• Vain monsteri kieltäisi somen lapselta

    Ei kaikilla nuorilla ole paha olo sosiaalisen median takia, Joonatan Reunanen muistuttaa kolumnissaan.
    Sosiaalinen media on muutakin kuin vain Tiktokin selaamista. Kuvituskuva.
    Sosiaalinen media on muutakin kuin vain Tiktokin selaamista. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Koti
    4.9.202620:30
    Kolumni
    Joonatan Reunanen

    Julkinen keskustelu nuorten somekiellosta on pääosin aivan kamalaa.

    Toimittajat esittävät kerta toisensa jälkeen typeriä kysymyksiä siitä, ovatko kaikki nuorten ongelmat sosiaalisen median syytä. Mitäpä lottoat? Eivät tietenkään ole.

    Nuoret ovat erilaisia, eikä kaikilla nuorilla ole paha olo juuri somen takia.

    Somessa ‒ kuten niin monessa muussakin asiassa ‒ on sekä hyviä että huonoja puolia.

    Selvitysten mukaan ne lapset, jotka käyttävät digilaitteita vapaa-ajallaan kohtuullisesti, eli 2–3 tuntia, viihtyvät ja suoriutuvat koulussa paremmin kuin ne, jotka eivät käytä laitteita lainkaan tai käyttävät niitä liikaa.

    Ilmiö on tunnistettu muissakin tutkimuksissa.

    Typeryyden huippu on lakiin kirjattu lasten ja nuorten somekielto, jota Suomessakin suunnitellaan.

    Kansallisesti alustojen toiminnan rajoittaminen ja sanktiointi ei ole mahdollista, sillä EU:n digipalvelusäädöksen mukaan valtiot eivät voi säädellä muissa EU-maissa toimivia yhtiöitä.

    Suuret someyhtiöt ovat EU:ssa Irlannissa, eivät Suomessa.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Sosiaalisen median käytön kieltäminen ei olisi yksinkertaista.

      Tekniikka | Jos sosiaalisen median käyttö päätettäisiin kieltää alle 16-vuotiailta, se ei olisi yksinkertainen temppu – tällaisia haasteita siihen liittyy

      Tilaajalle
    • Suomalaiset eivät halua kieltää sosiaalista mediaa edes alle 16-vuotiailta.

      Tekniikka | MT-kysely: Nuorten somekielto jakaa suomalaiset kahteen leiriin − maaseudulla somesta halutaan pitää kiinni kaupunkeja tiukemmin

      Tilaajalle
    • Etenkin TikTokin käyttö väheni tutkimukseen osallistuneilla 18–24-vuotiailla.

      Perhe | Somelakko parantaa yöunia ja on lääke mielenterveysongelmiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sosiaalinen media
    nuori
    somekielto
    digipalvelusäädös
    EU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen