• ”Turvallisuuden näkökulmasta maaseudun tärkein tehtävä on ruoan tuottaminen”, sanoo Puolustusvoiman komentaja

    Kriisit tuntuvat seuraavan toisiaan. Pandemia, Ukrainassa käytävä sota sekä Lähi-Idän tilanne ovat tuoneet turvallisuuden, valmiuden ja varautumisen jokapäiväisen uutisoinnin aiheiksi, kirjoittaa Puolustusvoiman komentaja Janne Jaakkola MT:n Farmari-liitteessä.
    Maatalous on tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta ja yhteiskuntamme varautumista, sanoo Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola. Kuvassa puintia Kurikan Jalasjärvellä.
    Maatalous on tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta ja yhteiskuntamme varautumista, sanoo Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola. Kuvassa puintia Kurikan Jalasjärvellä.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalous
    27.6.202412:15
    Kolumni
    Janne Jaakkola

    Suomessa emme ole unohtaneet koko yhteiskuntaa koskevia uhkia. Kokonaisturvallisuuden periaatteiden mukaisesti viranomaisilla, yrityksillä ja yhteisöillä on vastuunsa Suomen turvallisuudesta. Meidän on oltava varautuneita tilannekehityksiin, jotka muutamia vuosia sitten saattoivat vaikuttaa kovinkin epätodennäköisiltä.

    Maanpuolustus ei ole yksin Puolustusvoimien asia. Meidän kaikkien panosta tarvitaan turvallisen Suomen ylläpitämiseksi ja maamme puolustamisen mahdollistamiseksi.

    Maatalous on tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta ja yhteiskuntamme varautumista. Vanhan sanonnan mukaan anarkia on kolmen aterian päässä. Omavaraisuus, huoltovarmuus ja tuotanto- sekä logistiikkaketjujen toimivuus mahdollistavat yhteiskuntamme toiminnan myös kriisitilanteissa. Suomi on maailman kärkeä myös ruokaturvan mittareilla.

    Ilman toimivaa maataloutta ei ole ruokaturvaa. Ilman yrittäjyyttä ei ole maataloutta. Ketjun on oltava ehyt pellolta pöytään.

    Alan haasteiden tunnustaminen, osaamisen kehittäminen, nuorten innostaminen alalle – kaikki liittyvät vanhaan suomalaiseen käsitteeseen maauskosta, siihen että maa tuottaa meille tarvitsemamme ravinnon. Nykypäivänä tuo usko tiivistyy usein odotukseen toiminnan kannattavuudesta ja tulevaisuuden ennustettavuudesta.

    Kansakuntana nojaamme perinteisiin suomalaisiin hyveisiin – yhteistyöhön, yhtenäisyyteen ja yksimielisyyteen.

    Puolustusvoimien ydintehtävä on Suomen ja suomalaisten puolustaminen.

    Maaseudulla ja maataloudella on Puolustusvoimien tavoin monta roolia, mutta yhteiskuntamme turvallisuuden näkökulmasta päätehtävä on kirkas: ruoan tuottaminen. Tehokas tuotanto yhteistyömalleineen, kannattavuus, tutkimuksen ja teknologian hyödyntäminen sekä ympäristöstä huolehtiminen ovat turvallisuutemme kivijalkaa mahdollistamalla riittävän omavaraisuuden tulevaisuudessakin.

    Metsätalous on maatalouden rinnalla maata elinvoimaisena ja valvottuna pitävää toimintaa. Raaka-aineesta löydetään jatkuvasti uusia mahdollisuuksia jalostusarvon kasvattamiseen. Energiapuun merkitys korostuu huoltovarmuuden takaajana kylminä lämmityskausina. Suomalainen metsätalous on kansainvälisestikin arvioituna menestystarina. Metsillämme on suuri virkistysarvo, ja samalla säilytämme kosketuksen luonnossa liikkumiseen.

    Suomalaisten tahto puolustaa meille tärkeitä asioita on korkealla tasolla. Kansakuntana nojaamme perinteisiin suomalaisiin hyveisiin – yhteistyöhön, yhtenäisyyteen ja yksimielisyyteen.

    Yrittäjyyden lisäksi on ilo huomata yhteisöjen ja vapaaehtoisten järjestöjen työ maaseutumme hyväksi. Yritykset, palvelut, harrastukset käden taidoista elämyksiin kuuluvat kaikki elävään maaseutuun.

    Kirjoittaja on Puolustusvoimain komentaja. Kolumni on julkaistu MT:n Farmari-liitteessä 26.6.2024

    Farmari-maatalousnäyttely Seinäjoella 4.–6. heinäkuuta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen