• Katriina Isotalus jätti palkkatyöt ja hakee toimeentulonsa metsästä – ”Hurjia ratkaisuja on takana”

    Koristehavujen keräys tuo muutaman viikon ajan pientä lisätienestiä ja vaihtelua metsätyöhön, kertoo metsuriksi kouluttautunut raumalainen Katriina Isotalus.
    Tilaajalle
    Leikkohavuksi sopii jämäkkä, melko avoimella paikalla kasvavan nuoren kuusen oksa, esittelee Katriina Isotalus.
    Leikkohavuksi sopii jämäkkä, melko avoimella paikalla kasvavan nuoren kuusen oksa, esittelee Katriina Isotalus. Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä|Metsänhoito
    22.6.202415:30
    Henrik Hohteri

    Raumalainen Katriina Isotalus on kiinnostunut hakemaan metsästä työtä ja tuloja monipuolisesti. Hän kokeili viime syksynä ensi kertaa leikkohavujen keräämistä myyntiin. Myös marjoja ja sieniä on tullut kerättyä, ja mahlaa hän on valuttanut omaan käyttöön.

    ”Minua kiinnostaa tosi paljon eri vaihtoehdot, mitä voi omasta metsästä ottaa. Olen jopa miettinyt, pystyisikö sammalta ja jäkälää alkaa keräämään laatikoihin ja myymään niitä.”

    Isotalus ja hänen miehensä tekevät myös polttopuuta ja hankintapuuta myyntiin. Lisäksi he ovat harkinneet pakurin kasvattamista, mutta päätös on vielä tekemättä.

    Isotalus on juuri valmistumassa metsuriksi Kullaalta. Hän päätti jättää taakseen varhaiskasvatuksen opettajan uran ja siirtyä täyspäiväisesti metsätöihin.

    ”Nyt olen ollut ihan niillä töin. Opintovapaa loppui ja irtisanouduin töistä, hurjia ratkaisuja on takana. Ei ole tarkoitus rikastua, vaan että saisi leipää pöytään, perustoimeentulon.”

    Toistaiseksi Isotalus on ollut ratkaisuun tyytyväinen.

    ”Tykkään todella paljon olla ulkona, olen luontoihminen. Minua ei yhtään pelota olla yksin tuolla. Olin myös niin väsynyt meteliin ja valtavan sosiaaliseen työhön, halusin taukoa siitä.”

    Mahdollisuus havujen keräykseen tuli vastaan koulun yritysvierailun kautta. Isotalus ilmoitti havuja ostavalle Heikki Puputille olevansa kiinnostunut, ja yhteistyö alkoi viime lokakuussa.

    Keruukausi kesti reilut kaksi viikkoa. Havuja kuluu joulun alla suuret määrät esimerkiksi vanhan Rauman koristeluun.

    Omien puiden jalostusarvoa voi lisätä tekemällä polttopuuta, sanoo Katriina Isotalus.
    Omien puiden jalostusarvoa voi lisätä tekemällä polttopuuta, sanoo Katriina Isotalus. Kuva: Juha Sinisalo

    Isotalus on jatkamassa havujen keruuta ensi syksynäkin, ja aikoo tehostaa työtä hankkimalla sähköleikkurit. Hän kuitenkin korostaa, että keruutuotteilla saa kokoon vain pientä lisätienestiä. Oma metsä ei työllistä muutenkaan kokonaan, vaan Isotalus raivaa ja istuttaa taimia myös ulkopuolisille yrityksensä kautta.

    ”Havujen keräys on vähän sellainen lisä, siitä saa vaihtelevuutta metsurin työhön. Voi ensin sahata moottorisahalla muutaman tunnin ja sitten kerätä, se tasapainottaa työpäivää.”

    Myös polttopuun teko tuntuu Isotaluksesta mielekkäältä, vaikka työtuntia kohti laskettu ansio ei ole suuri.

    ”Omien puiden jalostusarvoa voi lisätä tekemällä polttopuuta. Kysyntää kuitenkin riittää, ja se on osa vuoden kiertokulun töistä.”

    Lisää aiheesta
    • Metsien luonnontuotteissa nähdään paljon potentiaalia, mutta suurta liiketoimintaa niistä ei ole tullut. Kuvassa valuu kuusenkerkkäsiirappia.

      Marjat ja sienet | Vaahterasiirapista paisui maailmanlaajuinen miljardibisnes – voisiko Suomen metsistä löytyä vastaava menestystuote?

      Tilaajalle
    • Kari Hiltunen on seurannut pakurin kasvua 100 puun koealalla. Suurimmat pakurit ovat nyt noin kahden desin kokoisia.

      Metsänhoito | Miksi vain osa pakuriviljelmistä menestyy? ”Jos niille ei mitään tee, 10–12 vuoden korjuuikä on optimismia”

      Tilaajalle
    • Tiina Lietzén istutti 1990-luvun alussa serbiankuusia koristehavujen tuotantoa varten. Ensimmäisiä havusatoja hän pääsi leikkaamaan 8–10 vuoden kuluttua istutuksesta.

      Metsänomistaja tienasi yhden syksyn havuja keräämällä kelpo käyttöauton – euralainen yrittäjä lupaa ostaa kaikki havut "mitä Suomesta saa"

    • Video: Tällaista työtä on havujen kaupallinen keruu myyntiin

    • Sekarotuinen Milli-koira kulkee Lietzénin mukana töissä.

      Tiina Lietzén jätti vakityönsä ja elää omilla metsillään: "Ihmiselle riittää tämä, enempää en tarvitse"

    Artikkelin aiheet
    Katriina Isotalus
    metsätyöt
    koristehavujen keräys
    luonto
    varhaiskasvatus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla