• Tämän yksityislääkärin vastaanotto poikkeaa muista monin tavoin – myös hinnoittelussa

    Nuori lääkäriyrittäjä Jani Nivala purkaa ripeään tahtiin hoitojonoja ja tekee mielellään myös kotikäyntejä. Tavoitteena on toimia jossakin vaiheessa Suomen tehokkaimpana lääkärinä.
    Tilaajalle
    Jani Nivala avasi yhden miehen lääkäriaseman kuluvan vuoden tammikuussa. ”Yleislääkärinä pystyn tarjoamaan lähes samat palvelut kuin terveyskeskuksessa”, hän sanoo.
    Jani Nivala avasi yhden miehen lääkäriaseman kuluvan vuoden tammikuussa. ”Yleislääkärinä pystyn tarjoamaan lähes samat palvelut kuin terveyskeskuksessa”, hän sanoo. Kuva: Anne Anttila
    Koti|Yhteiskunta
    29.3.202522:00
    Anne Anttila
    Nivala

    Kylälääkäri Jani Nivalan, 29, vastaanotto poikkeaa totutusta. Tunnelma on hyvin kodinomainen ja itse lääkärikin rento.

    ”Sopiiko, että syön tässä samalla? Päivä on ollut sen verran kiireinen, että lounaskin venyi illansuuhun”, Nivala myöntää naureskellen.

    Sieviläinen Jani Nivala on uuden edessä niin lääkärinä kuin yrittäjänäkin.

    ”Kahden unelman yhdistäminen on sujunut jouhevasti ja asiakkaitakin on riittänyt ensitunneista lähtien. Kotikylässäni on selkeä tarve yksityiselle toimijalle, sillä alle 5 000 asukkaan kunnassa on poikkeuksellisen vaikea saada julkisia lääkäripalveluita.”

    Yleislääkäri Jani Nivala kulkee terveydenhoitoalalla aivan oman näköistä latua. ”Lämmitän saunan ja ryhdyin ideoimaan. Lauteilta on lähtöisin ajatus myös omalääkäritoiminnan aloittamisesta.”
    Yleislääkäri Jani Nivala kulkee terveydenhoitoalalla aivan oman näköistä latua. ”Lämmitän saunan ja ryhdyin ideoimaan. Lauteilta on lähtöisin ajatus myös omalääkäritoiminnan aloittamisesta.” Kuva: Anne Anttila

    Pari vuotta sitten yleislääkäriksi valmistunut Nivala avasi oman lääkäriaseman kuluvan vuoden tammikuussa.

    ”Matka tähän hetkeen on ollut mielenkiintoinen ja myös nopea. Unelma lääkärin ammatista heräsi hieman viiveellä, sillä alunperin lähdin opiskelemaan fysiikkaa. Se ei ollut kuitenkaan minun juttuni, joten yllätin sukulaiseeni ja hakeuduin lääketieteelliseen”, Jani Nivala kertaa.

    Hän on kasvanut maalla.

    ”Tila oli kuitenkin sen verran pieni, ettei ajatus kotitilalle jäämisestä houkutellut. Halusin elämässä eteenpäin, joten hankkiuduin töihin. Ponnahduslaudoista paras on ollut paikallinen kyläkauppa, jossa sain työskennellä 15-vuotiaasta lähtien. Viimeisen myyjäkeikkani tein vielä lääkäriopintojeni alkuvaiheessa.”

    ”Ponnahduslaudoista paras on ollut paikallinen kyläkauppa, jossa sain työskennellä 15-vuotiaasta lähtien.”

    Jani Nivala

    Nivalan mukaan vuodet kauppa-alalla olivat erinomaista valmistautumista myös kylälääkärin tehtäviin.

    ”Kassan takana ihmiset tulivat tutuiksi, joten lähestymiskynnys kylälääkärin vastaanotolle on paljon matalampi tai parhaassa tapauksessa jopa täysin kynnyksetön”, Nivala iloitsee.

    Vaikka hän on lääkärinä nuori ja työurakin vasta hyvällä alkumatkalla, kokemuspohja on laaja. Nivalalta löytyy kokemusta muun muassa päivystyksestä, työterveydestä sekä koululääkärin töistä.

    Tällä hetkellä Nivala toimii edelleen oman vastaanottonsa ohella myös terveyskeskuslääkärinä.

    ”Yleislääkärinä haluan olla monipuolinen ja tehdä asiat ennen kaikkea asiakkaan edun mukaisesti. Niinpä omalla asemallani vastaanotto on erilaista kuin ketjun alla toimivilla lääkärikeskuksilla. Yksi tärkeimmistä on lompakkoystävällisempi hinta. Kelakorvauksen jälkeen pikkuvaiva hoituu muutamalla kympillä ja lisäksi jos kyseessä on esimerkiksi vähävarainen ikäihminen, lasku tehdään hyvin inhimillisellä otteella”, yrittäjälääkäri kertoo.

    ”Olen miettinyt sairaanhoitajan palkkaamista, sillä asiakkaita riittää jonoksi asti.”

    Jani Nivala

    Asiakaskunta kylälääkärin vastaanotolla on hyvin pitkälle samankaltaista kuin terveyskeskuksissakin.

    Vielä tässä vaiheessa lääkäriasema NilaCilta ei saa kuitenkaan akuuttiaikoja.

    ”Olen miettinyt sairaanhoitajan palkkaamista, sillä asiakkaita riittää jonoksi asti. Tälläkin hetkellä vuoroaan odottaa noin 100 asiakasta, joista osan voisi hoitaa myös sairaanhoitaja.”

    Vaikka kalenterissa riittää merkintöjä, kylälääkärin periaatteisiin kuuluu, että jokaista asiakasta palvellaan joustavasti ja ystävällisesti.

    ”Kiire ei saa koskaan näkyä ulospäin. Tärkeintä on, että asiakas hoidetaan aina hyvin ja kokonaisvaltaisesti. Kylälääkärinä haluan toimia myös tehokkaana ohituskaistana ja luoda toiminnan ympärille niin sanotun omalääkärimallin. Kyseisen mallin tavoitteena on vähentää päivystyskäyntejä sekä ennaltaehkäistä samalla myös sairauksien komplikaatioita.”

    ”Käytän hinnoittelussa harkintaa ja myös sivukylän seniorit saavat hoitoa, sillä teen tarvittaessa jopa kotikäyntejä.”

    Jani Nivala

    Omalääkärimalli on tavoitteena perustaa mahdollisimman pian.

    ”Rinkiin ovat tervetulleita kaikki, mutta suuntaan toimintamallin erityisesti ikäihmisille.”

    Nivala haluaa kantaa huolta myös heikommassa asemassa olevista ihmisistä.

    ”Käytän hinnoittelussa harkintaa ja myös sivukylän seniorit saavat hoitoa, sillä teen tarvittaessa jopa kotikäyntejä. En koskaan jätä asiakasta tyhjän päälle. Haluan kohdata ihmisen ihmisenä, kuunnella ja kulkea rinnalla. Tapoihini kuuluu kysellä myös hoidon jälkeiset kuulumiset.”

    ”Kylälääkärinä ajattelen aina ensimmäisenä asiakasta, en byrokratiaa.”

    Jani Nivala

    Nivala ei toimi myöskään virka-aikojen mukaan.

    ”Kello on, mutta sitä katsotaan yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi minulla on vähintäänkin samanlaiset työvälineet kuin terveyskeskuksessa, joten käytännössä pystyn tarjoamaan lähes kaikki yleislääkärin palvelut.”

    Nivala sanoo tarvetta olevan myös akuuttivastaanotolle.

    ”Aika näyttää milloin ja missä muodossa, mutta siinä vaiheessa palvelu laajenee mahdollisesti myös laboratoriokokeisiin. Toimintaa kehitetään kysynnän ja tarpeen mukaan. Kylälääkärinä ajattelen aina ensimmäisenä asiakasta, en byrokratiaa”, Jani Nivala muotoilee.

    NilaC Oy

    Yksityinen lääkäriasema, Nivala

    Yrittäjälääkäri Jani Nivala

    Toiminta aloitettu 2.1.2025

    Palvelut: terveyskeskustasoiset yleislääkäripalvelut

    Suunnitteilla akuuttivastaanotto ja omalääkärimalli

    Lisää aiheesta
    • Lääkkeeksi lääkäripulaan KT on esittänyt lääkärien koulutuspaikkojen lisäämistä. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.

      Terveydenhuolto | Hyvinvointialueilla on täyttämättä yli tuhat lääkärintehtävää, kertoo tuore tutkimus

    • Toisin kuin moni voi luulla, terveysvakuutukset eivät korvaa kaikkia lääkärinkään määräämiä hoitoja.

      Hyvinvointi | Terveysvakuutuksiin liittyy väärä uskomus, joka voi aiheuttaa ikävän yllätyksen – tällaisilla ehdoilla vakuutuksista yleensä saa korvausta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle