Kaatosateet piinaavat eivätkä haavat parane – onko mätäkuu nimensä veroinen?

Naistenviikolla 18.–24. heinäkuuta nimipäiväsankarit ovat naisia. Eniten kansanperinteen sääuskomuksia on kerätty Matleenan päivästä 22. heinäkuuta.

”Kun matleenanpäivänä sataa, sataa pertunpäivään asti”, arveltiin Jämsässä.

Sama pielavetisten tapaan: ”Jos kusʹmatelina sataa, sataa joka päivä pärttyliin asti, mutta jos silloin on poutaa, riittää poutia pärttyliin asti.”

Naistenviikko merkitsee nimipäiväkahveja 600 000 suomalaisnaiselle ja heidän läheisilleen. Kuva: Jaana Kankaanpää

Mouhijärveltä on tallennettu Kristiinaan (24.7.) liittyvä muistisääntö:

”Jos ei kristiinanpäivänä ole pavussa kukkaa, niin saa päästää siat papumaahan.” Eli sen vuoden palkokasvisato on todettu menetetyksi.

Nykysuomalaiset ovat tietävinään, että ”naistenviikolla sataa aina”, ja ovat pitkälti oikeassa.

Heinäkuu on tilastollisesti Suomen sateisin kuukausi. Ilmatieteen laitoksen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on keskimäärin kerran 10 vuodessa.

Suurin vuorokautinen sademäärä heinäkuussa mitattiin Espoossa Johannan, Jennin ja Hannan nimipäivänä 1944. Silloin Lahnuksessa satoi 198 millimetriä.

Erityisen märkä heinäkuu oli 1934 Laukaalla. Kuun aikana satoi 302 millimetriä.

Melko yleisesti naistenviikolla sataa parina kolmena päivänä. Kun kansa on toivonut heinäpoutia, akkain itkeskely ja lorottelu on ottanut pattiin.

Jaakonpäivä ei päätä kesän uimakautta. Kuvituskuva. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Naistenviikon kakkukestit päättää tylysti 25. heinäkuuta Jaakko:

”Jaakko viskaa kylmän kiven veteen.” (Sippola)

Kustaa Vilkuna kertoo Vuotuisessa ajantiedossaan, että Jaakolla on ollut muitakin hommia:

”Hän naulaa tuohen kiinni ja houkuttelee lapset papumaahan, hänen päivästään alkaa kaura kasvaa, hän sokaisee paarmat ja panee ne pussiin.”

Ehdottomasti yleisin uskomus on kuitenkin Jaakon yhteys uimavesien kylmenemiseen.

Markus Hotakainen kertoo sääkirjassaan, että järvien pintavesien jäähtyminen alkaa olla näkyvää ja tuntuvaa vasta hieman myöhemmin, yleensä elokuun alkupäivinä.

”Syy siihen on selvä: vesi jäähtyy hitaammin kuin ilma. Erityisen hyvin se näkyy rannikkoseudulla merien lämmittävänä vaikutuksena.”

Vuoden 1753 kalenteriuudistuksessa Jaakon nimipäivä siirtyi 12 päivää taaksepäin. Sen alkuperäinen ajankohta elokuun alussa osuu paremmin yksiin järvien jäähtymisen kanssa.

Pitkäaikaisissa tilastoissa kuitenkin jo nykyisen Jaakon päivän tietämillä näkyy taitekohta, jonka jälkeen lähdetään kohti viileämpiä säitä.

Vuosittainen vaihtelu on toki suurta, ja matalissa pikkujärvissä tarkenee pulikoida pitkään.

Heinätöissä pitää varoa haavoja, jotka voivat mätäkuussa tulehtua tavallista helpommin. Kuva: Anne Anttila

Heinäpellolla käytetään teräviä sirppejä ja viikatteita, mutta samalla pitää varoa haavoja, jotka eivät ota parantuakseen.

”Mätäkuu on sellainen, että jos tulee haava tai vamma ruumiiseen, niin se ei tahdo parata mitenkään; se mätii ja leviää.” (Kangasniemi)

Heinäkuun 23. ja elokuun 23. päivän välisestä ajasta käytetään Suomessa nimeä mätäkuu.

Mätäkuu alettiin merkitä kalentereihin 1544, ja varoituksesta luovuttiin niinkin myöhään kuin 1995.

Helsingin Töölön sairaalassa tutkittiin mätäkuuhun liittyvän myytin todenperäisyyttä sairaalan infektiorekisterin avulla vuosilta 2002–2005. Mätäkuun aikaisia leikkausalueinfektioita verrattiin muiden vuodenaikojen tulehduksiin.

Selvisi, että mätäkuun aikana leikatuilla potilailla oli kaksinkertainen riski saada elininfektio tai syvä leikkaushaavan infektio.

Mätäkuu-käsite juontaa muinaisesta Mesopotamiasta. Kesän kuuminta aikaa nimitettiin siellä koiranpäiviksi.

Nimi tuli Siriuksesta eli Koirantähdestä, joka heinäkuun puolenvälin jälkeen alkaa näkyä taivaalla juuri ennen auringonnousua.

Useissa kielissä on puhuttu tähtitaivaan mukaan ”koirakuusta”. Ruotsin ja viron kielissä käsite on suomen tapaan ”mätäkuu”.

Saksit käyttivät sanaa ”Rodenmonat”, joka viittaa puiden kaatamiseen ja juurimiseen.

Myös Suomessa on tiedetty, että mätäkuu on hyvä ajankohta raivata vesakkoa.

”Kun mätäkuun alakuulla hakkaa lepistön ja pajuston pellon pientareelta, ne eivät kasva uudelleen.” (Tuusula)

”Jos lepät ja pajut eivät muuten häviä viljelysmailta, ne on katkottava mätäkuun kolmantena perjantaina; silloin ne varmasti kuivuvat ja häviävät olemattomiin.” (Vihti)

Mätäkuun 3. perjantai on tänä vuonna 7. elokuuta. Raivaussahat kannattaa teroittaa valmiiksi odottamaan.