• Tiesitkö? Suomessakin käytetty maailman suurin raha painoi jopa 20 kiloa

    Kupariplootujen kokoa piti 1700-luvulla kasvattaa järjenvastaisiin mittoihin.
    Tilaajalle
    Ruotsalaisten kupariplootujen kokoa piti aikanaan kasvattaa vähitellen kuparin arvon laskiessa. Arkistokuva.
    Ruotsalaisten kupariplootujen kokoa piti aikanaan kasvattaa vähitellen kuparin arvon laskiessa. Arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Historia ja perinne
    11.10.202518:00
    Tuovi Mäkipere

    Nykyään monen lompakossa on lähinnä erilaisia kortteja, eikä joillain ole lompakkoa enää mukana ollenkaan, jos maksut hoituvat mobiilisti.

    Ei kuitenkaan tarvitse mennä kuin Saksaan asti, niin käteisellä maksaminen saattaa olla ainoa vaihtoehto, ja kolikkovuori nostaa kukkaron painoa ripeästi.

    Nykyisistä eurokolikoista painavin on kahden euron myntti, joka painaa vajaat yhdeksän grammaa. Kyseinen massa on kerrassaan säälittävä verrattuna vuosina 1644–1776 Ruotsin valtakunnassa käytettyihin kupariplootuihin. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia.

    Plootuihin käytetyn kuparin määrä vastasi rahan arvoa hopearahalaskun mukaan. Aluksi idea oli varsin kätevä, sillä Ruotsissa oli kuparia omasta takaa ja plootujen arvo kuparissa oli jopa suurempi kuin mikä niiden nimellisarvo oli.

    Käytännössä plootut olivatkin aluksi lähinnä valmiiksi hinnoiteltua kuparia, eivät niinkään maksuvälineitä.

    Lisää aiheesta
    • Romukuparin maailmanmarkkinahinta on tällä hetkellä yli 7 000 euroa tonnilta. Kun metallin hinta nousee kyllin korkeaksi, myös romulla voi tienata.

      Talous | Romumetallilla voi nyt tehdä tiliä, mutta hyvillä hinnoilla on myös ikävä kääntöpuoli

      Tilaajalle

    Plootut osoittautuivat lopulta epäkäteviksi maksuvälineiksi, sillä kuparin hinta lähti laskemaan, minkä vuoksi kupariplootujen kokoa ja massaa piti kasvattaa vastaavasti.

    Lopulta suurimmat kupariplootut painoivat älyttömät 19,7 kiloa ja vastasivat arvoltaan kymmentä hopeataaleria. Kyseinen plootu on itse asiassa maailman painavin raha.

    Plootuista luovuttiin vuoden 1776 rahauudistuksessa, mutta valmiiksi punnittua ja muotoiltua kuparia oli näppärää ottaa mukaan vaikka ulkomaankauppamatkoille.

    Esimerkiksi vuonna 1783 tanskalaisalus nimeltä Nicobar upposi nykyisen Etelä-Afrikan rannikolla lastinaan 1 500 ruotsalaista plootua. Parisataa vuotta myöhemmin hylky löytyi ja osa rahoista löysi takaisin Ruotsiin museoiden kokoelmiin.

    Lähteet: Ekonomiska museet, Pohjanmaan museo
    Lisää aiheesta
    • Ennen maastoon lähtemistä kannattaa tehdä pohjatyöt vanhoja karttoja tarkkailemalla, muistuttaa Rami Sundqvist.

      Pellosta voi nousta jopa kultaa ja hopeaa, jos malttaa tehdä taustatyöt kunnolla – porilainen yrittäjä on löytänyt satakuntalaisilta pelloilta esineitä jopa 600 vuoden takaa

    • Kuparia löytyy monista arkipäiväisistäkin paikoista. Arkistokuva.

      Rikokset | Kuparikaapeli houkutti pitkäkyntiset samaan paikkaan kahdesti viime yönä

    • Denis Shevchenko(oik.) alkoi harrastaa metallinetsintää noin vuosi sitten. Toukokuun alussa hän löysi ystävänsä Lauri Koposen pellolta muhkean kätkön.

      Historia ja perinne | Liperiläisestä pellosta kaivettiin raha-aarre ‒ metallinpaljastin ei riitä, vaan löytöihin tarvitaan myös hyvä pohjatyö

      Tilaajalle
    • Talon pihalla on valtava tammi, joka todettiin vuonna 2021 Loimaan lehden kilpailussa paikkakunnan suurimmaksi.

      Koti | Hanna Aarnio palasi jatkamaan kotitilaa, joka on kulkenut suvulla 1500-luvulta asti – ”Toki tämä paratiisi vaatii myös työtä”

    Artikkelin aiheet
    kupariplootu
    raha
    historia
    Ruotsi
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää