• Miksi vain osa pakuriviljelmistä menestyy? ”Jos niille ei mitään tee, 10–12 vuoden korjuuikä on optimismia”

    Kari Hiltunen on selvitellyt pakurin kasvatuksen sudenkuoppia tarkasti seuraamallaan viljelmällä.
    Tilaajalle
    Kari Hiltunen on seurannut pakurin kasvua 100 puun koealalla. Suurimmat pakurit ovat nyt noin kahden desin kokoisia.
    Kari Hiltunen on seurannut pakurin kasvua 100 puun koealalla. Suurimmat pakurit ovat nyt noin kahden desin kokoisia. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    22.6.202421:00
    Henrik Hohteri

    Kouvolalainen Kari Hiltunen loi puitteet pakurin kasvatukselle 15 vuotta sitten ojitetun suometsän ensiharvennuksessa, jossa jäi kasvamaan paljon hieskoivua.

    ”Olin kaukaa viisas siinä, että yhtään lehtipuuta ei kaadettu. Motokuskia se riipi, mutta se oli fiksu juttu.”

    Tuolloin Hiltunen ei ajatellut vielä pakuria vaan luontoa.

    ”Kutsun tätä tikkametsäksi. Kaikki Suomessa pesivät tikkalajit oli täällä yhtenä vuonna. Olin että vaude, kun valkoselkätikkakin tuli. Monimuotoisuus on se juttu.”

    Pakuri on pakurikääpä-sienen aiheuttama kasvannainen lehtipuilla. Pakuria käytetään terveyttä edistävänä ravintolisänä, ja sen kasvattamista on markkinoitu metsänomistajille tuottoisana vaihtoehtona. Pakuriviljelmä perustetaan asentamalla rihmastoa sisältäviä puutappeja eli ymppejä koivun runkoon.

    Pro Pakuri ry:ssä aktiivisesti toimiva Hiltunen on pyrkinyt kerryttämään ja jakamaan käytännön tietoa pakurin kasvatuksesta. Yhdistyksen tarkoitus on edistää pakurin arvoketjua.

    ”Olen ikäni tehnyt kehityshommia, tykkään olla miinanpolkijana mukana”, liikennehallinnon töistä eläköitynyt Hiltunen kertoo.

    Miinaan astuminen lienee liioiteltu kielikuva, mutta pakurin viljelyssä on sudenkuoppansa. Osa kasvattajista on valitellut verkon keskustelupalstoilla, ettei yhtään pakuria ole ilmaantunut viiden vuoden odottelun jälkeen.

    Hiltunen perusti ensimmäisen viljelmänsä seitsemän vuotta sitten. Myönteistä on, että lähes kaikki ympit lähtivät kasvuun. Sienen kasvuunlähdön huomaa jo vuoden kuluttua rungon ruskeista värjäymistä.

    Kari Hiltunen kokeilee, voisiko pakurin kasvua jouduttaa poraamalla reikiä ymppäyskohtiin. Pulmana ovat puut, joissa pakuri jää rungon sisään.
    Kari Hiltunen kokeilee, voisiko pakurin kasvua jouduttaa poraamalla reikiä ymppäyskohtiin. Pulmana ovat puut, joissa pakuri jää rungon sisään. Kuva: Sanne Katainen

    Epävarmaa sen sijaan on, milloin satoa päästään korjaamaan. Seitsenvuotiaalla viljelmällä noin joka toinen koivu puskee pakuria, myöhemmin ympätyllä alueella vain joka kymmenes. Suurimmat pakurit ovat parin desilitran kokoisia.

    Ensimmäiset puhkesivat esiin kolmen–neljän vuoden kuluttua ymppäyksestä. Puhkeamisen jälkeen kasvunopeus vaihtelee, mutta 100 koivun seuranta kertoo pakurin kasvavan eksponentiaalisesti. Näkyvän pakurin tilavuus on yli kaksinkertaistunut yhden kesän aikana. Hiltusen mukaan uutta pakuria on ilmaantunut jopa viime marraskuun ja huhtikuun välillä.

    ”Se piru kasvaa talvellakin.”

    Hiltunen epäilee nuoremman viljelmänsä heikon kasvun johtuvan ymppäysreikien sinetöinnissä käytetystä vahasta. Jos vaha on liian tiivistä, pakuri ei pääse kasvamaan ymppireiästä ulos, vaan jää rungon sisälle.

    Samoin käy, jos tapit ympätään liian syvälle runkoon, Hiltunen uskoo. Nopeakasvuinen koivu kylestää reiän umpeen. Runko pullistuu, mutta pakuria ei näy. Näiden puiden pakurinkasvua Hiltunen on koittanut jouduttaa poraamalla ymppäyskohtaan uuden reiän.

    ”Jos niille ei mitään tee, 10–12 vuoden korjuuikä on optimismia.”

    Lisäksi Hiltunen on havainnut, että ”röpöliäisissä”, runsaasti jäkälää kasvavissa koivunrungoissa pakuri kasvaa heikosti. Syynä saattaa olla, että puuta asuttaa jo jokin toinen lahottaja.

    Hiltunen muistuttaa, etteivät hänen havaintonsa ole tieteellisiä tutkimustuloksia. Pakurinkasvattajat vaihtavat keskenään tietoa, ja esimerkiksi oikeasta ymppäyssyvyydestä on liikkeellä eriäviä näkemyksiä. Hiltunen toivoo, että Lukella ja yliopistoilla riittäisi rahaa paitsi puun myös pakurintuotannon tutkimukseen.

    Hiltusen Pro Pakuri ry:lle tekemän esimerkkilaskelman mukaan pakuri-investointi tuottaa itse tehden 20 prosentin koron, ostopalveluna perustettu viljelmä 10 prosenttia. Laskelma olettaa, että 40 prosenttia sadosta voidaan korjata 12 vuoden ikäisenä. Kuivatun pakurin verottomaksi tukkuhinnaksi oletetaan 35 euroa kilolta.

    Toistaiseksi pakuria saa myydä EU:ssa vain ravintolisänä. Pro Pakuri on tehnyt hakemuksen elintarvikehyväksynnälle. Se saattaisi kasvattaa kysyntää.

    ”Tuotto-odotukset ovat sellaiset, että tätä voi sanoa hyötyliikunnaksi”, Hiltunen luonnehtii.

    Kari Hiltunen irrottaa koivusta luonnonpakuria. Toistaiseksi viljeltyä pakuria ei ole vielä markkinoilla, koska viljelmät ovat nuoria.
    Kari Hiltunen irrottaa koivusta luonnonpakuria. Toistaiseksi viljeltyä pakuria ei ole vielä markkinoilla, koska viljelmät ovat nuoria.  Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Metsien luonnontuotteissa nähdään paljon potentiaalia, mutta suurta liiketoimintaa niistä ei ole tullut. Kuvassa valuu kuusenkerkkäsiirappia.

      Marjat ja sienet | Vaahterasiirapista paisui maailmanlaajuinen miljardibisnes – voisiko Suomen metsistä löytyä vastaava menestystuote?

      Tilaajalle
    • Leikkohavuksi sopii jämäkkä, melko avoimella paikalla kasvavan nuoren kuusen oksa, esittelee Katriina Isotalus.

      Metsänhoito | Katriina Isotalus jätti palkkatyöt ja hakee toimeentulonsa metsästä – ”Hurjia ratkaisuja on takana”

      Tilaajalle
    • Mahdollisuuksia on löydetty muun muassa pakurikäävän ja joulukuusten kasvattamisesta sekä havujen keräämisestä.

      Metsänhoito | Metsänomistajat löysivät lisätuloja metsistään

    • Arto Valkama (vas.) ja Alpo Puro-Aho ovat kävelleet kaikki yhteismetsään liitettävät palstat läpi ennen liittymissopimuksen tekoa.

      Metsänhoito | Kauhavan yhteismetsä panostaa kestävän metsätalouden lisäksi luonnontuotteisiin ‒ videolla yhteismetsän voimakaksikko kertoo hankkeistaan

      Tilaajalle
    • Pakuri on yksi Kääpä Biotechin tärkeimmistä sieniraaka-aineista. Pakurin kasvatus onnistuu ainoastaan elävässä koivussa.

      Yritykset | Sieniä terveystuotteiksi jalostava Kääpä Biotech kasvattaa tuotantoa – heijastuu myös pakurin kysyntään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pakuri
    pakurinkasvatus
    Kari Hiltunen
    Pro Pakuri ry
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla