Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola MT:n haastattelussa: ”Pointti ei ole, milloin Venäjä on valmis, vaan milloin me olemme”

Puolustusvoimain uusi komentaja, kenraali Janne Jaakkola räjähtää nauramaan kysymykselle, olisiko hän osannut ennustaa menestyksekästä sotilasuraa aloittaessaan kesäkuussa 1986 varusmiespalveluksen Porin Prikaatissa Säkylässä.

Sellaista ei ollut mielessä.

38 vuoden jälkeen hän on nyt palannut varuskuntaan seuraaman uusien alokkaiden palvelukseen astumista ja vastailemaan median kysymyksiin.

Pitkä ura armeijan palveluksessa huipentui keväällä tehtävään uutena Puolustusvoimain komentajana. Siinä hän on paljon vartijana aikana, jolloin Euroopassa riehuu sota ja monet pelkäävät sen leviävän Ukrainan rajojen ulkopuolelle.

MT:n kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista pelkää sodan leviämistä.

Jaakkola rauhoittelee, että Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa ja jos kohdistuu, niin valmiutta säädellään uhan ja tilanteen mukaan.

”Minun ja Puolustusvoimien hommaa on seurata tilannetta ja reagoida, jos on tarvetta. Suomalaiset voivat olla rauhallisin mielin, mutta toki ymmärrän huolen.”

Venäjä on käyttänyt taitavasti sodan leviämisen pelkoa hillitäkseen Ukrainan aseapua ja aiheuttaakseen eripuraa maiden sisällä.

Eri puolilla Eurooppaa on laadittu uhka-arviota, joiden mukaan Venäjä iskee muutaman vuoden sisällä johonkin Naton itäiseen reunavaltioon.

Janne Jaakkola ei ole suostunut aiemmin liittymään ennustajien kerhoon, ja linja pitää.

”Olen kieltäytynyt antamasta aikamääreitä. Aika moni noista annetuista aikaikkunoista on ehkä suunnattu kotimaisille yleisöille – riippuen kansallisuudesta.”

Jaakkolan mukaan on monia muuttujia, joita emme tiedä. Yksi tärkeimmistä on se, miten Ukrainan sota kehittyy, miten se päättyy ja miltä maailma näyttää sen jälkeen.

Jaakkolan mukaan olisi kuitenkin ajattelematonta jäädä odottamaan hetkeä, jolloin Venäjä on valmis uusiin operaatioihin.

Toisin sanoen lännen pitäisi nyt keskittyä luomaan pelote, joka takaisi rauhan. Jaakkolan mukaan Suomi on aina pyrkinyt ”pidäkkeen muodostamiseen” omassa puolustuksessaan, mutta muuttuneessa turvallisuustilanteessa samaa asennetta tarvitaan myös liittolaisilta ja muilta EU-mailta.

”Tehokas pelote voi perustua vain todelliseen kykyyn. Pointti ei ole, onko Venäjä valmis viiden vai seitsemän vuoden päästä. Pointti on se, milloin me itse olemme valmiita.”

Komentajan vastuullinen tehtävä on saanut Jaakkolan suojelemaan yksityiselämäänsä.

Hän sanoo, että mitä vähemmän hänestä tiedetään, sen parempi.

Aiemmin julkisuudessa on kerrottu, että hän on varttunut maatilalla Varsinais-Suomessa Ruskolla. Samalla tilalla hän asuu yhä, ja pellotkin ovat hyötykäytössä.

Viljelijän päätoiminen ammatti ei koskaan ollut edes vaihtoehto, sen verran sukkelaan sotilasura urkeni.

Jaakkola kävi lukion Turussa, ja valkolakin saatuaan hän aloitti varusmiespalveluksensa vapaaehtoisena.

Miehen potentiaali huomattiin viimeistään RUK:ssa, ja esimiehet ”lempeästi ohjailivat” Jaakkolan kadettikouluun, kuten mies itse toteaa.

”Asia vei mennessään. Kun opinnot menivät kohtuullisesti, niin oli jopa vähän mahdollisuus valita palveluspaikkaa.”

Jaakkola oli kurssinsa priimus ja kadettivääpeli, joita on kurssilla vain yksi kerrallaan. Lisäksi hän sai valmistuessaan kadettimiekan, joka myönnetään kurssin ansioituneimmalle kadetille.

Ura alkoi opetusupseerina Laskuvarjojääkärikoulussa 1990–1993. LjK:n 32. kurssikirjassa häntä luonnehditaan komppanian parhaaksi ja samalla vaativimmaksi kouluttajaksi, joka sai koko komppanian motivaation nousemaan uudelle tasolle.

Uusissa tehtävissä ihmissuhde- ja esimiestaidot sekä sopiva sekoitus huumoria, jämäkkyyttä ja reiluutta ovat kantaneet pitkälle. Puolustusvoimain komentajaksi hän lopulta siirtyi Puolustusvoimien strategiapäällikön tehtävästä.

Janne Jaakkola lähti valkolakin saatuaan vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen Porin Prikaatiin. Kuva: Jussi Partanen

Jo edellisissä pesteissään hän on joutunut miettimään, kuinka pienen maan resursseilla ja taktiikalla voidaan luoda riittävä sotilaallinen pidäke.

Vaikka nyt Suomi on Naton jäsen, peruskysymys on sama: milloin pelote on riittävä?

”Ei voi sanoa, että näin monta tykkiä ja näin monta panssaria. Seuraamme erittäin tarkasti Venäjän toimia nyt ja etenkin sitten, kun he aloittavat asevoimiensa kehittämisen Ukrainan sodan jälkeen – eli millainen asevoima ja asetelma meidän itärajamme taakse muodostuvat.”

Viitteitä on, että naapuri lisää rautaa rajan taakse, ja siihen liittoutuman on pystyttävä vastaamaan uskottavalla varustautumisella.

Ruskolainen Eelis Heikkilä (vas.) aloitti varusmiespalveluksensa kesän saapumiserässä. Paljastui, että hänen kotitalonsa on vain noin kilometrin päässä Janne Jaakkolan tilasta. Kuva: Jussi Partanen

Venäjä näyttäytyy maana, jolla on miehistöresursseja ja kykyä sietää tappioita loputtomasti. Koko totuus se ei ole.

”Ukrainassa käynnissä oleva sota on tuskin sellainen, jota kumpikaan osapuoli tahtoisi käydä. Kyllähän Venäjä olisi halunnut hoitaa sodan muutamassa vuorokaudessa sillä erikoisoperaatiollaan.”

Jaakkolan mielestä Suomen ja liittokunnan on kehitettävä sellaisia suorituskykyjä, joilla tällainen kulutussota ei toistuisi.

”Puolustajan pitää hyödyntää kaikkia toimintaympäristöjä – sotaa valmistaudutaan käymään maalla, merellä, ilmassa, avaruudessa, kyberympäristössä ja informaatioulottuvuudessa.”

Hän lisää, että totta kai pitää varautua panssareiden, tykistön ja jalkaväen laajamittaiseen käyttöön. Lisäksi kuitenkin esimerkiksi kaukovaikutteiset aseet ja ilmavoimat pitää ottaa mukaan.

”Niitä ei Ukrainassa nyt tarvittavassa mittakaavassa näy.”

Vain Venäjä käyttää kaukovaikutteisia aseita vailla pidäkkeitä, mutta Ukrainalla on lupa iskeä länsiaseilla vain rajoitetusti.

”Asejärjestelmien lisäksi merkittävä vaikutus on osaamisella – miten esimerkiksi suunnitellaan, johdetaan ja toteutetaan suurten joukkomuodostelmien operaatioita.”

Puolustusvoimain komentajaa Janne Jaakkolaa luonnehditaan huumorintajuiseksi ja helposti lähestyttäväksi, mutta tarvittaessa jämäkäksi ja vaativaksi. Kuva: Jussi Partanen

Natolla ja Suomella on ratkottavanaan vielä monia yksityiskohtaisia kysymyksiä, miten Suomea puolustetaan osana liittokuntaa – aina joukkojen johtamisesta siihen, kuinka vahvennukset ja materiaali keskitetään maahamme ja miten joukkoja huolletaan ja ylläpidetään.

Suomen vahvuutena pidetään suurta reserviä, liki 900 000:ta reserviläistä.

Kukaan ei toisaalta tiedä, kuinka moni reserviläisistämme on siinä kunnossa, että heistä olisi korvaamaan fyysisesti ja taidollisesti sodan ajan vahvuutta, eli 280 000:ta henkilöä.

Jaakkola myöntää tämän mutta toteaa, että Suomi on eri asemassa kuin Ukraina. Siellä joudutaan pikakouluttamaan henkilöstöä rintamalle vailla aiempaa sotilaskoulutusta.

”Meillä on reservissä 11,5 kuukautta koulutettuja kavereita. Siksi väitän, että meillä on paljon paremmat valmiudet aloittaa heidän kertauskoulutuksensa ennen tilannetta, jossa he joutuisivat korvaamaan sodan ajan reservissä olevia joukkoja.”

Ukrainan sota ei ole Jaakkolan mukaan muuttanut perustavasti suomalaista taistelutapaa ja koulutustarpeita, vaikka muun muassa droonit ja taistelukentän läpinäkyvyyden lisääntyminen ovat tuoneet uusia mausteita.

Metsäisyys, rikkonainen maasto sekä talvioloihin sopeutuminen ovat Suomen puolustuksen valtteja jatkossakin oikein hyödynnettyinä.

”Tästäkin syystä kaikkia Ukrainan oppeja ei voi sellaisenaan käyttää Suomessa. Yhtä olennaista on tarkkailla, mitä Venäjä oppii Ukrainan sodasta ja millaista suorituskykyä Venäjä lähtee kehittämään kokemustensa perusteella.”