• Jouluisten käsitöiden ystävä saattaa rikkoa tietämättään lakia ‒ havujen ja käpyjen keruu vaatii maanomistajan luvan

    Metsänomistaja voi tienata koristehavuja myymällä lisätuloja. Laatuvaatimukset ovat tiukat, eikä esimerkiksi päätehakkuulta kerätty havu kelpaa myyntiin.
    Tilaajalle
    Kuva: Timo Filpus
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    20.12.202205:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Joulunpyhien lähestyessä on aika kääntää katseet kohti kodin ja joulupöydän koristelua.

    Havut, kävyt ja varvut tuovat kattaukseen palan luontoa ja metsäistä tuoksua. Moni havutöistä innostunut askartelee koristeita myös lahjaksi.

    On syytä muistaa, että jouluisten luonnon antimien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan vaatii lähes poikkeuksetta luvan maanomistajalta.

    Ympäristö.fi-sivusto kertoo, että rikoslain mukaan kasvavasta tai tuulen maahan kaatamasta tuoreesta puusta ei saa taittaa oksia ilman maanomistajan lupaa. Kielto koskee myös varpuja, juuria, tuohia, kuoria, lehtiä, pihkaa, terhoja, käpyjä, pähkinöitä, kuusenkerkkiä ja hakkuutähteitä.

    Kiellettyjen listalla ovat myös sammal ja jäkälä. Niiden keräämisessä kannattaa olla erityisen tarkkana, ettei tule vahingossa keränneeksi uhanalaisia lajeja.

    Ainoastaan maahan pudonneita risuja ja käpyjä voi kerätä metsästä ilman erillistä lupaa. Myös metsämarjojen, rauhoittamattomien kukkien, ruohovartisten kasvien, kääpien ja sienien keruu on sallittu ilman maanomistajan lupaa.

    Metsänomistajat ovat innostuneet viime vuosina entistä enemmän havujen tarjoamisesta myyntiin. Kaupan esteeksi muodostuu usein tiedonpuute.

    ”Sesonki on lyhyt ja moni kuvittelee, että havut kerätään joulukuussa. Silloin niiden täytyy olla jo kuluttajalla”, sanoo Havupuun havupuuviljelijä Heikki Puputti.

    Kerääjien määrä on Puputin mukaan kasvanut vuosittain mutta lisää tarvittaisiin yhä. Havujen laadussa on paljon vaihtelua, sillä koristehavu on käsitteenä monille vieras.

    ”Koristehavu on hyvälaatuinen, pullea ja tuuhea. Huonolaatuista ei kannata edes tarjota. Esimerkiksi päätehakkuiden havu ei sovellu meidän käyttöön.”

    "Havun on oltava sellaista, mitä ostaisi itsekin kaupasta”, Puputti neuvoo.

    Puputti on ollut mukana metsäkeskuksen projekteissa, joiden tavoitteena on lisätä tietoa luonnontuotteista ja kannustaa metsänomistajia havujen keruuseen.

    Havupuu maksaa koristehavuista keskimäärin euron per kilo. Havujen myynti on metsänomistajalle metsätalouden verotuksessa verotettavaa tuloa.

    ”Sopivimpia keruukohteita ovat metsitetyt pellot sekä puhtaat ja valoisat kuusikot. Alaoksat ovat hyviä, sillä koristehavujen tulee olla valossa kasvaneita. Varjossa kasvaneet ovat roikkuvia ja ruskeita."

    Koristehavut leikataan ja kerätään talteen viimeistään loka–marraskuussa, jotta ne ehtivät asiakkaille jouluun mennessä. Heikki Puputti näyttää, miten havujen keruu onnistuu kätevästi kookkastakin kuusesta lisävarren avulla.
    Koristehavut leikataan ja kerätään talteen viimeistään loka–marraskuussa, jotta ne ehtivät asiakkaille jouluun mennessä. Heikki Puputti näyttää, miten havujen keruu onnistuu kätevästi kookkastakin kuusesta lisävarren avulla.  Kuva: Sanne Katainen

    Havutuotteille on ollut Puputin mukaan tänä vuonna hyvin kysyntää. Päätuotteena yritys myy havuköynnöstä, mutta valikoimasta löytyy myös havupalloja, -kransseja ja muita havutuotteita.

    Vaikka kuusi on männyn jälkeen Suomen toiseksi yleisin puulaji, on koristehavujen saatavuus Puputin mukaan huono. Esimerkiksi kukkakaupat joutuvat tilaamaan käyttämänsä havut ulkomailta leikkokukkien ohessa.

    ”Kukkakaupat käyttävät sitä, mitä tukusta saa. Kotimaisen havun korjuuketjussa on vielä tehostamisen varaa. Haasteena on, miten havut saadaan loppukäyttäjälle hyvälaatuisena ja oikein pakattuna.”

    Puputti tuo ulkomailta lähinnä pihtalajikkeita, joita ei kasva Suomessa. Perinteisen metsäkuusen havut yritys saa hankittua kotimaasta.

    ”Mutta emme mekään saa niitä riittävästi, saati sitten tukut tai kukkakaupat. Jos joku innostuu, niin allekirjoittaneeseen voi ottaa yhteyttä.”

    Lisää aiheesta
    • Kattaukseen saa tuotua ripauksen metsän tuoksua asettelemalla pöydän keskelle havuköynnöksen.

      Käsityöt | Näin valmistat havukoristeet, jotka kruunaavat kodin sisäänkäynnin ja joulukattauksen

    • Parhaat oksat löytyvät rehevillä mailla kasvavista ensiharvennusmetsistä ja nuorista kasvatusmetsiköistä, Veikko Lamminaho neuvoo.

      Metsänhoito | Havunkeruu tuo Veikko Lamminaholle mukavat lisätienestit ‒ hän on laskenut, että koristehavu vähintään tuplaa ensiharvennuskohteen tuoton

      Tilaajalle
    • Käsityöt | Video: Näin keräät parhaat havut havutöihin ‒ metsänomistaja voi tehdä niillä sievoisen tilin

    • Video: Tällaista työtä on havujen kaupallinen keruu myyntiin

    • Tiina Lietzén istutti 1990-luvun alussa serbiankuusia koristehavujen tuotantoa varten. Ensimmäisiä havusatoja hän pääsi leikkaamaan 8–10 vuoden kuluttua istutuksesta.

      Metsänomistaja tienasi yhden syksyn havuja keräämällä kelpo käyttöauton – euralainen yrittäjä lupaa ostaa kaikki havut "mitä Suomesta saa"

    • Joulukuusenviljelijä Heikki Puputti näytti elokuussa Eurassa mallia kuusen havujen oikeaoppiseen karsintaan.

      Koristehavuille riittää kysyntää mutta ei tarjontaa – "Paras keruupaikka on reilu kolmemetrinen hoidettu kuusitaimikko"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle