Kullan kimallusta

Kun voittaa olympialaisissa, on loppuikänsä olympiavoittaja. Se on titteli, jota ei menetä; se kannattelee mainetta vielä jälkipolville.

Maastohiihdon ystävää harmittaa edelleen Kerttu Niskasen 0,4 sekunnin tappio Norjan Therese Johaugille Pekingin olympiakisojen kympillä helmikuussa 2022.

Kyseessä oli perinteinen hiihtotapa ja väliaikalähtö, monen mielestä se paras ja aidoin hiihtokilpailu, suomalaisten ja varsinkin Niskasen sisarusten leipälaji.

Kun Kerttu Niskanen sauvoi viimeistä pitkää ylämäkeä ja huoltaja juoksi hänen vierellään ja karjui, että tätä varten sinä olet tehnyt töitä, nyt pitää jaksaa, taistele taistele, draaman kaari olisi vaatinut 33-vuotiaan vieremäläisen voittavan olympiakultaa.

Valitettavasti elämä ei ole urheiluelokuvaa. Johaug voitti ja sai täydennystä mitalikaappiinsa. Niskanen jäi toiseksi ja kyynelehti.

Kukaan muu ei tiedä, minkä verran kyynelissä oli riemua uran ensimmäisestä henkilökohtaisesta arvokisamitalista, minkä verran haikeutta täpärästi hukatusta tilaisuudesta.

Krista Pärmäkoski sai samasta kisasta pronssimitalin. Se tuppaa unohtumaan voittokamppailun dramatiikan alle, vaikka hän voitti pronssin vielä niukemmalla erolla kuin Niskanen hävisi kullan.

Viiden kilometrin hiihdossa on ollut useita suomalaisia olympiavoittajia. Kuvassa Helena Takalo Innsbruckissa 1976. Kuva: Lahden museot / Hiihtomuseo

Jos elämä muutoin on muistojen filminauhaa, olympiamuistoissa kyse on äänekkäästä ääniraidasta, kiitos Yleisradion urheilulähetysten.

”AIJAIJAI!” vaikeroi selostaja Pentti Salmi Lake Placidissa 1980 Ruotsin Thomas Wassbergin ylittäessä maaliviivan ja kukistaessa Juha Miedon sadasosasekunnilla.

”Katsokaa! Hän antoi kaikkensa!” Salmi huudahti Sarajevossa 1984 Marja-Liisa Hämäläisen lyyhistyessä lumeen 10 kilometrin kisan jälkeen. Siitä alkoi simpeleläisen kolmen kullan putki, joka korvasi uran aiemmat pettymykset.

”Bolšunov on lyöty!” julisti selostaja Jarmo Lehtinen Pyeongchangissa 2018 viidenkympin viimeisellä kilometrillä, kun venäläishiihtäjä nosti selän pystyyn voittokamppailussa Iivo Niskasen kanssa.

Marja-Liisa Hämäläinen voitti Sarajevossa 1984 kolme kultaa ja viestipronssin. Seuraavana kesänä hänen sukunimensä vaihtui Kirvesniemeksi. Kuva: Martti Peltonen/Lehtikuva

Marja-Liisa Hämäläisen lämmittelytakki Sarajevon olympialaisista 1984.  Kuva: Urheilumuseo / Esinekokoelma

Maastohiihtohistoriamme kuuluisin tv-huudahdus ”havuja, perkele” ei ole olympia- vaan MM-ladulta, Oberstdorfista 1987.

Kyse oli oikeastaan kahdesta eri tilanteesta. Havuja Marjo Matikainen pyysi puhdistaakseen suksenpohjansa. Suomen huoltomiehet heittäytyivät ja laittoivat hänen eteensä kuusenoksan.

Sydämen pohjasta karjaistu ”perkele!” tuli muutama sekunti myöhemmin, kun myös kilpailun järjestäjät viskasivat ladulle havuja – alkavaan alamäkeen, johon suomalainen lykki vauhtia voimiensa takaa. Jarrusta huolimatta 22-vuotias Matikainen voitti viiden kilometrin kisan.

Vuotta myöhemmin Kanadan Calgaryssä Matikaisesta tuli olympiavoittaja, ja sitä seuraavana vuonna hän lopetti kilpaurheilun. Sittemmin diplomi-insinööri siirtyi monen muun urheilusankarimme tavoin politiikkaan.

Niin, politiikka. Sitä ei voi olympialaisista kirjoittaessa unohtaa.

Heti Sotšin kotikisojensa jälkeen helmikuussa 2014 Venäjä miehitti Krimin. Heti Pekingin talviolympialaisten jälkeen se hyökkäsi Ukrainaan täydellä voimalla Valko-Venäjän rajalta ja yritti miehittää Kiovan.

Suomalaisen penkkiurheilijan sappi kiehahti, kun Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) päätti viime syksynä päästää tuleviin Milano-Cortinan talvikisoihin venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat.

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) yritti estää venäläisten ja valkovenäläisten hiihtolajien urheilijoiden pääsyn maailmancupin kisoihin ja sitä kautta talviolympialaisiin. Venäjä valitti Urheilun kansanväliseen välimiesoikeuteen (CAS) ja voitti. Joulukuussa CAS kumosi FIS:n päätöksen.

Venäläiset eivät saa olla armeijan palveluksessa tai tukea ”avoimesti” Venäjän sotatoimia, joten Pekingin kolmen kullan Bolšunovia ei Italiassa nähdä.

Heidän maakoodinsa on AIN, ranskaksi Athlete Individuel Neutre, neutraali yksilöurheilija. Joukkuelajeihin Venäjä ei saa osallistua.

Tunnuksettomuus oli testissä tammikuun alussa, kun venäläiset kannattajat liehuttivat Venäjän lippuja Tour de Skin loppunousun maalissa. Parhaat ”neutraalit” eivät aivan yltäneet viimeisen osakilpailun palkintopallille. Se olisi ollut äärimmäisen kiusallista.

Kahden viikon päästä alkaviin olympiakisoihin on osallistumassa hailakanvärisiä haamuja, joita muut yrittävät olla katsomatta ja kommentoimatta.

Viisikymmentä vuotta sitten suomalaiset hurrasivat Innsbruckin kultamitalisteille: hiihtokuningatar Helena Takalolle ja miesten 4 x 10 kilometrin viestijoukkueelle (Matti Pitkänen, Juha Mieto, Pertti Teurajärvi, Arto Koivisto).

Alakouluissa saatettiin avata televisio ja katsoa talviolympialaisten tärkeää kilpailua suorana lähetyksenä. ”Pasila, Porilaisten marssi!”

Hilkka Kuntola, Juha Mieto ja Helena Takalo Innsbruckissa 1976. Hilkka Kuntola (Riihivuori) tarjosi hiihtoyleisölle unohtumattomia hetkiä 1970–80-luvuilla, mutta olympiakultaa hänelle ei suotu. Kuva: Lehtikuva

Innsbruckin 1976 miesten viestin moni muistaa yhä. Vas. toisen osuuden hiihtänyt Juha Mieto, ankkuri Arto Koivisto, 3. osuuden Pertti Teurajärvi ja aloittaja Matti Pitkänen. Kuva: Museovirasto / JOKA Journalistinen kuva-arkisto / Jukka Kuusiston kokoelma

Innsbruckin vuoden 1976 kisojen jälkeen on käyty 12 talviolympialaiset vaihtelevalla menestyksellä. Lillehammerissa 1994, Torinossa 2006 ja Vancouverissa 2010 Suomi jäi ilman kultamitalia.

”Mutta missä on Hannu?” kyseli selostaja Hannu-Pekka Hänninen Torinon kisojen yhdistetyn hiihdon aikana.

Hannu Manninen, jolla oli ennen olympialaisia maailmancupissa seitsemän osakilpailuvoiton putki, jäi ilman mitalia. Se oli pettymys suomalaisille mutta ennen muuta Manniselle itselleen.

Ylen haastattelussa liikennelentäjä on kertonut vääränlaisesta valmistautumisestaan arvokisoihin. Harjoittelua oli liikaa, lepoa liian vähän. Vuonna 2007 Manninen sai apua urheilupsykologilta ja voitti yhdistetyn sprintin maailmanmestaruuden, pitkän urheilu-uransa ainoan henkilökohtaisen aikuisten arvokisamitalin.

Ounasvaaran Hiihtoseuran mies on myös olympiavoittaja. Kultaa tuli 2002 Salt Lake Cityn yhdistetyn joukkuekilpailusta.

Yle Urheilun toimitus tekemässä lähetystä Torinon 2006 talviolympialaisista. Arvokisojen tv-lähetykset vetävät edelleen suomalaiset ruudun ääreen. Kuva: Jaana Kankaanpää

Pekingin olympiakisoja 2022 varjosti huonontunut koronapandemiatilanne. Kiekkoleijonien ykkösmaalivahtina Kiinaan lähtenyt Jussi Olkinuora joutui kolmen päivän karanteeniin juuri ennen avausottelua.

Harri Säteri torjui niin hyvin, että lopulta Olkinuora pelasi Pekingissä vain yhden ottelun. Kolmosmaalivahti Frans Tuohimaa ei edes käynyt jäällä. Silti myös hänen tittelinsä on olympiavoittaja, täältä ikuisuuteen.

Talviolympialaisten historian aikana Suomi on saavuttanut kaikkiaan 175 mitalia, joista 45 on kultaisia. Ylivoimaisesti eniten olympiakultia, 22, Suomelle on kertynyt maastohiihdosta. Mäkihypystä kultamitaleita on 10 ja pikaluistelusta 7.

Eniten talvikisojen olympiakultia, yhteensä viisi, voittanut suomalainen oli pikaluistelija Clas Thunberg Chamonix’ssa 1924 ja St. Moritzissa 1928.

Kolme olympiakultaa ovat saaneet hiihtäjät Veikko Hakulinen, Eero Mäntyranta, Marja-Liisa Hämäläinen ja Iivo Niskanen sekä yhdistetyn hiihtäjä Samppa Lajunen.

Sitten meillä on yksi nelinkertainen olympiavoittaja, mäkihyppääjä Matti Nykänen (1961–2019), Suomen urheiluhistorian surullisen hahmon ritari.

Toinen talviurheilumme traagisimmista mestareista, Mika Myllylä (1969–2011), voitti olympiakultaa Naganon 1998 perinteisen hiihtotavan 30 kilometrin matkalla.

Rauha heidänkin muistolleen.

Matti Nykänen ja Marjo Matikainen Calgaryssä 1988. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

Yksi Matti Nykäsen kolmesta kultamitalista Calgaryn olympialaisista 1988. Kuva: Urheilumuseo / Esinekokoelma

Ainoa suomalainen rinnelajien olympiavoittaja on ollut kumparelaskija Janne Lahtela Salt Lake Cityssä 2002.

Ampumahiihdon suursuosio Keski-Euroopassa on helppo ymmärtää. Eihän mikään ole niin jännittävä kuin ampumahiihtoviesti, jossa sattuu ja tapahtuu.

Ampumahiihdosta Suomella ei ole yhtään olympiakultaa. Jurvan suuri poika Heikki Ikola saavutti kolme olympiahopeaa.

Kansainvälisen urheilupolitiikan lisäksi helmikuisia Milano-Cortinan kisoja varjostavat 2000-luvun talviolympialaisissa yleistyneet ympäristöongelmat.

Tekolunta varten tarvitaan miljoona kuutiometriä vettä. Eniten tekolunta kaivataan Livignossa, jossa järjestetään lumilautailun ja freestylehiihdon kilpailut.

Syöksylaskurinteeseen tarvitaan metrin lumikerros. Se ei sada taivaalta, vaikka kisapaikalla on helmikuussa myös luonnonlunta. Uudet, energiatehokkaiksi mainostetut lumitykit ovat reistailleet.

Jääkiekon pääareena on liian lyhyt, ja jään laadussa on ollut toivomisen varaa.

Yksityiskohta Suomen olympiajoukkueen kisatakista Pekingissä 2022. Kuva: Jaana Kankaanpää

Politiikan ja kisapaikkaongelmien ohella kolmas pian alkavien olympialaisten katselunautintoa latistava asia on vilppi.

Mäkihyppääjien viime vuosien haalarifarssille voisi vielä naurahtaa, mutta suurena peikkona kisoista toiseen kulkee iso D. Kukaan ei ole enää dopingin suhteen sinisilmäinen. Epäily herää kun tulee vähänkin aihetta.

Pitkän linjan penkkiurheilija voi vain toivoa, että ainakaan kukaan suomalainen ei jää kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Lahti 2001, never forget.

Annetaan lopuksi puheenvuoro voittojen ja tappioiden kokemusasiantuntijalle. 76-vuotias Juha Mieto vastaa puhelimeen metsätöistä.

Kumpi on ollut elämässäsi isompi ja merkityksellisempi asia: se, että olet olympiavoittaja vai se, kun hävisit voiton sadasosasekunnilla?

”Kyllä olympiavoittaja on aina olympiavoittaja”, Kurikan jätti aloittaa.

”Nykysysteemillä olsin myös henkilökohtaanen olympiavoittaja, koska kulta olis jaettu. Sarasosasekunnit tuli käyttöhön 1972, ja noli viimeestä kertaa käytös silloon 1980.”

”Siitä molen ollu kiitollinen, etten silloon ruvennu mitään selittelemähän vaan osasin ottaa tappion niinkun piti. Se kantaa tänä päivänäkin.”