• Video: Uusi silta vihittiin Oulussa, ja siitä syntyi hirveä huuto

    Harvoin silta on otettu käyttöön sellaisen huudon kera kuin Oulun Asuntomessuille vievä Hartaansilta torstaina.
    Uusi Hartaansilta on kuin taideteos.
    Uusi Hartaansilta on kuin taideteos. Kuva: Timo Heikkala
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    18.7.202520:00
    Jarmo Hankivaara

    Oulu sai uuden sillan torstaina, kun Hartaansilta vihittiin käyttöön. Sen kautta käy kulku myös Oulun Asuntomessuille. Varsinaiseen jalankulku- ja pyöräilykäyttöön silta otetaan vasta messujen jälkeen.

    Sillan nauhan leikkasi poikki kaupunginjohtaja Ari Alatossava, mutta sitä edelsi väkevä huuto. Ensin estradille pääsi Mieskuoro Huutajat.

    Videolta voit kuunnella, mitä huudettavaa miehillä oli tarjota.

    0:00
    0:00

    Avajaispuheessaan kaupunginjohtaja Alatossava totesi, että Oululla on ilo isännöidä Asuntomessuja kolmannen kerran – edelliset messut järjestettiin 1976 Niittyarossa ja 2005 Toppilansaaressa.

    Tämänkertaisia Asuntomessuja Oulun kaupunki päätti hakea vuonna 2018.

    ”Tavoitteeksi silloin asetettiin tähän ainutkertaiseen suistomaisemaan muodostuva korkeatasoinen asuinympäristö. No, me kaikki tiedämme, että vaikka siitä ei ole aikaa kuin seitsemän vuotta, aika paljon on tapahtunut tässä välissä”, Alatossava sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Roosa ja Karri Pesälä ovat joutuivat laskettamaan omakotitalonsa hiilijalanjäljen jo nyt osana rakennuslupaa.

      Rakentaminen ja remontointi | Talojen hiilijalanjälki vie rakentajien mukaan harhaan – asuntomessuilla vaadittiin selvitys, joka tulee vähitellen muillekin pakolliseksi

      Tilaajalle
    • Miika ja Irina Luukkonen sekä Helka ja Mika Ervasti ovat rakentaneet kaksi samankaltaista CLT-taloa eli Hietasaaren Veiston.

      Rakentaminen | Kaksi pariskuntaa rakensi lähes identtiset messutalot kuhmolaisesta puusta – yhteinen projekti vaatii luottamusta

      Tilaajalle
    • Oulun asuntomessujen kohde ”Kömmeli” on parhaillaan rakenteilla.

      Rakentaminen ja remontointi | Suomen Asuntomessujen kysely: Yli 70 prosenttia vastaajista asuisi mieluiten pientalossa

    Artikkelin aiheet
    hartaansilta
    Oulun Asuntomessut 2024
    Oulu
    avajaiset
    Mieskuoro Huutajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle