

Kotimaista havua on todella vaikea saada, harmittelee havuköynnöksiä valmistava joulukuusen viljelijä Heikki Puputti Eurasta.
Puputti olisi valmis ostamaan isoja määriä havuja suomalaisilta metsänomistajilta, mutta Suomesta puuttuu hänen mukaansa havujen hyödyntämisen kulttuuri kokonaan.
”Tietysti metsästä on totuttu ottamaan lähinnä puutavaraa, mikä on ihan ok. Havu voisi kuitenkin olla hyvä lisä nuoreen metsään.”
Mitä tahansa hakkuilta kerättyä, jätesäkkiin sullottua havua hän ei kuitenkaan huoli.
Havun täytyy olla tietynlaista, ja se pitää kerätä oikeaan aikaan ja leikata oikeaan mittaan. Lisäksi täytyy kiinnittää huomiota oikeanlaiseen varastointiin ja kuljetukseen, jotta havut säilyvät hyvinä.
Puputin mukaan päätehakkuuhavu ei käy köynnösten tekoon, sillä se on vahvaa ja paksua.
”Köynnöksiin ja somistuksiin tarvitaan nuoren metsän tervettä, vihreää, tuuheaa, kaunista havua”, hän kuvailee.
Paras tapa on kerätä havut pystypuista, mutta kaadetusta puustakin voi kerätä. Se on Puputin mukaan hitaampaa.
”Köynnöksiin ja somistuksiin tarvitaan nuoren metsän tervettä, vihreää, tuuheaa, kaunista havua.”
Hän toivoo, että havuja tarjoavat metsänomistajat ottaisivat häneen yhteyttä ennen kuin alkavat omatoimisesti kerätä havuja myyntiin.
”Mietitään yhdessä, minkä verran sitä pystyy keräämään ja minkälaista havua on. Me käymme opastamassa paikan päällä, millaista havua me tarvitsemme.”
Joissain tapauksissa Puputti pystyy myös järjestämään kerääjät paikalle.
Havujen kerääminen aloitetaan syksyllä lokakuun alussa. Havut pitäisi olla kerättynä marraskuun puoliväliin mennessä, sillä niihin aikoihin köynnökset pitää olla jo tehtynä ja paikoin jo asennettunakin joulusesonkia varten.
”Kun ilmat viilenevät, niin sitten saa alkaa kerätä.”
Havu ei säily, jos se kerätään liian lämpimällä säällä.
Puputin yritys käyttää havua noin 40 000 kiloa vuodessa. Yrittäjä maksaa havukilosta metsänomistajalle noin euron.
”Ei sillä kauheaa tiliä kukaan pääse tekemään eikä rikastumaan, mutta se olisi kuitenkin pieni lisä metsän hehtaarituottoon”, Puputti vinkkaa.
”Jos nuoresta kuusikosta alkaa havua keräämään järkevästi, niin se kyllä sieltä voi saada 3 000–4 000 kiloa per hehtaari.”
”Ei sillä kauheaa tiliä kukaan pääse tekemään eikä rikastumaan, mutta se olisi kuitenkin pieni lisä metsän hehtaarituottoon.”
Puputin mukaan vanhat pellonmetsityskuusikot ovat parhaita paikkoja kerätä havuja.
Kotimaisen metsäkuusen lisäksi Puputti käyttää serbiankuusta, mäntyä sekä pihtaa. Mänty on siitä hyvä, että siinä pysyvät neulaset pisimpään.
Puputti ostaisi kaiken tarvittavan havun Suomesta, jos vain saisi.
”Joudumme kuitenkin tuomaan Tanskasta osan, kun Suomesta ei vaan löydy.”
Tanskalaiset havut tulevat viljelmiltä, joilla kasvaa myös sellaisia lajikkeita, joita ei saa Suomesta.
Puputilla on kotimaassa kymmenkunta vakituista toimittajaa, joilta hän ostaa havua. Toiset keräävät joitain satoja kiloja, jotkut tuhansia kiloja.
Rinkiin mahtuisi lisää – nimenomaan sellaisia, jotka pystyvät toimittamaan havua vuosittain.
Havujen hankintasäde riippuu kerättävästä määrästä.
”Muutamaa sataa kiloa ei kannata lähteä hakemaan satojen kilometrien päästä”, hän toteaa.
Jos kuitenkin tuonti Tanskasta kannattaa, niin miksei eri puolilta Suomeakin.
”Kyllä täälläkin osataan havupuita kasvattaa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
