• Näin valmistat havukoristeet, jotka kruunaavat kodin sisäänkäynnin ja joulukattauksen

    Askartelussa suosittujen havujen ja käpyjen keruu puusta vaatii maanomistajan luvan. Jos havut tai kävyt ovat pudonneet maahan, saa niitä kerätä ilman erillistä lupaa. Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 19.12.2022.
    Kattaukseen saa tuotua ripauksen metsän tuoksua asettelemalla pöydän keskelle havuköynnöksen.
    Kattaukseen saa tuotua ripauksen metsän tuoksua asettelemalla pöydän keskelle havuköynnöksen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Käsityöt
    18.12.202419:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Jouluiset havutyöt syntyvät kokeneilta askartelijoilta kädenkäänteessä.

    Koristeiden teko alkaa havujen leikkaamisella. Tuuheimmat ja hyväkuntoisimmat havut löytyvät yleensä valossa kasvaneilta alaoksilta. Parhaat paikat koristehavujen etsimiseen ovat esimerkiksi nuoret kuusikot tai metsitetyt pellot.

    Muista kuitenkin, että havujen kerääminen vaatii aina maanomistajan luvan.

    Kun havut on kerätty, on seuraavaksi vuorossa muiden tarvikkeiden hankkiminen.

    Kranssin tekemiseen tarvitsen askarteluun sopivaa hansikkaat, askarteluun sopivaa puolalankaa tai rautalankaa ja sivuleikkurit sekä kranssipannan, jonka ympärille oksat kiedotaan. Niitä saa ostettua esimerkiksi askartelu- ja puutarhaliikkeistä.

    Vaihtoehtoisesti kranssin pohjana toimivan pannan voi tehdä myös kieputtamalla koivun tai pajun oksia toistensa ympäri ympyrän muotoon ja sitomalla pannan lopuksi puolalangalla. Pohjaksi sopii myös sanomalehti rullaamalla sivuja kierteelle ja tekemällä niistä renkaan.

    Havukranssiin saa vaihtelua käyttämällä erilaisia havuja.
    Havukranssiin saa vaihtelua käyttämällä erilaisia havuja.  Kuva: Ritva Tuomi

    Aloita kranssin tekeminen kokoamalla havuista parin oksan nippu aseta se kranssipannan ulkoreunalle. Kierrä muutama kierros puolalankaa nipun ja pannan ympärille. Asettele ja kiinnitä nippuja vuoroin ulko- ja sisäreunalle, kunnes kranssi on kauttaaltaan täynnä havuja. Älä katkaise lankaa nippujen välissä, vaan kiinnitä kaikki havut samalla langalla. Tee lopuksi puolalangasta ripustuslenkki kranssin taakse.

    Kranssiin voi sekoittaa perinteisten kuusenhavujen lisäksi esimerkiksi männyn tai tuijan oksia. Huomioi, että mitä leveämpi kranssipanta on, sitä suurempi on myös valmis kranssi.

    Lisää aiheesta
    • Muutama kiulukoiden koristama orjanruusun oksa riittää tuomaan tunnelmaa.

      Piha ja puutarha | Nyt taiteillaan edullisia ovikransseja oman puutarhan kasveista – tekijän kädenjälki saa näkyä

    Havuköynnöksen voi asetella esimerkiksi ulko-oven, terassin aidan tai parvekkeen kaiteen päälle.
    Havuköynnöksen voi asetella esimerkiksi ulko-oven, terassin aidan tai parvekkeen kaiteen päälle. 

    Kranssin lisäksi havuista voi askarrella myös perinteisen köynnöksen.

    Havuköynnöksen pohjana kannattaa käyttää esimerkiksi köydenpätkää, mikä helpottaa havujen kiinnittämistä ja paikallaan pysymistä.

    Aloita köynnöksen tekeminen kiinnittämällä havunpätkiä köyden ympärille puola- tai rautalangan avulla. Kiepauta lankaa havun ja köyden ympäri pari kertaa. Älä katkaise lankaa välissä, vaan kuljeta sitä havujen mukana köynnöksen loppuun asti.

    Köynnöksen paksuus riippuu käyttämiesi havujen pituudesta ja määrästä. Kuusen oksien joukkoon voi sekoittaa halutessaan esimerkiksi katajan tai männyn oksia. Köynnöstä voi myös koristella kävyillä tai juhlavalla nauhalla.

    Lisää aiheesta
    • Puno havuista kaunis köynnös ulko-ovea, portinpieltä tai rakennuksia koristamaan.

      Käsityöt | Perinteistä ja juhlavaa – näin punot havuista ja hedelmistä köynnöksiä talven ja joulun koristeeksi

    Jos kaipaat sisäänkäynnin viereen näyttävää koristetta, on tuuhea havupallo varteenotettava vaihtoehto.

    Havupallon pohjaksi sopii parhaiten huokoinen oasispallo. Niitä saa ostettua muun muassa askarteluliikkeistä. Palloa voi halutessaan vahvistaa kanaverkolla, johon saa sidottua helposti ripustuslenkin. Sen voi tehdä myös kieputtamalla esimerkiksi juuttinarua pallon ympäri.

    Havujen tyveltä kannattaa riipiä neulaset pois parin sentin matkalta ja leikata tyvet viistosti, jolloin ne uppoavat palloon paremmin. Jotta havupallosta tulee riittävän tuuhea, kannattaa oksia tökkiä palloon noin sentin välein. Sopiva pituus havulle on kymmenisen senttiä.

    Riivi aina oksanpätkästä havut parin sentin matkalta ja leikkaa se oksasaksilla viistoon

    Havukranssi ja havupallo koristavat perinteisesti talon sisäänkäyntiä. Mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä havukoristeita myös sisätiloissa, esimerkiksi joulukukan ruukun ympärille kääräistynä.

    Jotta kranssi tai köynnös säilyy hyvänä, kannattaa se säilyttää ulkona ja ottaa sisälle vasta viime hetkellä.

    Havuköynnöksen voi asetella myös esimerkiksi pöytään pitkittäin keskelle joulukattausta. Sekaan voi lisätä vielä jouluvalot, käpyjä, joulupalloja tai satiininauhaa. Vain mielikuvitus on rajana!

    Jutussa käytetty lähteinä UPM:n verkkoartikkelia Helppo havukranssi ja eKukka.fi-verkkosivuston juttua Tee itse havupallo.

    Hyvälaatuinen koristehavu on tuuhea, ryhdikäs ja kauttaaltaan vihreän värinen.
    Hyvälaatuinen koristehavu on tuuhea, ryhdikäs ja kauttaaltaan vihreän värinen.  Kuva: Jyrki Luukkonen

    Nappaa talteen myös nämä jouluiset askarteluvinkit:

    Lisää aiheesta
    • Kaunista ja yksinkertaista. Sembramännyn lisäksi ketjuun voisi kokeilla männyn käpyjä.

      Tee joulupöydän katseenvangitsija kävyistä ja valosarjasta

    • Näin askartelet jouluksi näyttävän havumaton – katso video

    • Eläimet ja kasvit | Jouluisten käsitöiden ystävä saattaa rikkoa tietämättään lakia ‒ havujen ja käpyjen keruu vaatii maanomistajan luvan

      Tilaajalle
    • Eläimet ja kasvit | Jouluisten käsitöiden ystävä saattaa rikkoa tietämättään lakia ‒ havujen ja käpyjen keruu vaatii maanomistajan luvan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle