• Perinteiset havut ovat nyt trendikkäitä erityisesti Ruotsissa

    Jopa 80 prosenttia ruotsalaisista aikoo pystyttää kotiinsa joulukuusen.
    Tilaajalle
    Perinteiset havukranssit ovat taas nostaneet suosiotaan joulun koristeluissa.
    Perinteiset havukranssit ovat taas nostaneet suosiotaan joulun koristeluissa. Kuva: Säde Aarlahti
    Koti|Piha ja puutarha
    14.12.202508:00
    Säde Aarlahti

    Joulun perinteiset koristeet, havut, kukat ja kranssit, ovat edelleen tärkeässä osassa, kun koteja somistetaan joulua varten. Nostalgisten perinteiden arvostus on jopa kasvussa.

    Ruotsissa julkaistun tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia ruotsalaisista aikoo pystyttää kotiinsa joulukuusen, mikä on tutkimuksen suurin prosenttiosuus yli kymmeneen vuoteen.

    Tiedot tulevat julki Plantagen-puutarhaketjun teettämästä, vuosittaisesta joulun kuluttajatutkimuksesta.

    Joulun koristesuosikeiksi ovat yhä vahvemmin nousemassa myös erilaiset havukranssit, joita ripustetaan paitsi ulko-oviin, myös kotien sisätiloihin.

    Suomessa kaupunkien liikkeenharjoittajat alkoivat koristaa ikkunoitaan jouluksi havuköynnöksillä jo 1920- ja 1930-luvuilla. Ensimmäiset varsinaiset joulukadut avattiin Suomessa 1940-luvun lopulla, nekin näyttävillä havuköynnöksillä koristettuina. Viimeistään joulukatujen myötä olivat havuköynnökset vakiinnuttaneet asemansa nimenomaan joulun koristeina.

    Näyttävän köynnöksen sitominen onnistuu kokemattomaltakin, kunhan käytössä on laadukkaita ja tuuheita havuja. Havuista leikataan valmiiksi sopivan pituisia pätkiä. Ohjeet havuköynnökseen löydät alla olevasta linkistä.

    Lisää aiheesta
    • Puno havuista kaunis köynnös ulko-ovea, portinpieltä tai rakennuksia koristamaan.

      Käsityöt | Perinteistä ja juhlavaa – näin punot havuista ja hedelmistä köynnöksiä talven ja joulun koristeeksi

    • Ossi Palonevan mukaan suomalaisten vahva luontosuhde näkyy siinä, että luonnosta hankitut tuotteet rakentavat tunnesiltoja menneisiin tapahtumiin ja elettyihin hetkiin makujen ja tuoksujen kautta.

      Ruoka | Hävitä joulukuusi syömällä! Katso maistuvimmat vinkit suolaisiin sekä makeisiin kuusiherkkuihin

    • Havupuu Heikki Puputti oy:n yrittäjä Heikki Puputti keräsi havuja pystykarsimalla talousmetsää Köyliössä syyskuussa.

      Metsänhoito | Havuköynnösten valmistaja kaipaa metsänomistajilta kotimaista havua – tämän verran siitä maksetaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kantri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle