla

      Tilaajalle
    • Kiinteistöveroa kertyy kunnille 2,4 miljardia euroa vuodessa. Kuvituskuva Oulun asuntomessuilta vuodelta 2025.

      Koti | Verouudistus voi keventää asumisen hintaa maaseudulla – malttavatko kunnat tappaa lypsävää lehmää?

    Artikkelin aiheet
    kiinteistövero
    Hämeenkyrö
    FCG Finnish Consulting Group
    kuntatalous
    verotusvirhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja