• S-ryhmä ja Suomen kokkimaajoukkue yhteistyöhön: Tarkoituksena nostaa kotimaiset raaka-aineet ja osaaminen esille

    Yhteistyön tavoitteena on nostaa suomalaisen ravintolakulttuurin ja keittiöosaamisen arvostusta.
    Suomen kokkimaajoukkue voitti kultaa vuoden 2024 kokkiolympialaisissa.
    Suomen kokkimaajoukkue voitti kultaa vuoden 2024 kokkiolympialaisissa. Kuva: Kokkimaajoukkue
    Koti|Ravintolat
    22.5.202622:00
    Janiko Kemppi

    S-ryhmä tiedottaa aloittavansa yhteistyön Suomen kokkimaajoukkueen kanssa.

    S-ryhmän vastaava matkailu- ja ravitsemiskaupan johtaja Visa Jaatinen kertoo, että ravintola-alaa on kohdannut viime vuosina poikkeuksellisen paljon haasteita. Katse on kuitenkin tulevaisuudessa.

    ”Suomessa on rikas ravintolatarjonta, maailmanluokan osaamista ja kiinnostava ruokakulttuuri, jota haluamme viedä eteenpäin. Yhteistyö tähtää siihen, että kotimaiset raaka-aineet ja huippuosaaminen näkyvät ja kuuluvat aiempaa vahvemmin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin”, Jaatinen sanoo.

    Ensimmäisenä vuonna tarkoituksena on vahvistaa suomalaisen ruoka- ja ravintola-alan roolia matkailussa sekä kansallisena ylpeydenaiheena.

    Kokkimaajoukkue harjoittelee aktiivisesti Helsingissä.
    Kokkimaajoukkue harjoittelee aktiivisesti Helsingissä. Kuva: Janiko Kemppi

    Suomen kokkimaajoukkue on suunnitellut menun, joka tulee tarjolle kymmeniin S-ryhmän ravintoloihin syksyn aikana. Menussa esiintyy parhaita paloja pääkaupungista, järvisuomesta, rannikkoseudulta sekä Lapista.

    ”On kutkuttavaa päästä luomaan menu, joka tuo lautaselle suomalaisuuden sielun”, Suomen Kokkimaajoukkueen johtaja Katja Tuomainen kommentoi.

    Tuomainen näkee alkaneen yhteistyön merkittävänä askeleena koko alan kannalta.

    ”Meillä on nyt aito mahdollisuus viedä suomalaista keittiöosaamista entistä laajemmalle yleisölle ja olla mukana kehittämässä alan tulevaisuutta yhdessä suuren ja vaikuttavan toimijan kanssa”, Tuomainen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kokkimaajoukkuetta edustavat Saksassa muiden mukana varakapteeni Jarkko Pulkkinen ja joukkueen kuopus Joona Lehto.

      Kokkimaajoukkue: "Vegaanivaihtoehtoja joutuu miettimään yllättävänkin paljon, joitain kokkeja se harmittaa"

    • Ulla Liukkonen palkittiin Lahdessa elämäntyöpalkinnolla lauantaina.

      Ruoka | Lappeenrantalaiselle Ullalle ansaittu elämäntyöpalkinto upeasta urasta keittiössä: ”Minulle raha ei merkitse kaikkea”

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    Suomen kokkimaajoukkue
    yhteistyö
    ravintola-ala
    kotimaiset raaka-aineet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle