• Mervi Patrosen ”Keinukaverit” ovat uniikkeja pienoispatsaita, joihin on muovattu lapsuuden kultaisia muistoja. Käsityöläinen toivoo tuovansa tuotteillaan pienen hetken iloa ja huumoria jokaiseen päivään.
    Mervi Patrosen ”Keinukaverit” ovat uniikkeja pienoispatsaita, joihin on muovattu lapsuuden kultaisia muistoja. Käsityöläinen toivoo tuovansa tuotteillaan pienen hetken iloa ja huumoria jokaiseen päivään. Kuva: Jarno Artika

    Kaiken takana iloinen lehmä

    Mervi Patrosen luovuudesta syntyy sadun maailmaa. Pienen putiikin uniikit keramiikkatyöt on silattu lempeällä huumorilla, sydämellisellä lämmöllä ja kultaisilla muistoilla.
    Tilaajalle
    Koti|Sisustus
    27.4.202522:00
    Sirpa Sutinen
    Joensuu

    Lehmien kirmatessa kesälaitumelle tarttuu ilo herkästi myös niiden riemua katsoviin ihmisiin. Näin kävi myös joensuulaiselle kädentaitajalle Mervi Patroselle, jonka luova ura loikkasi alkuun hänen muovattuaan iloisen lehmän kesälaitumella keramiikkatauluksi.

    ”Onnellinen lehmä oli ensimmäisiä töitäni, niihin ihastuttiin ja niitä tein.”

    Nyt onnellinen lehmä loikkii monessa tuvassa seinäkellon koristeena, myös Patrosen oman keittiön seinällä.

    Pian Patrosen lehmät muovautuivat pienoispatsaiksi. Taitokorttelissa Joensuussa Aiku Ihana -putiikin hyllyillä istua kököttää keraamisia sarvipäitä suolasirottimina tai keinuu huolettomina kiikussa etusorkat kiikunnaruissa kiinni ja takasorkat ilmassa roikkuen. Uniikeilla patsailla on tarinansa ja nimensä. "Keinukavereissa" savesta syntyneet eläimet kiikkuvat inhimillisissä asennoissa. Lämminhenkinen huumori yhtyy sadun tuulahduksen.

    ”Lehmässä on jotain liikuttavan suloista ja lempeää.”

    Mervi Patronen

    ”Minä teen vanhan ajan lehmiä, joilla on sarvet, ja sonnilla rengas nenässä”, selittää Patronen nauraen.

    Ennen keinuvia lehmiä syntyi romanttisia nautapariskuntia. Kaksikko sai leikkisän nimen "Muubalainen serenadi", koska tekijä kuuli mielessään paria suunnitellessaan ja savesta muotoillessaan, kuinka Serenadi-sonni lauloi kaihoisasti lehmälleen Kesäheinälle.

     ”Iloinen lehmä kesälaitumella” oli ensimmäisiä Mervi Patrosen keraamisia töitä. Siitä alkoi Aiku Ihana -yrityksen tarina, joka on jatkunut jo 18 vuotta.
    ”Iloinen lehmä kesälaitumella” oli ensimmäisiä Mervi Patrosen keraamisia töitä. Siitä alkoi Aiku Ihana -yrityksen tarina, joka on jatkunut jo 18 vuotta. Kuva: Jarno Artika

    Tarinat ovat käsityöläiselle tärkeitä. Niiden kautta löytyy tunne, joka näkyy lopputuloksessa, niin ettei katsoja voi muuta kuin huudahtaa ”Aiku ihana!”.

    Serenadin pariskunta ei aina pääse uuteen kotiin yhtä matkaa.

    ”Ensimmäisestä mustavalkoisesta parista Bertha lähti jo ensimmäisenä päivänä, mutta Bertil sai odotella kotia monta vuotta. Ehti vaihtua 16 morsianta, kunnes se löysi parikseen Saaran”, naurahtaa Mervi Patronen muistolle.

    Keraamiset lehmät ja sonnit nimetään tuotantojärjestyksen mukaan aakkosissa.

    ”Vuodessa saattaa mennä aakkoset ympäri. Nyt mennään lehmillä neljättä kierrosta aakkosia ja sonneilla toista.”

    Mervi Patrosen Aiku ihana -putiikki sijaitsee Joensuun Taitokorttelissa.
    Mervi Patrosen Aiku ihana -putiikki sijaitsee Joensuun Taitokorttelissa. Kuva: Jarno Artika

    Lehmäpatsaat viihtyvät ulkona ja kestävät puutarhakoristeina säätä, kuten suurin osa muustakin Patrosen keramiikasta. Aiku Ihanan lehmäpatsaita on päätynyt muistoksi, kun tilalla on luovuttu karjasta.

    ”Menetys ja ikävä on motivoinut tilamaan oman patsaan navetan kulmalle muistoksi menneestä.”

    Pro Agrian kautta lehmäpatsaita on mennyt tuottajapalkinnoiksi.

    Käsityöläinen selittää tekevänsä savesta mustavalkoisia friisiläisiä lehmiä. Niitä kun on enemmistö Suomen lypsylehmistä.

    ”Joku toivoi Ayshiren, jolla on sarvet kuin kruunu. Sekin onnistuu.”

    Kyyttöjäkin on kädentaitajalta kaivattu. Patronen selittää, että patsas voi saada ainakin tietylle rodulle ominaisen värin.

    Suolasirottimien leppoisat keramiikkalehmät puhaltavat suolan sieraimistaan.
    Suolasirottimien leppoisat keramiikkalehmät puhaltavat suolan sieraimistaan. Kuva: Jarno Artika

    Keraamisia lehmiä alkoi syntyä, kun Patronen osti vanhan maatilan pihapiirin.

    ”Ajattelin, että kyllähän siellä olisi hyvä olla muutama lehmä. Olivathan lehmät sentään lannoittaneet tilan pihapiiriä jo 50 vuotta.”

    Nykyisin inspiraatiota maalaismaisemassa tarjoaa äidin vanha kotipaikka Lieksassa.

    Puodin nurkassa seisovat heinäseipäät tuovat terveiset kesäiseltä heinäpellolta ja herättävät monella sisään pistäytyjällä muistoja.

    Usein lehmäaiheisiin töihin ihastuneen puheesta voi kuulua juuret maaseudulla. Muistot kotitilan, mummolan tai naapurin lehmistä, jotka olivat tunteellisia ja persoonallisia otuksia ja joilla kaikilla oli omanlaisensa luonne.

    Patronen on onnistunut muovaamaan pieniin keramiikkalehmiinsä jotain olennaista lehmän merkityksestä kodin ja turvallisuuden symbolina, kesälaitumien ja lapsuusmuistojen mieleen palauttajana.

    Mervi Patrosen käsissä syntyy myös herkullisen näköisiä koruja.
    Mervi Patrosen käsissä syntyy myös herkullisen näköisiä koruja. Kuva: Jarno Artika

    ”Lehmässä on jotain liikuttavan suloista ja lempeää”, hän pohtii.

    Hyvä mieli ja huumori näkyvät Aiku Ihanan taiten tehdyissä tuotteissa. Patronen vitsailee, ettei kuvantekemisen taito ole itseaiheutettua.

    ”Se on ihan luojanluoma ominaisuus.”

    Luovuus ja taiteellisuus näkyivät hänessä jo lapsena. Hämeessä, Lahden ja Hollolan seudulla vietetyn lapsuuden jälkeen Joensuusta tuli kotikaupunki yliopisto-opintojen myötä.

    Lastentarhanopettajaksi valmistuneella Patrosella luova käsityö muuttui harrastuksesta työksi pikkuhiljaa. Käsityöläis-yrittäjäksi hän ryhtyi vuonna 2007. Aiku Ihana täytti siis vastikään 18 vuotta.

    Oma putiikki Joensuun Taitokorttelissa on toiminut nyt kymmenen vuotta. Sitä ennen Patronen myi tekemiään lahja- ja koriste-esineitä Joensuun torilla.

    ”Alussa minulla oli myös jälleenmyyjiä eri puolilla Suomea.”

    Pienen hyljehahmon ilmeen Patronen viimeistlee siveltimellä.
    Pienen hyljehahmon ilmeen Patronen viimeistlee siveltimellä. Kuva: Jarno Artika

    Nyt toiminta on keskittynyt Joensuuhun. Varsinaista verkkokauppaa ei yrityksellä ole, mutta kotisivujen aiku-ihana.com kautta löytyvät käsityöläisen yhteystiedot.

    Asiakkaina on putiikkiin pistäytyjien lisäksi yrityksiä ja yhdistyksiä. Myös maataloustuottajat ovat löytäneet lahjatavarat ja kortit, joiden aiheet ovat heidän arjestaan.

    Aiku Ihana -yritys on kasvanut pikkuhiljaa ja tunnettuus lisääntynyt. Vuosien mittaan on yksinyrittävän käsityöläisen arki hioutunut kohdalleen.

    ”Alussa lupasin liikaa ja tein töitä öitä myöten”, muistelee Patronen.

    Savisen karjan ja muiden sympaattisten otusten luomiseen on löytynyt rytmi.

    ”Pajalle on varattu talvisin yksi päivä viikossa. Silloin keksityn isompiin töihin, teen lasitukset ja saven polton. Joulun tuotteita teen elokuussa, pääsiäistä helmikuussa.”

    Esikouluikäinen ­Luukas Laukkanen halusi kissakoristeen Aiku Ihana-puodista. ”Kissa on lempieläimeni, vaikka olen kissoille allerginen”, hän perusteli.
    Esikouluikäinen ­Luukas Laukkanen halusi kissakoristeen Aiku Ihana-puodista. ”Kissa on lempieläimeni, vaikka olen kissoille allerginen”, hän perusteli. Kuva: Jarno Artika

    Kesällä ei pajalle jouda, silloin on putiikki pidettävä auki joka päivä. Asiakkaat ymmärtävät uniikkien, ainutlaatuisten teosten taustan. Kaikkea ei aina ole valmiina hyllyssä, eikä käsin tehden synny kahta aivan samanlaista.

    ”Tilaamalla ajoissa saa juuri haluamansa vakka toiselle puolelle Suomea”, muistuttaa Patronen.

    Putiikissa pistäytyjät voivat myös seurata kädentaitajan työskentelyä. Myymälässä pienen pöydän ääressä koriste-esineet ja pienet patsaat saavat värinsä. Lehmien rinnalle savesta muotoutuu veikeitä possuja, hauskoja kanoja, metsän eläimiä ja ihmisiäkin.

    ”Koirat ovat luppakorvia tai pystykorvia. Asiakkaan toiveista koira voi saada oman värin ja tuntomerkit, värilaikun tai pilkun kohdalleen.”

    Käyttö- ja koriste-esineiden rinnalla on putiikissa runsas valikoima korvakoruja, riipuksia, kirjanmerkkejä ja muita pieniä ihanuuksia. Turvallista käyttökeramiikkaa edustavat esimerkiksi kauhanaluset, patavahdit ja suolasirottimet.

    ”Kaikissa tuotteissani on myrkyttömät lasitteet.”

    Lisää aiheesta
    • Perunalintu-savipaja on niin pieni, että sinne mahtuu vain kolme keramiikkakurssilaista kerrallaan. Yrittäjä Nenna-Lotta Helenius nauttii työstään.

      Käsityöt | Keramiikkapajalla muovautuu savipeikkoja ja tarvittaessa vaikka hautauurna

    • Päivi Latvala elättää itsensä siirtämällä tauluihin rakkautensa maaseutuun ja lehmiin. Latvalan tauluilla ei yleensä ole nimiä, poikkeuksena kuitenkin kuvan taulu, joka kantaa nimeä Muusa.

      Kulttuuri | Miksi lehmien muotokuvat kiehtovat? "Vastaus on helppo”, taidemaalari kertoo

      Tilaajalle
    • Vanhoja astioita näkee useissa kahviloissa ja ravintoloissa.

      Ruoka | Perintöposliinien ja kirppiskuppien lyijypitoisuudet voivat olla nykytiedon valossa hurjat

    • Vaaleanpunainen kuva, Pink View 2020.

      Kuvataide | Kuvataiteilija Kukka-Maria Rosenlundin näyttelyssä puutarha-aihe on keskeinen: ”Saven muovaaminen kytkeytyy omaan kasvuympäristööni, sillä olen keraamikkoäidin tytär”

    Artikkelin aiheet
    keramiikka
    Mervi Patronen
    Aiku Ihana
    Joensuu
    lehmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta